18.4.2017

Saksasta mukaan tarttuneet opit 1/2: sileällä työskentely

Olen halunnut ja luvannut tehdä tämän postauksen Saksan opeista jo kauan. Koska ratsastin joka päivä useaa hevosta ja sain jonkin verran myös opetusta, oli saatujen uusien oppien määrä ihan valtava. Päätinkin jakaa nämä opit kahteen postaukseen: sileän työskentelyyn ja esteratsastukseen, jotta yhdestä postauksesta ei tulisi hervottoman pitkää. Koska kirjoitan postauksen vasta nyt, ovat oppimani asiat ja ajatukset ehtineet juurtumaan paremmin kiinni omaan tekemiseen. Olen ehtinyt pohtimaan asioita perusteellisesti ja saankin varmasti järkevämpää tekstiä aikaiseksi nyt kuin mitä olisin aikaisemmin saanut!

Koska Saksassa suurin osa ratsastamistani hevosista oli estehevosia ja meno muutenkin estepainoitteista, keskityin omassa ratsastuksessani sellaisiin asioihin, jotka olivat hyödyksi hevosten treeniohjelmille. Yleensä minun tehtäväni oli liikuttaa hevosia, ei niinkään treenata tai viedä niitä eteenpäin (poikkeuksena "oman hevosen korvike" Casso ja kolmivuotiaat hevoset). Vaikka en koulua varsinaisesti päässyt vääntämään, sain silti valtavan paljon irti reissusta, ja uusista opeista ja oivalluksista on ollut suunnaton hyöty. Yksi tallikaverini kommentoikin, että ratsastukseni ja istuntani ovat parantuneet ja jäntevöityneet tosi paljon reissun jäljiltä. Itse huomaan eroa tekemiseni lisäksi myös pääni sisällä. Ajatusmallit ja asioiden tärkeysjärjestys on hieman muuttunut - ja muutos on ollut vain positiivinen! :) 

Vasemmassa kuvassa Casso, oikealla Clinton <3


Oppiminen alkoi jo heti ensimmäisenä päivänä, ensimmäisen ratsun selkään noustuani. Olin muutaman kuukauden hipsutellut menemään huonoilla pohjilla Suomen alkutalvessa ja ajatus oli enemmän tai vähemmän taaksepäin. Ensimmäinen neuvo olikin: "vähän enemmän eteenpäin... jaaa vielä... ENEMMÄN!!". Tuntui kuin hevonen olisi juossut alta kuin mikäkin höyryjuna ja silti minun piti ratsastaa eteen. Ja vielä kerran eteen. Seuraavana päivänä sama touhu jatkui. Pian siihen kuitenkin tottui; hevosen kuului liikkua eteen kunnolla, eikä se tuntunut enää juoksemiselta. Sain kullanarvoisen neuvon, joka avasi silmäni kertaheitolla: "On täysin se ja sama, miten hevosen pää on, jos se ei liiku eteenpäin". Päässäni syttyi lamppu. Varmaan koko viime syksyn ajan mulle hoettiin, että yritä saada enemmän liikettä ulos siitä hevosesta, mutta jostain syystä ymmärsin tämän kunnolla vasta tuolla Saksassa.

