26.5.2017

Koval duunil asiat vaan onnistuu

Lauantaina 13.5. olimme kauan odotetuissa ImRan harjoituskoulukilpailuissa Provincia-tallilla. Siellä meidän oli tarkoitus startata HeB:n lisäksi myös ensimmäinen HeA-ratamme. Lähes koko kilpailuja edeltävä viikko oli kuitenkin sujunut niin huonosti, että minun teki mieli perua HeA. Torstaina päätin kuitenkin, että teen lopullisen ratkaisun kisapaikalla ensimmäisen radan jälkeen.

© Pia Kujanpää


Helppo B -ratana oli tuttu ja turvallinen KN Special, jonka olemme jo useasti aikaisemminkin suorittaneet. Sinne lähdin siis melko hyvillä fiiliksillä. Verryttelyssä hevonen oli todella kivan tuntuinen, eikä väsähtänyt, vaikka jouduimme odottamaan lähtöämme melko pitkään verkan jälkeen. Rata oli melko tasainen yhtä rikkoa lukuunottamatta ja olin ihan tyytyväinen suoritukseen. Mulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että pystyin keskittymään täysillä juuri meneillään olevaan juttuun, enkä siihen mitä tein äsken. Kuitenkin arvostelupaperi ja tallikaverit palauttivat minut maanpinnalle, sillä mainintaa tuli (jälleen kerran) siitä, että ratsastin todella löysästi ja hevonen ei ollut terävä. Saatiin 60,800%, mikä oli mun mielestä meiltä riman alle suorittamista. Mulla on lähes aina kisoissa sellainen huono "tapa", että ratsastan ensimmäisen radan hieman huolimattomasti ja vähän sinne päin, enkä uskalla vaatia hevoselta tarpeeksi. Se sitten näkyy pisteissä ja niin kuuluukin! Mutta ainahan näistä oppii jotain! :) 

HeB K.N. Special 2009
Radalle harj. ravissa, pysähdys, tervehdys, harj. ravia - 6,5
Vasemmalle, loiva kiemura - 6,0 | Selvempi taivutus I:ssä, pyöreämpi muoto
BH Lävistäjä keskiravia, H harj. ravia - 6,5 | Venyy, mutta muoto voisi olla pyöreämpi
C Voltti oikealle - 6,0 | Tasaisempi muoto
Loiva kiemura - 6,0 | Tasaisempi muoto
EM Lävistäjälle, 3 askelta käyntiä I:ssä, harjoitusravia - 6,5
C Voltti vasemmalle - 6,5
H Käyntiä - 6,5
S vasemmalle, I pysähdys (4sek), R oikealle, B harj. raviin - 6,5 | Hyvin keskitetty, mutta ei seiso tasan takaa. Käynti ok
L Laukannosto (oikea) - 5,5 | Kättä vasten
Kierros pääty-ympyrällä - 6,0 | Epävakaa muoto
EM Lävistäjä harjoituslaukkaa, M siirtyminen raviin - 6,5
S vasemmalle, I laukannosto (vasen), R vasemmalle - 4,0 | Väärä laukka
Kierros pääty-ympyrällä - 6,0 | Saisi olla pyöreämmässä muodossa
HB Lävistäjä harjoituslaukkaa - 6,0
B siirtyminen laukasta käyntiin - 5,5 | Muutaman raviaskeleen kautta
L pituushalkaisijalle, I pysähdys, tervehdys - 6,0 | Takaosa oikealla pysähdyksessä

Askellajit - 6,0
Lennokkuus - 6,0
Kuuliaisuus - 6,0
Ratsastajan asento, istunta, apujenkäytön moitteettomuus ja tehokkuus - 6,0
Oikeiden teiden seuraaminen - 7,0

"Kaunis hevonen, joka saisi liikkua vielä tasaisemmassa ja pyöreämmässä muodossa, jotta myös pisteet kohoaisivat"

152 pistettä, 60,800%

© Pia Kujanpää
KN:n jälkeen mulla oli sellainen fiilis, että kyllä mä haluan mennä kokeilemaan A:ta. Hevonen oli kuitenkin tuntunut todella vastaanottavaiselta ja ainoa ongelma oli omassa tekemisessä. Halusin mennä korjaamaan omat virheeni ja päätin, että nyt mun on pakko tsempata ja oikeasti RATSASTAA radan läpi napakasti, jos halusin päästä ohjelmasta läpi. Ja jumankekka, kyllähän mä ratsastinkin! Keskityin, ratsastin jokaisen askeleen ja hevonen oli ihan törkeän hyvä! Radan jälkeen olin vaan yhtä hymyä. Kaiken kruunasi se, kun tallikaveri tuli kertomaan, että sain radasta 60%. En uskonut sitä todeksi ennen kun sain arvostelupaperin käteeni. Huhhuh... olin kuin puulla päähän lyöty! Ylitettiin kyllä sillä tuloksella mun odotukset ihan huolella!

HeA:1 2009
Radalle harj. laukassa, pysähdys, tervehdys, harj. ravia - 6,0 | Pituushalkaisijan vasemmalla puolella
ME Keskiravia - 5,5 | Saisi venyä enemmän
L Keskihalkaisijalle, pohkeenväistö pisteeseen M - 6,0 | Ravi hieman hyytyy
C Voltti vasemmalle - 6,0 | Saisi ravata aktiivisemmin
HB Keskiravia - 6,5 | Parempi
L Keskihalkaisijalle, pohkeenväistö pisteeseen H - 5,5 | Pääsee hieman pitkäksi, takaosa pyrkii edelle
C Voltti oikealle - 5,5 | Tasaisempi, taivuta paremmin, enemmän eteen
R oikealle, I pys. peruutus 4 askelta, raviin, S vasemmalle - 6,0 | Ei pisteessä, eikä tasan takaa. Peruutus ok, napakammin liikkeelle
L Keskikäyntiä, B ja R välissä kokoaminen, takaosakäännös, keskikäyntiä - 7,0
E ja S välillä kokoaminen, takaosakäännös, keskikäyntiä - 6,5 | Pyöreämpi muoto, muuten ok
Keskikäynti LBLEL - 6,0 | Melko lyhyttä, saisi olla energisempi
L Harjoituslaukkaa, BH Keskilaukkaa, H Harjoitusravia - 6,5
C Harjoituslaukkaa, L Kaarros - 5,5 | Pyöreämpi muoto
RS Puoliympyrä vastalaukkaa, S harjoitusravia - 5,5 | Ei peräänannossa
L Harjoituslaukkaa, C kaarros - 6,0
RS Puoliympyrä vastalaukkaa, S harjoitusravia - 5,5 | Ei peräänannossa
C Harjoitulaukkaa, ME Keskilaukkaa, E Harjoitusravia - 6,0 | Enemmän venymistä
L Keskihalkaisijalle, X harjoituslaukkaa (oikea) - 6,0 | Suora, muttei peräänannossa
G Pysähdys, tervehdys - 6,0 | Ennakoi pysähdyksen, mutta kuitenkin suora

Askellajit - 6,0
Lennokkuus - 6,0
Kuuliaisuus - 6,0
Ratsastajan asento, istunta ja apujenkäyttö - 6,5

"Hevonen saisi liikkua pyöreämmässä ja tasaisemmassa muodossa, nyt ei aina ihan peräänannossa"