Ratsastuksessa tärkeää on, että ratsastajan lisäksi myös hevonen ajattelee eteenpäin, sillä silloin siinä on enemmän mitä voi työstää. Itselläni ajatus oli aikaisemmin enemmän taaksepäin, sillä uskoin "kokoamalla" saavuttavani tasaisen tuntuman hevosen suuhun ja sitten sen ollessa kunnossa, olisin pyytänyt liikettä enemmän eteen. Sen lisäksi käteni oli levoton ja touhusi ja nypläsi jatkuvasti jotain; ilmeisesti yrittäen saada hevosta myötäämään niskasta. Jouduin myöntämään, että ajatukseni oli totaalisen väärässä. Reissun suurin ja tärkein ahaa-elämys liittyi juurikin tähän. Ymmärsin vihdoin mitä se tarkoittaa, kun hevosta ratsastetaan takaa eteen. Käsi pysyy jämäkästi paikallaan, muttei ikinä vedä taakse. Jalalla hevonen ratsastetaan käteen. Eli silloin - ja vain silloin - takajalat tulevat alle ja selkä nousee. Silloin hevonen yleensä myötää automaattisesti niskasta. Kokonaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että hevonen tulee rehellisesti peräänantoon. Muotoa voidaan sitten fiksailla sopivammaksi käden paikkaa, myötäyksen määrää ja ohjan pituutta muuttamalla, mutta tärkeintä on, ettei käsi koskaan vedä taakse, vaan hevonen tulee ja tukeutuu itse käteen, kun ratsastaja ratsastaa sen sinne jalalla. Kun hevonen on tukeutunut kuolaimelle, voidaan kädestä vähän myödätä. Ei siis päästetä ohjaa pois tai löysäksi, mutta voidaan ajatella kädellä vähän eteen, jolloin paine hevosen suuhun vähenee ja tuntuma kevenee. Ratsastuksessa tavoitteena on siis päästä "antamaan" kädellä mahdollisimman paljon. Mitä kevyemmin voi ratsastaa, sitä rehellisemmin hevonen on peräänannossa. Pakko myöntää, että ainakin mun ratsastukseni mullistui täysin, kun vihdoin ymmärsin tämän asian kokonaisuudessaan! 

Eteenpäinpyrkimys ei kuitenkaan yksinään riitä. Tahti on yksi ratsastuksen perusasioista, eikä sitä ilman pärjää. Tahdista ollaan Jossun kanssa puhuttu koko viime syksy ja talvi, mutta koska sen tärkeyttä ei koskaan voi korostaa liikaa, sain siitäkin paljon muistuttelua reissullani. Etenkin Claudia painotti tahdin tärkeyttä, mikä oli todella hyvä juttu. Koska olin juuri opetellut ratsastamaan hevosia eteen, saatoin joskus pyytää vähän liikaa, jolloin hevoset saattoivat yrittää juosta alta pois. Mielikuva, mikä auttoi minua eniten, oli se, että minun täytyi hidastaa vauhtia ja ratsastaa askellaji tahdikkaaksi, mutta säilyttää siitä huolimatta lennokkuus. Vatsalihakset ja lantion liike huolehtivat tahdista, jonka piti pysyä samanlaisena liikkeen kokoamisesta huolimatta. Tärkeintä kootessakin oli se, että ajatus säilyi eteenpäin. Siitä päästään jälleen kerran käden ja jalan yhteistyöhön. Kootessa istun ikään kuin syvemmälle satulaan, hidastan lantion liikettä ja jännitän hieman vatsalihaksiani, mutta jatkan silti ratsastamista takaa eteen (= jalasta käteen). Silloin liike säilyy voimakkaana ja lennokkaana, vaikka vauhti hidastuukin. Kokoamista en paljoa päässyt tekemään muuta kuin Casson kanssa, mutta se oli todella opettavaista, sillä olihan se aikamoinen wau-fiilis, kun valtava hevonen kuunteli istuntaa ja tuli pehmeäksi ja kevyeksi! <3

Casso, videolta vähän leikeltyjä ja yhteen liimailtuja still-kuvia :) 