156,5 pistettä, 60,192%


© Pia Kujanpää
Jäätiin molemmissa luokissa kauas sijoituksista, mutta se ei todellakaan haitannut. Helposta B:stä jäi vähän hampaan koloon se, että olisin helposti saanut parempia pisteitä, jos vaan olisin uskaltanut ratsastaa kunnolla. Toisaalta, turhahan sitä on näin jälkeenpäin harmitella ja ainahan löytyy jotain parannettavaa. Sitä paitsi, meidän Helpon A:n debyytistä jäi niin helpottunut ja onnellinen fiilis, että se kantaa pitkälle! On mulla vaan upea treenikumppani! ♥

24.5.2017

Krista Mutasen Centered Riding -tunnilla

Centered Riding on tapa opettaa klassista ratsastusta ja tapoja, joilla ratsastaja voi mukautua paremmin hevosen liikkeeseen oman kehonhallinnan kautta. Centered Ridingin nettisivulla kerrotaan, että ratsastajat ovat usein tiedostamattaan jääneet kiinni tapoihinsa ja totuttuihin ratsastusasentoihin, joita on usein vaikea lähteä korjaamaan. CR auttaa ratsastajaa havaitsemaan ja hallitsemaan kehoaan, mikä puolestaan vaikuttaa hevosen liikkeeseen positiivisella tavalla. CR:n tavoitteena on tyytyväinen ratsukko, jossa ratsastaja antaa hevoselle tarvittavan rauhan ja avun työskentelyyn. Nettisivulta löytyy lisää tietoa ja muun muassa valmentajalista, mikäli aihe kiinnostaa enemmänkin!

ImRan kilpailuja edeltävänä päivänä, perjantaina 12.5. osallistuimme Dalian kanssa Krista Mutasen Centered Riding -tunnille, joka järjestettiin naapuritallillamme Stall Solbackassa. Krista on minulle entuudestaan tuttu opettaja, sillä hän opetti minua ratsastuskoulu Equstomissa vuosina 2007-2011. Olen tutustunut Centered Ridingiin siis jo silloin, kun siirryin ponitunneilta tasoryhmään, joten ihan täysin uusi juttu tämä ei minulle ollut. Aikaa on kuitenkin kulunut, joten ihan tuoreessa muistissa kaikki opit eivät olleet. Pienenä en ollut juurikaan kiinnostunut istuntajutuista ja vaikka se aikoinaan tuntui tylsältä pilkunviilaamiselta, arvostan saamiani oppeja nykyisin todella korkealle. Niistä opeista saan kiittää tähän päivään asti säilynyttä kohtuullisen siistiä perusistuntaani.

Krista lopetti Equstomissa 2011 ja sen jälkeen emme juuri ole törmäilleet, mutta olen jo pitkään suunnitellut CR-tunnin varaamista. Nimenomaan Kristan silmän alle olenkin halunnut, mutta aina pohdinta on jäänyt ajatuksen tasolle. Nyt minulle tuli kuitenkin oivallinen tilaisuus päästä toteuttamaan toiveeni, kun Stall Solbacka järjesti valmennustilaisuuden. Vaikka koko viikko perjantaihin asti olikin sujunut melko epätoivoisissa merkeissä, lähdin valmennukseen silti positiivisin mielin.

Kuvista suuri kiitos Merikelle ♥





Valmennustunnin aiheena oli ratsastajan istunta ja kehonhallinta. Heti aluksi Krista kertoi, että tulisi tällä tunnilla painottamaan kolmea asiaa, jotka olivat pystyasento, keskivartalon tuki ja alavartalon rentous. Aloitimme tunnin ihan vain seisomalla paikallaan ja tutkiskelemalla istuntaamme ilman liikettä. Pystyasento tarkoitti sitä, että ratsastaja istui suorassa niin pysty- kuin poikkisuunnassakin. Eli kallistumista ei tapahtunut eteen, taakse, eikä kummallekaan sivulle. Krista tuli jokaiselle henkilökohtaisesti näyttämään, mihin suuntaan kukin oli kallellaan. Tämän jälkeen aktivoitiin syvät vatsalihakset hengittämällä raskaasti ulos (vaikea selittää ymmärrettävästi näin tekstin muodossa :D).

Kun pystyasento ja sitä tukevat vatsalihakset olivat kunnossa, pääsimme liikkeelle. Aloitimme ensin käynnissä tunnustelemalla uutta asentoamme ja samanaikaisesti meidän piti keskittyä pitämään alavartalo rentona. Lantiosta piti olla niin rento, että tunsi hevosen liikkeen "liikuttavan" omaa alakroppaa käynnin tahdissa. Kun sai kunnolla rentouduttua, liikkeen tuli tuntua ikään kuin olisi pyöräillyt polkupyörällä taaksepäin (toki paljon pienemmässä mittakaavassa). Jatkoimme istunnan ja uusien asentojen tunnustelemista myös ravissa ja laukassa. Vaikka askellaji muuttui, pysyivät kolme perusasiaa (pystyasento, keskivartalon tuki, alavartalon rentous) edelleen keskeisessä roolissa. Myös muissa askellajeissa tuli olla rento ja tuntea hevosen liikkeen liikuttavan omaa alakroppaa. Tämä saattaa näin tekstin muodossa kuulostaa hieman tönköltä ja kummalliselta, mutta hevosen selässä ymmärsin heti mitä tehtävillä tavoiteltiin. Oman kropan vahtiminen vaati paljon keskittymistä, mutta se palkitsi myös kovasti!


Pystyasennon hiffasin melko nopeasti. Istuin hieman nojaten taakse, mutta ylävartalosta olin vähän supussa. Minulla on melko huono liikkuvuus rintalihaksissa, mikä aiheuttaa sen, että hartiat työntyvät eteen ja istun ylävartalosta vähän kumarassa. Sitä puolestaan yritän sitten kompensoida nojaamalla taakse. Nyt tärkeää oli, että kiinnitin huomiota hartioihini ja päähäni. Tässä asiassa tärkeä mielikuva oli se, että ajattelin siirtäväni ylimpiä selkänikamia taaksepäin, mutta alimmat pysyivät paikallaan pystysuorassa. Koska selkäranka ei ole yhtenäinen pötkylä, voi sitä myös käyttää "osissa" (nikama nikamalta). Simppeli mielikuva, josta oli älyttömästi hyötyä!

Tuen ja rentouden kanssa minulla oli oikeastaan aika paljon korjattavaa. Nojasin tosiaan aavistuksen verran taakse ja tuki liikkeeseen tuli lantiosta, eikä vatsalihaksista. Silloin, kun tuen liikettä lantiolla, on alavartalo kokonaisuudessaan jännittynyt, ja jännittyneenä se sitoo hevosen liikettä. Nojaaminen taakse ja tuki lantiosta olivat selkeässä yhteydessä toisiinsa, joten niitä oli helppo lähteä korjaamaan samanaikaisesti. Tärkeää oli löytää tuki vatsalihaksiin ja päästä rentoutumaan alavartalosta. Silloin pystyin antamaan hevoselle enemmän vapautta liikkua. Kunhan oma kroppa oli hallinnassa, huomasin eron hevosessa heti! Askellajit (etenkin ravi) olivat paljon vapautuneempia ja suurempia! Olin todella tyytyväinen tuntiin, istuntaharjoituksiin ja mielikuviin, sekä tietenkin hevoseen. Dalia keskittyi todella kivasti, eikä juuri jännittänyt uudessa paikassa! Kokonaisuudessaan fiilis oli ihan mahtava! :)

Tykkäsin Kristasta todella paljon ja olin tyytyväinen tuntiin, sain uusia ahaa-elämyksiä ja onnistumisen tunteita. Tästä intoutuneena varasinkin heti paikan Kristan kahden päivän kurssille kesäkuun loppuun! Silloin päästään oletettavasti vielä vähän syvemmälle istunnan saloihin. En edes malta odottaa!