Perusasiat laitettiin siis kuntoon kertaheitolla. Sen lisäksi, että hevosta täytyy työstää, on tärkeää se, miten itse on hevosen selässä. Perusistuntani on melko hyvä ja sainkin siitä paljon kehuja, mutta toki siitä löytyy aina jotain fiksattavaa. Eniten noottia tuli siitä, että siirrän jalan todella helposti liian eteen, jolloin ylävartaloni kippaa taaksepäin. Silloin kun istun takanojassa, otan automaattisesti tukea kädellä, jotta "pysyisin pystyssä", enkä kallistuisi liikaa taakse. Tällaisessa tapauksessa luon hevosen suuhun ylimääräistä painetta eli "vedän" kädellä taakse. Silloin on luonnollista, että kädellä myötääminen tulee todella hankalaksi. Kun ylävartalo puolestaan on suorassa ja pääsen kannattelemaan kroppaani vatsalihaksilla ja käsiäni erikseen, on kädellä myötääminen on paljon helpompaa. Silloin tuntuma pehmenee. Ja tadaa, hevonen tulee kevyemmäksi edestä! Yksinkertainen asia ymmärtää, mutta enpähän ole koskaan ennen tajunnut ajatella sitä näin! Nykyään olen ylävartalolla ja kädellä paljon varovaisempi ja pyrin kannattelemaan ne ihan omilla lihaksilla, en hevosta apuna käyttäen.

Ulkoisten fiksailuiden lisäksi hyvin tärkeä opetus oli pieni asennekeskustelu, joka avarsi valtavasti omaa ajatusta. Jonain päivänä ratsastin tarkkailevan silmän alla ja sain noottia levottomista käsistäni. Kerroin käsieni olleen iso ongelma jo pitkään ja sainkin sitten vastaukseksi juuri sitä mitä tarvitsin: "Ihmiset puhuu ratsastuksellisista ongelmistaan (tässä tapauksessa käsistä) kuin ne olisivat joitain ehtyviä luonnonvaroja, joille ei voi tehdä mitään. Kaikki voivat antaa sinulle neuvoja, mutta loppujen lopuksi sinä itse olet se, joka päättää mitä teet asioille". Totta. Olen saanut paljon apua, mutta itsehän minun täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain. Minun ihan itse täytyy tehdä se päätös, että keskityn käsiini, opettelen pitämään ne oikeassa paikassa ja tekemään niillä oikeita asioita. Tämä pätee myös kaikkeen muuhun ratsastuksessa. Valmentaja tai opettaja (tai ihan kuka vaan) voi antaa neuvoja, mutta hän ei voi tehdä asioita kenenkään puolesta. Vain ratsastaja itse voi päättää, että haluaa tehdä muutoksen. Ja silloin niitä muutoksia tapahtuu! :)

Koska jokainen hevonen on erilainen, on tärkeää, että ratsastaja osaa mukautua kuhunkin ratsuunsa. Minulla oli Saksassa aivan loistava tilanne, sillä joka kerta, kun menin jollain hevosella ensimmäistä kertaa, sain opetusta ja minulle kerrottiin perusjutut juuri sen hevosen ratsastuksesta ja sille sopivista harjoitteista. Herkemmillä ja varovaisemmilla hevosilla ei suinkaan kuulunut pelätä koskemista, vaan niihin nimenomaan piti koskea. Avut tuli antaa kiltisti, mutta määrätietoisesti, sillä silloin jännittäväkin hevonen koki ratsastajan antamat avut ennalta-arvattaviksi ja johdonmukaisiksi. Se johti siihen, että se koki olonsa turvalliseksi ja uskalsi rentoutua. Vahvaa hevosta (kuten esim. Cassoa) sen sijaan piti ratsastaa paljon jalalla, eikä siihen saanut jäädä kiinni yhtään liian pitkäksi aikaa, sillä vahvuus ruokkii vahvuutta. Periaatteessa siis perusavut (jalka, käsi, keskivartalo) ovat ihan jokaisella hevosella samat, mutta niiden käytön määrää ja voimaa pitää pystyä muuntamaan hevosen mukaan. Todella loogista, mutta tosi kiva saada muistutusta tästä tärkeästä asiasta! :)

Tässäpä nyt tärkeimmät ja parhaiten mieleenpainuneet neuvot ja opit. Toki paljon muutakin oli, kuten esimerkiksi katseen siirtämistä pois niskasta ja sitten sellaisia asioita, jotka liittyivät minun kehonhallintaani, eivätkä välttämättä ole näin rajusti yleistettävissä. Jätin ne siksi pois postauksesta ja keskityin lähinnä näihin "yleispäteviin" ohjeisiin :) Yksittäisinä asioina nämä eivät välttämättä tunnu kovin suurilta muutoksilta, mutta kokonaisuudessaan oma tyylini koki melkoisen muodonmuutoksen. Suurimmat ahaa-elämykset sileällä ratsastettaessa liittyivät varmastikin tuohon jalasta käteen ratsastukseen ja oman "haluan oppia ja olen valmis tekemään töitä sen eteen" -asenteen tärkeyteen! Tuntui kuin olisin reissussa jotenkin "valaistunut" ja saanut päälle jonkin ihan uuden vaihteen ratsastuksessani.

Parhaat korvat, Casson tietenkin <3


Opin kuuden viikon aikana valtavasti uutta. Löysin ratsastukseen ihan uusia ulottuvuuksia ja olin ensimmäisinä viikkoina täällä kotona ihan haipeissa, kun pääsin "testaamaan" uutta tyyliäni hevoseen, jonka tunsin läpikotaisin. Siinä Daliaa ratsastaessani näin konkreettisesti uuden tyylini kaikki vaikutukset, enkä voi muuta sanoa kuin että muutos on ollut positiivinen. Ollaan Dalian kanssa otettu ihan valtavia harppauksia eteenpäin ja kehityskaari on tällä hetkellä vahvasti nousussa! Tallikaverini kommentti vakaudesta ei varmastikaan ole valetta, sen olen huomannut itsekin. Nyt kun tiedän mitä teen, enkä joudu säätämään turhaan, on ratsastukseni varmasti paljon rauhallisemman ja vakaamman oloista ja näköistä myös ulospäin! En tietenkään ole edelleenkään lähellekään täydellinen, mutta voin sanoa olevani valovuoden edempänä kuin ennen reissua! Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen reissussa saamistani opeista, ne ovat antaneet harrastukseen suuren boostin! Näiden ajatusten siivittämänä pääsen kehittämään itseäni jatkuvasti paremmaksi. Motivaatio ainakin on huipussaan! ;)

11.4.2017

Avain onneen

Postauksen kuvista kiitos Merikelle <3 (7.4.)


Reilun kuukauden olen jo viettänyt tutussa satulassa. Treenit ovat sujuneet vaihtelevasti, mutta kaiken kaikkiaan fiilis on positiivinen ja kehitystä on tapahtunut. Olen oppinut ratsastamaan Daliaa jämäkämmin jalasta käteen ja pitämään kädet rauhallisempina paikoillaan. Toki vieläkin on vaikeuksia uusien asioiden omaksumisessa ja saatan joskus yllättää itseni nypläämästä ohjalla tai jäämästä hieman liian vahvaksi kädestä. Paljon parempaan suuntaan olemme kuitenkin jo menossa, siitä kielii myös Dalian tyytyväisyys, rentous ja tasaisuus edestä. 

Aluksi keskityin aika paljon ratsastamaan takaa eteen ja muut asiat jäivät hieman taka-alalle. Vaikka eteen-alas-harjoituksista oli paljon hyötyä, olivat ryhti ja suoruus siinä hieman kärsineet (toki näihin vaikutti myös se, että minulla oli Dalian kanssa 2kk tauko Saksan reissun vuoksi). Ensimmäiset viikot vain haahuilin ympäri kenttää vailla päämäärää, jolloin ainoa tavoitteeni oli saada hevonen pohkeen eteen. En sano, että se olisi ollut täysin huono asia, mutta joku päivä havahduin siihen, etten oikeastaan tehnyt selässä mitään muuta ja yksinkertaisenkin tehtävän (esim. voltin) suorittaminen tuntui hankalalta. 