18.5.2017

Kohti ensimmäistä helppoa A:ta

Muutama viikko sitten kirjoittelin vähän kuulumisia ja silloin vielä mietiskelin, pitäisikö meidän startata ensimmäinen HeA ImRan harjoituskilpailuissa 13.5. Ihan kuun alussa meillä oli meneillään todella hyvä putki: kaikki A:han vaadittavat asiat sujuivat ja olin oikeastaan ihan hyvällä fiiliksellä ilmoittautumassa. Vähän tietenkin jännitti, mutta se kuului asiaan. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli positiivinen ja odottava! Ilmoittautumisen jälkeen iski kuitenkin kisastressi. Yritän aina treeneissä olla ajattelematta kisoja, mutta näin kokemattomana kisaajana en vaan yksinkertaisesti saa niitä kokonaan työnnettyä mielestäni. "Pakko mennä hyvin" -paineen alla alan yliratsastamaan ja paineistamaan hevosta liikaa. Niin kävi myös nyt ja viimeinen viikko ennen kisoja oli kokonaisuudessaan aivan kamala (tai siltä se ainakin tuntui).

Postauksen kuvat la 6.5. | © Merikke

Lauantaina (6.5.) treenasin itsenäisesti ja tehtiin alkutunti takaosakäännöksiä, taivuttelua volteilla ja keskiravia. Ne sujuivat pääosin ihan hyvin, vaikka keskiravi hiukan ongelmia tuottaakin. Ollaan jätetty se keskiravi aika vähäiselle huomiolle tässä kevään aikana ja sen kyllä huomaa.. Hevonen herkästi pitenee ja muuttuu etupainoiseksi, mutta askel ei veny, vaan tulee kiireiseksi. En jaksanut jäädä niitä turhan pitkäksi aikaa vääntämään ja lopettelin tyydyttävään suoritukseen. Pienten välikäyntien jälkeen jatkettiin laukassa ja siinä ei sitten mikään onnistunutkaan. Laukka ei rullannut, enkä itse ainakaan helpottanut tilannetta hermoilemalla turhaan. Väännettiin ja väännettiin, mutta lopputulos oli yhtä tyhjän kanssa. Kumpikaan ei pystynyt kunnolla keskittymään, joten otin pienen time outin ja jatkoin sen jälkeen. Ihan ok pätkiä, mutta suuhun jäi paha maku. Eniten olin pettynyt omaan ratsastukseeni ja kärsimättömyyteeni. Pitäisi vaan pitkäjänteisesti jatkaa yrittämistä hermostumatta ja paineistamatta liikaa, mutta minkäs teet. Hyvähän se on näin jälkeenpäin sanoa, mutta harmittaahan se silti.

Sunnuntaina kävin maastossa, sillä halusin "nollata" lauantain tilanteen ja lähteä maanantaina puhtaalta pöydältä liikkeelle. Maastopäivän jäljiltä hevosessa olikin sitten virtaa kuin pienessä kylässä. Yritin käyttää energisyyttä hyväksi ja tehdä keskiraveja, mutta niistä tuli vain räpellystä. Heppa juoksi vaan alta, eikä jaksanut juurikaan keskittyä, joten tehtiin hetken ajan ravin sisällä siirtymisiä myös taaksepäin. Hetki siinä väännettiin ja loppujen lopuksi tuli pari ihan hyvää pätkää, kun keskittyminen alkoi suuntautua olennaiseen. Lopputunti laukattiin ja kun pahin virtapiikki oli saatu purettua, alkoi Dalia tuntua jo ihan kivalta. Ei se ihan parhaintaan esittänyt, mutta paljon hyviä pätkiä saatiin. Etenkin viimeisimmät laukka-seis -siirtymiset onnistuivat hyvin! :)




Tiistain kouluvalkkuun lähdin korkein odotuksin, sillä useimmiten Dalia on tuollaisen "pöllöenergiapäivän" jäljiltä todella hyvä. Pilvilinnat romahtivat kuitenkin äkkiä, sillä allani oli selätön, takajalaton ja pohkeen takana oleva hevonen. En oikein saanut siihen mitään kontaktia koko tunnin aikana ja se harmittaa todella paljon. Tottakai ongelmat johtuvat omasta alitajuisesta kisajännityksestä, joka heijastuu tekemisiini ylimääräisenä paineistamisena, mikä vuorostaan (tottakai) näkyy hevosessa. Olin tosi harmissani tunnin jälkeen. Sen perusteella teki mieli heittää hanskat tiskiin koko A:n suhteen, mutta uskalsin silti vielä toivoa, että fiilis kohenisi loppuviikkoa kohti.

Keskiviikkona käytiin maastossa, kun kenttä oli ponituntilaisten käytössä koko illan. Torstaina meillä olikin sitten viimeiset ratatreenit ennen kisoja ja pidin sormia ristissä, että nyt onnistuisi. Lähdin tunnille positiivisella asenteella, mutta kyllä se kisastressi edelleen vaan puski läpi ja näkyi tekemisessä. En ottanut kunnolla ohjeita vastaan, ratsastin pyykkinaruohjilla ja löysällä jalalla. Shame on me. Lopputunnista sain sitten rautalankaohjeet, joiden avulla tehtiin ihan kelpoja pätkiä, mutta fiilis oli silti ihan maassa. Itku ei ollut kaukana, kun olin niin pettynyt itseeni. Siinä hetkessä koko kevään kova työ tuntui ihan turhalta, kun näin loppumetreillä en kuitenkaan osannut hyödyntää kaikkia oppeja. Teki mieli perua HeA siltä seisomalta, mutta päätin kuitenkin, että katsotaan sitten kisapäivänä HeB:n jälkeen mikä on fiilis...



Aina ei onnistu, ei edes joka kerta. Eikä näköjään ainakaan kisojen alla. Kuten jo aikaisemmin sanottu, voidaan syyttävä sormi osoittaa vain ja ainoastaan satulan päällä keikkuvaa kohti. Dalia ei todellakaan tee mitään ilmaiseksi, eikä ainakaan silloin, kun ratsastajaa hermostuttaa. Tahdon olla rehellinen ja myöntää omat virheeni, sillä vain sillä tavalla niistä voi oppia. Tahdon myös täällä blogissa tuoda esille sen, että elämä näiden nelijalkaisten kanssa harvoin on pelkkää vaaleanpunaista hattaraa. Meidän tiemme kohti ensimmäistä helppoa A:ta ei todellakaan ollut helppo, mutta siitä opittiin paljon! :)

Perjantaina meillä oli Krista Mutasen CR-tunti, josta kirjoittelen erikseen ja lauantaina kisat (siitä myös tekstiä tulossa). Sen verran voin ehkä paljastaa, että perjantaista jäi todella hyvä ja rentoutunut fiilis ja kyllä me lauantaina se helppo A startattiin, kaikista epäilyksistä huolimatta. Miten se sitten meni, sen olen instagramissa jo paljastanut ja myös "Kisakalenteri"-välilehdeltä löytyy jo tilannepäivitystä! ;)