Muutaman viikon takaisessa valmennuksessa pyrittiin nostamaan hevosia korkeampaan muotoon ja tekemään tehtäviä siinä muotissa. Tämähän on meillä väistämättömästi edessä, kun tavoite tälle vuodelle on HeA-luokissa starttaaminen. Mutta koska olin ratsastanut useita viikkoja vain eteen-alas vaatimatta sen kummempia asioita, on sanomattakin selvää, että hevosen nostaminen korkeaan muotoon ei käynytkään ihan tuosta noin vaan. Tekemisen puute itsenäisissä treeneissä heijastui myös valmennustunteihin, sillä tehtävien tekeminen ja hevosen ratsastaminen oikeassa muodossa tuntuivat samanaikaisesti suoritettuina haastavalta asialta. Ratsastuksen jälkeen vain turhautti se, että en osannut ratsastaa, enkä vaatia hevosta liikkumaan oikein. Huomasin olevani tyytymätön ja turhautunut lähes jokaisen ratsastuksen jälkeen ja silloin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni.

Havahduin omaan tyytymättömyyteeni ja kärsimättömyyteeni muutama viikko sitten ja olenkin sen jälkeen tietoisesti ottanut ratsastukseen ihan erilaisen asenteen. Väänsin asian itselleni rautalangasta: maastossa höntsäillään ja kentällä voidaan höntsäillä silloin tällöin, mutta silloin kun tehdään jotain, niin silloin todella tehdään. Tärkeintä ei ole se, että onnistumme välittömästi ensimmäisellä yrittämällä, vaan se, että teemme työtä pitkäjänteisesti jonkin tietyn asian tiimoilta. Päivälle on aina yksi tai kaksi tehtävää ja niitä käydään kärsivällisesti läpi, kunnes tuntuu hyvältä. Keskityn tekemiseen ja teen huolellisesti. Yritän myös aina kertoa itselleni, että on ok, että virheitä sattuu, kaiken ei tarvitse mennä putkeen ensimmäisellä kerralla. Asennemuutoksesta on ollut paljon hyötyä: nyt ratsastus tuntuu hyvältä ja treenin jälkeen fiilis on useimmiten todella positiivinen! :)



Asennemuutos ei tapahtunut taikaiskun omaisesti yhdessä päivässä, vaan se on todella vaatinut keskittymistä. Minun on pitänyt myöntää omat virheeni ja heikkouteni, ja mikä vaikeinta - hyväksyä ne. Olen oivaltanut, että kärsivällisyys, keskittyminen ja virheiden myöntäminen ovat ratsastuksessa erityisen keskeisessä asemassa. Olen käynyt läpi jonkinlaisen valaistumisen ja sen myötä treenaaminen on saanut ihan uusia ulottuvuuksia. Jaksan tehdä töitä vaikeampienkin tehtävien parissa, koska tiedän niiden tuottavan tulosta - jos ei nyt heti, niin ainakin pidemmällä aikavälillä. Oma henkinen tasapaino heijastuu hevoseen ja olemmekin ottaneet jonkinkokoisen harppauksen eteenpäin! Toki ongelmia on vielä paljonkin ja joudun edelleenkin tekemään töitä oman keskittymisen ja kärsivällisyyden kanssa, mutta kovaa vauhtia olen matkalla oikeaan suuntaan! :)

Kaikista palkitsevinta on ollut se, että ratsastus on muuttunut myös ulkopuolisin silmin. Tänään valmennuksessa Jossu kehui, että olen upeasti saanut hevosen nostettua siihen korkeampaan muotoon, jossa meillä vielä muutama viikko sitten oli valtava ongelma! Taikasana tähän löytyy ratsastajan pääkopasta. Keskittyminen ja kärsivällisyys ovat olleet minun avaimeni onneen!


19.3.2017

Ex tempore koulurataharjoitukset Nybackassa 4.3.