6.5.2017

Saksasta mukaan tarttuneet opit 2/2: esteratsastus

Saksassa ollessani, oli päätehtäväni ratsastaa hevosia sileällä. Yllätyksekseni pääsin kuitenkin muutaman kerran myös esteille ja sain monia hyviä vinkkejä, joista olen todella kiitollinen. Hyppäsin kahdella hevosella; "oman hepan korvikkeella" Cassolla, sekä viisivuotiaalla tammalla Conenilla. Cassolla neljä ja Conenilla kaksi kertaa. Casso oli rauhallinen ja varma, eikä juurikaan kuumunut, kun taas Conen puolestaan jännitti ja hyppäsi sen vuoksi kovaa ja korkealta. Molemmat hevoset olivat kuitenkin kivoja hypätä ja oli oikeastaan ihan hauskaa kokeilla kahta erilaista hyppääjää. Kumpikaan hevosista ei ollut muuten aktiivisessa estekäytössä, joten niillä minun oli hyvä harjoitella, sotkematta niiden varsinaista treenisuunnitelmaa! ;)

Ennen Saksaan lähtöä viimeisin hyppykertani oli ollut lokakuussa, kun hyppäsin vielä yhden valmennuksen penkin alle menneiden kisojen jäljiltä. Sen jälkeen jäinkin estetauolle. Siitä noin kuukauden päästä otin yhden tunnin lopussa muutaman pompun pikkuesteelle ilman satulaa, mutta sitä en lähtisi varsinaisesti hyppäämiseksi kutsumaan. Tammikuuhun mennessä olin siis pitänyt estetaukoa jo lähes kolme kuukautta, mutta siihen nähden pomput onnistuivat yllättävän hyvin. Keskityttiin enimmäkseen esteistuntaan, myötäämiseen ja lähestymisiin, eikä niinkään radan tai vaativien teiden ratsastamiseen. Pidettiin kaikki tehtävät simppeleinä ja korkeudet matalina, jotta treeneistä jäi aina hyvä fiilis. Hienointa oli huomata, että mun kadonnut itsevarmuus esteillä alkoi palailemaan takaisin!

Ensimmäisellä kerralla hyppäsin Cassolla ja se tulikin melko extempore. Tultiin silloin vaan yhtä kavalettia/pystyä ympyrällä ja tarkoituksena oli varmaankin, että Yrjö ja Claudia pääsivät vähän näkemään minun tekemistäni esteillä. Tärkeää oli, että ratsastin rauhallista laukkaa kohti estettä, pyrin pitämään tahdin kunnossa ja pääsin edes jotenkuten hyppyihin mukaan. Muihin asioihin ei juurikaan kiinnitetty huomiota ensimmäisellä kerralla. Hypyt sujuivat ihan kohtuullisesti ja vaikka meno olikin vähän sinne päin säätämistä, niin ihan hyvä fiilis jäi ja suhteellisen pitkän tauon ja "vieraan" hevosen huomioon ottaen olin ihan tyytyväinen suoriutumiseeni!

Vasemmalla Conen ja oikealla Casso <3 

Seuraavilla hyppykerroilla aloimme sitten kiinnittää huomiota kokonaisuuden lisäksi myös yksityiskohtiin. Ensimmäinen asia, josta Yrjö minulle sanoi, taisi olla tien ratsastaminen. Kun käännän esteelle ja tulen pitkällä lähestymisellä, minun täytyy jo kääntäessäni "osua" linjalle, jota pitkin ratsastan suoraan esteelle. Tein aluksi siten, että käänsin ns. liian myöhään ja jouduin sitten lähestymisessä korjaamaan hevosta takaisin oikealle linjalle, suoraksi kohti estettä. Silloin molemmilla osapuolilla kului turhaa energiaa tasapainon hakemiseen, ja se oli pois muista asioista. Tarkoituksena oli jo estettä kohti kaarrettaessa hakea suora linja, jotta ei tarvitsisi tehdä korjausliikkeitä enää lähestymisessä. Siten askeleiden laskeminen esteille on helpompaa, lähestymiset ovat tasapainoisempia ja hypyt parempia.

Esteistuntani on ollut luonnostaan ihan ok, mutta toki siinäkin oli paljon korjattavaa. Olen aina ollut vähän hidas istunnastani, jolloin hevosen hyppyihin on vaikeaa mukautua, jos se ponnistaa yllättävästä paikasta. Tähän sain simppelin ja toimivan vinkin; askeleen päässä ponnistuspaikasta täytyy itse mennä "valmiustilaan" eli siirtää ylävartalon painoa vähän eteen, jotta hevosen lähtiessä hyppyyn, riittää enää takapuolen nostaminen satulasta. Kun "ennakoin" esteistuntaa hieman ja olen itse valmistautunut hyppyyn, pääsen helpommin mukaan, vaikka hevonen ponnistaisikin turhan kaukaa tai ottaisikin vielä yhden ylimääräisen askeleen.

Hypyn jälkeen takaisin satulaan istuminen on ollut toinen ongelmani. Satulaan ei saa istua liian aikaisin, sillä siinä tapauksessa hevosen hyppy "katkeaa" ja laskeutuminen on useimmiten huono. Kuitenkaan ei saa jäädä seisomaan jalustimille liian pitkäksi aikaa, sillä se vaikeuttaa hevosen hallitsemista esteen jälkeen, ja etenkin ratatehtävissä seuraava tehtävä saattaa tulla jo pian vastaan, joten siihen täytyy olla valmis. Minulla tähän auttoi se, että tultiin kahta kavalettia innarivälillä (keskihalkaisijalla) ja niiden jälkeen käytiin lyhyellä sivulla ja käännettiin sieltä pitkälle sivulle kohti pystyä. Minun piti kuitenkin tehdä voltti käännökseen, ennen kuin sain lähestyä pystyä. Casson kanssa tämä oli todella hyödyllinen tehtävä, sillä minun piti kavalettien jälkeen tulla nopeasti takaisin satulaan, jotta sain laukan tahdin kuntoon ja suuren hevosen kääntymään voltille. Siinä todella piti keskittyä, mutta ymmärsin tehtävän idean todella nopeasti ja saatiin homma kondikseen.



Istuntani on tosiaan ollut melko hyvä, mutta myötäämisessä minulla on aina ollut enemmän tai vähemmän ongelmia. Joko myötääminen jää liian vähäiseksi tai sitten ohjat roikkuvat löysänä. Tietenkin jälkimmäinen on parempi vaihtoehto, sillä myötäämisen tarkoitushan on nimenomaan tilan antaminen hevoselle, ei tuen ottaminen hevosen suusta. Ratsastajan tulee kantaa oma kroppansa itse (hypyissä tuki tulee nilkasta, polvesta ja keskivartalosta). Tuntuman tulee olla esteen päällä kevyt, jotta hevosella on mahdollisuus venyttää kaulaansa niin paljon kuin se tarvitsee. Myötäyksen paikka on myös ollut mulla hakusessa, sillä kotona olen myödännyt ikään kuin kaulan päälle, kädet ylöspäin, mutta nyt älysin, miten kädet viedään "oikeaoppisesti" kohti hevosen suuta. Ei siis ylös, eikä alas, vaan kädet omilla puolillaan kaulaa. Myötäämistä toki helpottaa todella paljon se, että sai esteistunnan kuntoon ja oman kropan paremmin haltuun esteen päällä.

Yksi mun suurimmista ongelmista on aina ollut liika varmisteleminen estettä lähestyessä ja Jossu onkin usein joutunut mainitsemaan, että muistaisin odottaa hevosta ennen estettä, enkä lähtisi työntämään sitä sinne. Yrjö demonstroi mulle sen liikkeen, mitä siellä selässä tein ja se avasi mun silmät välittömästi. En edes itse ollut huomannut kuinka valtavasti tuuppaan hevosta esteelle. Aina paria askelta ennen estettä teen jalalla nopean puristavan liikkeen, ikään kuin varmistaakseni, että hevonen hyppää. Mistä lie sen olen oppinut... Liike tuli multa niin selkärangasta, että sain todella keskittyä, kun lähdettiin kitkemään sitä pois. Toistot kuitenkin tuottivat tulosta ja opin pikkuhiljaa oikeasti odottamaan. Kuten Jossukin on minulle monesti sanonut, kaikki korjaukset tehdään edellisen esteiden jälkeen tai hyvissä ajoin ennen seuraavaa, mutta viimeiset kolme askelta ennen hyppyä kuuluu aina odottaa.

Esteelle tyrkkäämisen sijaan minun piti opetella ratsastamaan hevonen napakasti esteelle muilla tavoin. Tämä tapahtui oman henkisen puolen ja asenteen kautta. Minun piti lähestymisessä ajatella olevani tiiviisti "hevosen kanssa", jotta sille tulisi turvallinen ja itsevarma fiilis. Hevosta ei kuitenkaan saa paineistaa lähestymisessä liikaa. Sellaisessa tapauksessa voi tulla eteen tilanne, ettei hevonen enää uskalla tehdä omia päätöksiä. Toki jokainen hevonen on yksilö ja Yrjökin painotti minulle, että jokaista hevosta ratsastetaan esteelle vähän eri tavalla! Pääperiaate on kuitenkin se, että tuetaan, muttei missään nimessä hyökätä sen kimppuun :)

Tässä vähän vertauskuvaa. Vasemmalla oleva kuva otettu elokuussa 2016, oikealla oleva kuva huhtikuussa 2017. Tuoreemmassa kuvassa istunta on jäntevämpi ja myötäys korrektimpi! :)

Vaikka esteet eivät enää samalla tavalla säväytä, oli tuo hyppääminen oikeasti uskomattoman kivaa! Sain ihan älyttömän monta hyödyllistä vinkkiä, joista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa! Ollaanhan me Daliankin kanssa nyt jo muutama kerta hypätty reissuni jälkeen ja olen huomannut ihan valtavan eron. Esteet eivät enää jännitä samalla tavalla, vaan voin itsevarmalla fiiliksellä lähestyä estettä. Itsevarmuus tarttuu hevoseen ja koko ratsukolle jää yhteisestä tekemisestä hyvä fiilis! Näiden vinkkien avulla pääsen pitkälle, jos estekärpänen päättäisikin jälleen puraista! ;)

4.5.2017

Vappuaaton viettoa tallilla

Postauksen kuvista suuri kiitos Kerille! <3

Sunnuntaina tein räntäsadetta uhmaten aamutallia, mutta aamun kurjasta säästä huolimatta venähti tallipäivä yli kaksitoistatuntiseksi. Mutta minkäs teet, kun on hyvää seuraa! Kerin kanssa oltiin suunniteltu heppatreffejä jo pidemmän aikaa ja vihdoin saatiin aikataulut sopimaan yhteen. Kunhan olin kaikki aamun hommat saanut hoidettua ja ponituntilaiset olivat lähteneet jatkamaan vapunviettoa koteihinsa, oli Dalian vuoro päästä hommiin. Kenttä oli yöllisen ja aamupäiväisen räntäsateen jäljiltä vielä todella märkä, mutta yritettiin silti saada jotain järkevää aikaiseksi. Käytin Kerin läsnäoloa hyväksi ja tehtiinkin tunnin aikana melkoisen laaja kirjo erilaisia tehtäviä, saaden kaikesta vähän kommenttia. Tosi kivaa, että välillä joku tulee katsomaan ihan meidän arkisia treenejä ja kertomaan vähän vinkkejä! :)

Aloitettiin avotaivutuksilla, koska se on meillä sellainen tehtävä, jonka avulla saan hevosen lähes aina keskittymään ja herkisteltyä avuille. Esitettiin siinä sitten sellaista avoa, mitä yleensä teen ja siitä lähdettiin hienosäätämään pienten juttujen avulla. Ensimmäinen asia oli se, että vaadin hevoselta liikaa poikitusta, jolloin se kulki niin vinossa, että se oli kolmen uran sijasta neljällä. Se myös työnsi takaosaansa hiukan liikaa ulos ja teki koko liikkeen siten liian väistömäisesti. Toinen asia oli se, ettei hevonen taipunut tarpeeksi niskastaan. Kaulasta se taipui hyvin, mutta niska oli jäykähkö. Olin kuitenkin ollut oikeilla jäljillä, joten saatiin pienin korjauksin tehtyä avotaivutuksista puhtaampia ja siistimpiä. Ratsastin liikettä aavistuksen varovaisemmin, vahtien koko ajan sitä, että takaosa pysyi omalla paikallaan. Taivutin sisäjalan ympäri paremmin, jolloin taivutus oli pehmeämmän ja siistimmän näköinen. Tehtiin avoja pian myös ravissa ja ne onnistuivat todella hyvin molempiin suuntiin!


Kun avot oli saatu rempattua kuntoon, tehtiin muutama sulkutaivutus. Tehtiin niitä suoraan ravissa, sillä ne ovat aina olleet meille helpompia kuin avot, koska Dalialla on luonnostaan taipumus tuoda takapuolta sisälle. Sulut onnistuivat melko hyvin, mutta sain taas noottia puutteellisesta taipumisesta ja sain ohjeeksi tehdä sulut aavistuksen rohkeammin. Ne alkoivat kuitenkin todella pian sujua, koska kuten sanottu, ovat sulut Dalialle "luonnollisempia" kuin avotaivutukset. Asia, mikä mulle jäi näistä harjoituksista päällimmäisenä mieleen, oli Dalian niskan jäykkyys, etenkin vasempaan kierrokseen. Kaulastaan ja kropastaan se taipuu hyvin, mutta niskasta taipuminen jää puutteelliseksi. Olenkin jo jonkin aikaa huomioinut, että asettuminen ja taipuminen ovat Dalialle vähän hankalia, mutta en koskaan ole tajunnut sen johtuvan niskasta. Kuitenkin kun Keri sanoi siitä, ymmärsin heti mistä oli kysymys. Saatiin siis ohjeeksi taivutella ja jumpata niskaa!