Nybackan tallilla Perttulassa järjestetään kerran kuukaudessa koulu- ja esterataharjoituksia. Ne ovat useimmiten kuukauden ensimmäisenä viikonloppuna, kuten myös nyt maaliskuussa. Olin jo jonkin aikaa harmitellut sitä, että ne ovat jo niin pian kotiintuloni jälkeen, etten yhtään ehdi harjoitella - joten joudun jättämään välistä. Kuitenkin minut onnistuttiin ylipuhumaan ja suostuin lähtemään Dalialla. Loppujen lopuksi vielä muutama päivä ennen harjoituksia "jälki-ilmoittauduttiin" Nappulankin kanssa. (Pia on hyvä ylipuhumaan mut ;)). Ovathan ne vain harjoituskilpailut, joihin voidaan mennä harjoittelemaan ;)

Kiitos Pialle kuvista! :)


Nybackan rataharjoituksissa saa itse päättää itselleen lyhyen radan kouluohjelman. Nappulan kanssa valitsin HeC:2 2000. Helppo ohjelma, jonka osaisin varmaan unissani. Valmennuksessa Jossu sanoi, että olisin voinut tulla Nappulallakin helpon B:n, mutta hevosen takia halusin helpon C:n ohjelman. Se on taipuvainen jännittämään vieraissa paikoissa ja olihan tämä kuitenkin vasta neitosen toinen kerta kyseisellä maneesilla. Muutenkaan minulla ei ole sen kanssa mikään kiire ja HeC on tavoitteena "oikeissakin" kisoissa tänä vuonna, joten tästä oli hyvä lähteä liikkeelle :) Valmennuksessa Nappula suoritti todella tasaisesti hyvässä peräänannossa. Ongelmakohtia meillä olivat liian varovainen peruutus, puutteelliset ja kiireiset askeleenpidennykset sekä laukan ponnekkuus. Lähdin kuitenkin hyvillä mielin rataharkkoihin, sillä meidän sen hetkinen suorittaminen riittäisi HeC:hen oikein mainiosti. 

Verryttelyssä näytin ensin neitoselle kaikki kulmat, tuomarinpöydän, peilit ja muut mahdollisesti jännitystä aiheuttavat asiat ja aloin sitten vasta ratsastaa. Pääasiana pidin sitä, että hevonen pysyisi rentona, muodolla ei niin olisi merkitystä tässä tilanteessa. Päästiin verryttelyn jälkeen heti ensimmäisinä aloittamaan, eikä meidän tarvinnut seisoskella. Se oli Nappulalle aika hyvä vaihtoehto, sillä pääsin suoraan jatkamaan, eikä rentous ehtinyt kadota mihinkään. Sitten vaan suoritettiin. Ratsastin ehkä vähän turhan varovaisesti, enkä siksi saanut Nappulasta irti sen parasta. Askellajit, etenkin laukka, jäivät vaatimattomiksi, mutta kuten jo aikaisemminkin sanoin, oli mielestäni fiksumpaa säilyttää rentous, kun alkaa rutistamaan hevosesta ulos jotain parempaa - ja siinä samalla tehdä siitä jännittynyt. Etenkin, kun meillä oli ruhtinaalliset kolme päivää harjoitusta takana :D Kokonaisuuteen olin joka tapauksessa todella tyytyväinen; korjattiin valmennuksessa esiin tulleista ongelmista ainakin peruutus ja askeleenpidennyskin oli jo vähän parempi kuin kotona. Myös tahti, tasaisuus ja rentous säilyi läpi radan! Olen niin kovin ylpeä pikkuisesta! :) <3


Kiinnostuneille tuomarin antamat pisteet ja kommentit radasta: 

Radalle harj.ravissa. Pys, tervehdys, ravia, oikealle - 6,0 | kolmella uralla, hyvin liikkeelle
Keskiympyrä oikealle - 7,0 | hyvä tie
Täyskaarto - 6,5 | hyvä tie, tasainen
Keskiympyrä vasemmalle - 6,5 | takaosa sisällä
Täyskaarto - 6,5 | hyvä tie
Pysähdys, peruutus, ravia -  6,5 | pysähdys ei tasan, tasaiset peruutusaskeleet
Koko rata leikkaa EM, temponlisäys keventäen - 6,0 | rohkeammin
Koko rata leikkaa HB, temponlisäys keventäen - 6,0 | enemmän
Keskikäyntiä LEIM - 7,0 | sujuva siirtyminen
Raviin, Laukannosto (vasen) - 6,0 | valmistele paremmin
Keskiympyrä vasemmassa laukassa - 6,0 | kolmella uralla
Koko rata leikkaa, suunnanmuutos, raviin - 7,0 | hyvin loppuun asti
Laukannosto (oikea) - 6,0 | tarkasti pisteessä
Keskiympyrä oikeassa laukassa- 6,0 | pyörivämmin, tie!!
Koko rata leikkaa, suunnanmuutos, raviin - 6,5 | pyörivämmin
Vasemmalle S, vasemmalle I, pys, tervehdys - 6,0 | pysähdys ei tasan, tarkempi tie