Ennen laukkatehtäviin siirtymistä tein muutaman keskiravin, mutta ne eivät syystä tai toisesta oikein lähteneet sujumaan, vaan jäivät melko vaisuiksi ja voimattomiksi. Niitä täytyy ehdottomasti harjoitella lisää, sillä joskus ne ovat olleet meidän bravuuri. Dalialla on kuitenkin luonnostaan todella kaunis askel, se pitää jälleen kaivaa esille! Ravijuttujen jälkeen pidin pienen käyntitauon, jonka jälkeen jatkettiin laukassa. Tehtävänä olivat askellajin sisäiset siirtymiset, jotka aluksi vähän kauhistuttivat mua. En ollut pitkään aikaan niitä tehnyt, joten en odottanut kovin hyvää suoriutumista tehtävästä. Siirtymiset sujuivat kuitenkin yllättävän hyvin. Kokoamisessa piti muistaa lantion rauhallisuus ja korkeat kädet, kun keskilaukassa puolestaan piti olla tarkkana, ettei päästä hevosta liian pitkäksi. Keskilaukka on aina ollut meidän heikko lenkki, koska Dalia on siinä aina lipsahtanut etupainoiseksi ja pitkäksi, mutta nyt ne onnistuivat yllättävän hyvin. Jälkeenpäin ihan äimistyin, kun katselin meistä otettuja kuvia; hevonen kantaa itsensä ja liike suuntautuu ylöspäin, jes!





Lopuksi tein vielä muutaman vastalaukan, sillä niissä oli muutama viikko sitten koettu ihan valtavia ongelmia. Nyt ne sujuivat kuitenkin ihan hyvin, kunhan itse vain istuin suorassa, enkä taivuttanut hevosta liikaa laukan suuntaan (ulospäin). Vastalaukassa suurin ongelma on ollut se, että olen päästänyt hevosen turhan pitkäksi, jolloin tasapaino on mennyt. Nyt se on kuitenkin jo vähän parempi! Keri sanoikin sitten tunnin jälkeen, että hänen mielestään olemme ihan valmiita starttaamaan ensimmäisen HeA-ratamme ImRan kisoissa ensi viikolla. En luvannut vielä mitään, mutta salaa vähän toivoisin, että hyvä putki jatkuisi ja saataisiin ensimmäinen HeA-rata alle! :)

Olin todella hyvillä fiiliksillä ratsastuksen jälkeen ja kiitollinen Kerille saamistani hyvistä vinkeistä. Kun olin laittanut hevosen pois, lähdimme ajelemaan Vantaalle (valmentajani tallille) katsomaan ja ratsastamaan Kerin hevosta Greisaa. Keri laittoikin minut Chrissyn selkään tekemään alkuverryttelyt ja ainakin tämän lyhyen tutustumisen perusteella C vaikutti ihan mukavalta hevoselta. En tosin tehnyt muuta kuin kokeilin kaikki askellajit läpi, mutta hauskaa oli silti! Kuvasin vielä Kerin ratsastuksen ja jäin vielä senkin jälkeen hengailemaan tallille. Päivä tosiaan venähtikin sitten vähän suunniteltua pidemmäksi, mutta mikäs siinä on hyvässä seurassa heppaillessa! ;)

Crispe :)

2.5.2017

Missä mennään?

Hei taas pitkästä aikaa! Inhottaa aloittaa postaus aina harmittelemalla sitä, etten pitkiin aikoihin ole postaillut, mutta elämä on. Olen ollut kiireinen ja stressaantunut, mutta tauko blogista on tehnyt hyvää kirjoitusinnostukselle! Muutamia postauksia on luonnoksissa julkaisemista vaille valmiina ja vielä useampi suunnitteilla. Tekisi kovasti mieli kirjoittaa ja toivonkin löytäväni arjestani jälleen tilaa blogille. Halusin kuitenkin nyt tähän alkuun kirjoitella lyhykäisen kuulumispostauksen, koska yhtäkkiä tyhjästä aloittaminen tuntuu niin hassulta.

25.3. | © Merikke


Dalian kanssa ollaan melko hyvällä mallilla tällä hetkellä. Meillä on ollut hyvä putki, johon on toki mahtunut myös muutamia pettymyksiä, mutta kaiken kaikkiaan homma sujuu hyvin ja kehitystä tapahtuu. Kuten kuukausi sitten kirjoittelin, on oma keskittyminen muuttanut tekemistä ihan huimasti parempaan suuntaan. Ollaan nyt tällä hetkellä siinä pisteessä, että pohditaan vakavissaan, uskallettaisiinko debytoida HeA ensi viikon lauantaina ImRan kilpailuissa. Periaatteessa kaikki "temput" sujuu, mutta vähän vielä mietityttää. Pystytäänkö me suorittamaan tarpeeksi ehjä rata "vieraassa" paikassa? Kestääkö mun omat hermot radalla, jos mokataankin joku kohta pahasti, osaanko jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Olenko mä sittenkin haukkaamassa liian isoa palasta? En haluaisi mennä hakemaan huonoja prosentteja tai pilalle mennyttä rataa, vaan hyvää fiilistä. Pelkään, että kiirehdin liikaa, mutta toisaalta, enhän minä ikuisesti voi lykätä vaikeampaan luokkaan siirtymistä...

Mutta, kuten sanottu, kotona sujuu hyvin ja suoritetaan kyllä kaikki HeA:han vaadittavat jutut, kuten takaosakäännökset, keskiaskellajit, väistöt ja vastalaukka. Olen myös ratsastanut ImRan kisoissa olevan radan (HeA:1 2009) osia kotona ja ne sujuvat ihan hyvin. Silti vähän mietityttää ja jännittää, mutta en tiedä olenko enemmän innoissani vai kauhuissani asiasta. No, mutta onhan tässä vielä muutama päivä aikaa miettiä! Katsellaan nyt ihan rauhassa tämän viikon valmennukset ja keskustellaan asiasta valmentajankin kanssa. Kovasti mua on tsempattu, mutta on myös ymmärretty, kun olen sanonut, etten ole ihan varma vielä :)

25.3. | © Merikke


Nappulasta en olekaan vielä kertonut juuri mitään täällä blogin puolella. Neiti on edelleen kuvioissa ja ratsastan sillä sen muutaman kerran viikossa. Alunperin tarkoitus oli, että toinen näistä olisi valmennustunti. Noin kuukausi sitten tehtiin kuitenkin sellainen pohjanoteeraus valmennuksessa, että päätin hetkeksi jäädyttää kaikki tavoitteet Nappulan kanssa. Ollaan nyt tehty hommia vähän rauhallisemmassa tahdissa sen jälkeen. Valmennuksissa olen päättänyt keskittyä Daliaan ja jättänyt Nappula-valkut hetkeksi pois kalenterista, joten ratsastan neitiä tällä hetkellä pääosin itsenäisesti. Alkuperäisen suunnitelman mukaan myös kilpaileminen kuului meidän kevääseen. Meidän piti startata näissä ImRan kilpailuissa Nappulan kanssa HeC, mutta päädyin nyt siihen ratkaisuun, että tässä vaiheessa on fiksumpaa lykätä kilpailukauden aloitusta kuin mennä hätiköiden radalle. Nappula on ollut vähän pörheänä ja keskittyminen on usein ollut enemmän ympäristössä kuin kuskissa. Olen siis päättänyt edetä neitosen kanssa vähän suunniteltua hitaammin. Sen kanssa meillä ei ole mikään kiire, vaan tärkeintä on, että molemmille jää yhteisestä touhuilusta hyvä fiilis! :) 

30.3. | © Pia


Muita hevosia ei tällä hetkellä ole kuvioissa ollenkaan, mutta useammalle ei kyllä aika riittäisikään. Nämä kaksi hevosta riittävät minulle vallan mainiosti, sillä onhan näissäkin työmaata kerrakseen! Dalian kanssa treenataan tosissaan ja Nappulan kanssa vähän vähemmän tosissaan. Hevoset jäävät meillä nyt tästä päivästä eteenpäin yöksi ulos, joten sekin voi aiheuttaa pientä muutosta niissä tässä lähipäivinä. Toivottavasti positiiviseen suuntaan! ;)

No mutta, toivottavasti pääsitte näiden lyhyiden kuulumisten avulla vähän kärryille meidän tämänhetkisestä tilanteesta! Toiveissa olisi kirjoitella mahdollisimman pian tarkempia kuulumisia. Myös aihepostauksia on työn alla useampi, kuten esimerkiksi Saksasta mukaan tarttuneet esteopit ja pohdintaa kärsivällisyydestä! Stay tuned!

18.4.2017

Saksasta mukaan tarttuneet opit 1/2: sileällä työskentely

Olen halunnut ja luvannut tehdä tämän postauksen Saksan opeista jo kauan. Koska ratsastin joka päivä useaa hevosta ja sain jonkin verran myös opetusta, oli saatujen uusien oppien määrä ihan valtava. Päätinkin jakaa nämä opit kahteen postaukseen: sileän työskentelyyn ja esteratsastukseen, jotta yhdestä postauksesta ei tulisi hervottoman pitkää. Koska kirjoitan postauksen vasta nyt, ovat oppimani asiat ja ajatukset ehtineet juurtumaan paremmin kiinni omaan tekemiseen. Olen ehtinyt pohtimaan asioita perusteellisesti ja saankin varmasti järkevämpää tekstiä aikaiseksi nyt kuin mitä olisin aikaisemmin saanut!

Koska Saksassa suurin osa ratsastamistani hevosista oli estehevosia ja meno muutenkin estepainoitteista, keskityin omassa ratsastuksessani sellaisiin asioihin, jotka olivat hyödyksi hevosten treeniohjelmille. Yleensä minun tehtäväni oli liikuttaa hevosia, ei niinkään treenata tai viedä niitä eteenpäin (poikkeuksena "oman hevosen korvike" Casso ja kolmivuotiaat hevoset). Vaikka en koulua varsinaisesti päässyt vääntämään, sain silti valtavan paljon irti reissusta, ja uusista opeista ja oivalluksista on ollut suunnaton hyöty. Yksi tallikaverini kommentoikin, että ratsastukseni ja istuntani ovat parantuneet ja jäntevöityneet tosi paljon reissun jäljiltä. Itse huomaan eroa tekemiseni lisäksi myös pääni sisällä. Ajatusmallit ja asioiden tärkeysjärjestys on hieman muuttunut - ja muutos on ollut vain positiivinen! :) 

Vasemmassa kuvassa Casso, oikealla Clinton <3


Oppiminen alkoi jo heti ensimmäisenä päivänä, ensimmäisen ratsun selkään noustuani. Olin muutaman kuukauden hipsutellut menemään huonoilla pohjilla Suomen alkutalvessa ja ajatus oli enemmän tai vähemmän taaksepäin. Ensimmäinen neuvo olikin: "vähän enemmän eteenpäin... jaaa vielä... ENEMMÄN!!". Tuntui kuin hevonen olisi juossut alta kuin mikäkin höyryjuna ja silti minun piti ratsastaa eteen. Ja vielä kerran eteen. Seuraavana päivänä sama touhu jatkui. Pian siihen kuitenkin tottui; hevosen kuului liikkua eteen kunnolla, eikä se tuntunut enää juoksemiselta. Sain kullanarvoisen neuvon, joka avasi silmäni kertaheitolla: "On täysin se ja sama, miten hevosen pää on, jos se ei liiku eteenpäin". Päässäni syttyi lamppu. Varmaan koko viime syksyn ajan mulle hoettiin, että yritä saada enemmän liikettä ulos siitä hevosesta, mutta jostain syystä ymmärsin tämän kunnolla vasta tuolla Saksassa.

Ratsastuksessa tärkeää on, että ratsastajan lisäksi myös hevonen ajattelee eteenpäin, sillä silloin siinä on enemmän mitä voi työstää. Itselläni ajatus oli aikaisemmin enemmän taaksepäin, sillä uskoin "kokoamalla" saavuttavani tasaisen tuntuman hevosen suuhun ja sitten sen ollessa kunnossa, olisin pyytänyt liikettä enemmän eteen. Sen lisäksi käteni oli levoton ja touhusi ja nypläsi jatkuvasti jotain; ilmeisesti yrittäen saada hevosta myötäämään niskasta. Jouduin myöntämään, että ajatukseni oli totaalisen väärässä. Reissun suurin ja tärkein ahaa-elämys liittyi juurikin tähän. Ymmärsin vihdoin mitä se tarkoittaa, kun hevosta ratsastetaan takaa eteen. Käsi pysyy jämäkästi paikallaan, muttei ikinä vedä taakse. Jalalla hevonen ratsastetaan käteen. Eli silloin - ja vain silloin - takajalat tulevat alle ja selkä nousee. Silloin hevonen yleensä myötää automaattisesti niskasta. Kokonaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että hevonen tulee rehellisesti peräänantoon. Muotoa voidaan sitten fiksailla sopivammaksi käden paikkaa, myötäyksen määrää ja ohjan pituutta muuttamalla, mutta tärkeintä on, ettei käsi koskaan vedä taakse, vaan hevonen tulee ja tukeutuu itse käteen, kun ratsastaja ratsastaa sen sinne jalalla. Kun hevonen on tukeutunut kuolaimelle, voidaan kädestä vähän myödätä. Ei siis päästetä ohjaa pois tai löysäksi, mutta voidaan ajatella kädellä vähän eteen, jolloin paine hevosen suuhun vähenee ja tuntuma kevenee. Ratsastuksessa tavoitteena on siis päästä "antamaan" kädellä mahdollisimman paljon. Mitä kevyemmin voi ratsastaa, sitä rehellisemmin hevonen on peräänannossa. Pakko myöntää, että ainakin mun ratsastukseni mullistui täysin, kun vihdoin ymmärsin tämän asian kokonaisuudessaan! 

Eteenpäinpyrkimys ei kuitenkaan yksinään riitä. Tahti on yksi ratsastuksen perusasioista, eikä sitä ilman pärjää. Tahdista ollaan Jossun kanssa puhuttu koko viime syksy ja talvi, mutta koska sen tärkeyttä ei koskaan voi korostaa liikaa, sain siitäkin paljon muistuttelua reissullani. Etenkin Claudia painotti tahdin tärkeyttä, mikä oli todella hyvä juttu. Koska olin juuri opetellut ratsastamaan hevosia eteen, saatoin joskus pyytää vähän liikaa, jolloin hevoset saattoivat yrittää juosta alta pois. Mielikuva, mikä auttoi minua eniten, oli se, että minun täytyi hidastaa vauhtia ja ratsastaa askellaji tahdikkaaksi, mutta säilyttää siitä huolimatta lennokkuus. Vatsalihakset ja lantion liike huolehtivat tahdista, jonka piti pysyä samanlaisena liikkeen kokoamisesta huolimatta. Tärkeintä kootessakin oli se, että ajatus säilyi eteenpäin. Siitä päästään jälleen kerran käden ja jalan yhteistyöhön. Kootessa istun ikään kuin syvemmälle satulaan, hidastan lantion liikettä ja jännitän hieman vatsalihaksiani, mutta jatkan silti ratsastamista takaa eteen (= jalasta käteen). Silloin liike säilyy voimakkaana ja lennokkaana, vaikka vauhti hidastuukin. Kokoamista en paljoa päässyt tekemään muuta kuin Casson kanssa, mutta se oli todella opettavaista, sillä olihan se aikamoinen wau-fiilis, kun valtava hevonen kuunteli istuntaa ja tuli pehmeäksi ja kevyeksi! <3

Casso, videolta vähän leikeltyjä ja yhteen liimailtuja still-kuvia :) 


Perusasiat laitettiin siis kuntoon kertaheitolla. Sen lisäksi, että hevosta täytyy työstää, on tärkeää se, miten itse on hevosen selässä. Perusistuntani on melko hyvä ja sainkin siitä paljon kehuja, mutta toki siitä löytyy aina jotain fiksattavaa. Eniten noottia tuli siitä, että siirrän jalan todella helposti liian eteen, jolloin ylävartaloni kippaa taaksepäin. Silloin kun istun takanojassa, otan automaattisesti tukea kädellä, jotta "pysyisin pystyssä", enkä kallistuisi liikaa taakse. Tällaisessa tapauksessa luon hevosen suuhun ylimääräistä painetta eli "vedän" kädellä taakse. Silloin on luonnollista, että kädellä myötääminen tulee todella hankalaksi. Kun ylävartalo puolestaan on suorassa ja pääsen kannattelemaan kroppaani vatsalihaksilla ja käsiäni erikseen, on kädellä myötääminen on paljon helpompaa. Silloin tuntuma pehmenee. Ja tadaa, hevonen tulee kevyemmäksi edestä! Yksinkertainen asia ymmärtää, mutta enpähän ole koskaan ennen tajunnut ajatella sitä näin! Nykyään olen ylävartalolla ja kädellä paljon varovaisempi ja pyrin kannattelemaan ne ihan omilla lihaksilla, en hevosta apuna käyttäen.

Ulkoisten fiksailuiden lisäksi hyvin tärkeä opetus oli pieni asennekeskustelu, joka avarsi valtavasti omaa ajatusta. Jonain päivänä ratsastin tarkkailevan silmän alla ja sain noottia levottomista käsistäni. Kerroin käsieni olleen iso ongelma jo pitkään ja sainkin sitten vastaukseksi juuri sitä mitä tarvitsin: "Ihmiset puhuu ratsastuksellisista ongelmistaan (tässä tapauksessa käsistä) kuin ne olisivat joitain ehtyviä luonnonvaroja, joille ei voi tehdä mitään. Kaikki voivat antaa sinulle neuvoja, mutta loppujen lopuksi sinä itse olet se, joka päättää mitä teet asioille". Totta. Olen saanut paljon apua, mutta itsehän minun täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain. Minun ihan itse täytyy tehdä se päätös, että keskityn käsiini, opettelen pitämään ne oikeassa paikassa ja tekemään niillä oikeita asioita. Tämä pätee myös kaikkeen muuhun ratsastuksessa. Valmentaja tai opettaja (tai ihan kuka vaan) voi antaa neuvoja, mutta hän ei voi tehdä asioita kenenkään puolesta. Vain ratsastaja itse voi päättää, että haluaa tehdä muutoksen. Ja silloin niitä muutoksia tapahtuu! :)

Koska jokainen hevonen on erilainen, on tärkeää, että ratsastaja osaa mukautua kuhunkin ratsuunsa. Minulla oli Saksassa aivan loistava tilanne, sillä joka kerta, kun menin jollain hevosella ensimmäistä kertaa, sain opetusta ja minulle kerrottiin perusjutut juuri sen hevosen ratsastuksesta ja sille sopivista harjoitteista. Herkemmillä ja varovaisemmilla hevosilla ei suinkaan kuulunut pelätä koskemista, vaan niihin nimenomaan piti koskea. Avut tuli antaa kiltisti, mutta määrätietoisesti, sillä silloin jännittäväkin hevonen koki ratsastajan antamat avut ennalta-arvattaviksi ja johdonmukaisiksi. Se johti siihen, että se koki olonsa turvalliseksi ja uskalsi rentoutua. Vahvaa hevosta (kuten esim. Cassoa) sen sijaan piti ratsastaa paljon jalalla, eikä siihen saanut jäädä kiinni yhtään liian pitkäksi aikaa, sillä vahvuus ruokkii vahvuutta. Periaatteessa siis perusavut (jalka, käsi, keskivartalo) ovat ihan jokaisella hevosella samat, mutta niiden käytön määrää ja voimaa pitää pystyä muuntamaan hevosen mukaan. Todella loogista, mutta tosi kiva saada muistutusta tästä tärkeästä asiasta! :)

Tässäpä nyt tärkeimmät ja parhaiten mieleenpainuneet neuvot ja opit. Toki paljon muutakin oli, kuten esimerkiksi katseen siirtämistä pois niskasta ja sitten sellaisia asioita, jotka liittyivät minun kehonhallintaani, eivätkä välttämättä ole näin rajusti yleistettävissä. Jätin ne siksi pois postauksesta ja keskityin lähinnä näihin "yleispäteviin" ohjeisiin :) Yksittäisinä asioina nämä eivät välttämättä tunnu kovin suurilta muutoksilta, mutta kokonaisuudessaan oma tyylini koki melkoisen muodonmuutoksen. Suurimmat ahaa-elämykset sileällä ratsastettaessa liittyivät varmastikin tuohon jalasta käteen ratsastukseen ja oman "haluan oppia ja olen valmis tekemään töitä sen eteen" -asenteen tärkeyteen! Tuntui kuin olisin reissussa jotenkin "valaistunut" ja saanut päälle jonkin ihan uuden vaihteen ratsastuksessani.

Parhaat korvat, Casson tietenkin <3


Opin kuuden viikon aikana valtavasti uutta. Löysin ratsastukseen ihan uusia ulottuvuuksia ja olin ensimmäisinä viikkoina täällä kotona ihan haipeissa, kun pääsin "testaamaan" uutta tyyliäni hevoseen, jonka tunsin läpikotaisin. Siinä Daliaa ratsastaessani näin konkreettisesti uuden tyylini kaikki vaikutukset, enkä voi muuta sanoa kuin että muutos on ollut positiivinen. Ollaan Dalian kanssa otettu ihan valtavia harppauksia eteenpäin ja kehityskaari on tällä hetkellä vahvasti nousussa! Tallikaverini kommentti vakaudesta ei varmastikaan ole valetta, sen olen huomannut itsekin. Nyt kun tiedän mitä teen, enkä joudu säätämään turhaan, on ratsastukseni varmasti paljon rauhallisemman ja vakaamman oloista ja näköistä myös ulospäin! En tietenkään ole edelleenkään lähellekään täydellinen, mutta voin sanoa olevani valovuoden edempänä kuin ennen reissua! Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen reissussa saamistani opeista, ne ovat antaneet harrastukseen suuren boostin! Näiden ajatusten siivittämänä pääsen kehittämään itseäni jatkuvasti paremmaksi. Motivaatio ainakin on huipussaan! ;)