Ratsastajan vaikutus hevoseen - 6,5
Ratsastajan asento, istunta ja apujenkäytön moitteettomuus - 6,5
Oikeiden teiden seuraaminen - 6,5

"Sujuva, tasainen suoritus! Kiinnitä huomiota suoruuteen ja valmistele siirtymät sujuvammiksi"
140,5 pistettä, 63,864%


Nappulan annoin lähes heti suorituksen jälkeen tallikaverini hoiviin ja kiirehdin itse trailerille laittamaan Daliaa valmiiksi, jotta ehtisimme verryttelyyn ajallaan. Niinä muutamina päivinä, kun olin Daliaa ehtinyt kotona ratsastaa, se meni aika kivasti. Sen kanssa menin HeB KN Specialin, koska menisimme samaisen ohjelman myös meidän kauden avauskisoissa ensi kuussa. Treeneissä meillä ei ollut ilmestynyt mitään yksittäisiä ongelmakohtia, vaan kaikki sujui melko sujuvasti. Lähdin siis liikkeelle ihan hyvillä mielin ja odotin hyvää suoritusta. Olin kuitenkin varautunut myös siihen, että jännitystä saattaisi olla ilmassa, koska Dalia oli nyt ensimmäistä kertaa Nybackassa - ja no, harjoitusmäärä nyt oli mitä oli :D

Verryttelyssä huomasin jo, että Dalia oli jotenkin hankalan oloinen. Se ei oikein olisi ottanut apuja vastaan ja jouduin ratsastamaan aika napakasti. Valmentaja käski enemmän eteen, sillä mulle oli Nappulan ratsastuksesta jäänyt käsijarru päälle, mikä vaikeutti etenemistä huomattavasti. Verkassa olo oli aika avuton, mutta onneksi heppa parani hiukan loppua kohti. Jouduttiin odottelemaan meidän vuoroa yhden ratsukon ajan ennen omaa suoritusta. Kun päästiin radalle, en saanutkaan Daliaa enää niin hyväksi kuin verkan lopussa. Harmittihan se hiukan, että tiesin meidän pystyvän parempaan, mutta en vaan saanut hevosesta (enkä itsestäni) ulos sitä tsemppiä. Kuitenkin sivusta seuranneiden mielestä rata oli ollut sujuva ja tasainen, eikä tuomarikaan meitä lytännyt, joten kyllähän se fiilis sieltä sitten koheni. Pitäisi - jälleen kerran - osata keskittyä niihin hyviin puoliin! :)



Tuomarin kommentteja radasta:

Radalle harj. ravissa, pysähdys, tervehdys, harj. ravia - 6,0 | linjan vas. puolella, pysähdys melko hyvä
Vasemmalle, loiva kiemura - 6,5 | sujuva tie, kulmikas
BH Lävistäjä keskiravia, H harj. ravia - 6,0 | tahti kiihtyy
C Voltti oikealle - 6,0 | laaja, saisi taipua paremmin
Loiva kiemura - 6,0 | pieni kaari, tarkemmin I:hin asti
EM Lävistäjälle, 3 askelta käyntiä I:ssä, harjoitusravia - 6,5 | pyrkii kolmelle uralle
C Voltti vasemmalle - 6,0 | siisti, saisi taipua paremmin
H Käyntiä - 6,5 | täsmällinen siirtymä
S vasemmalle, I pysähdys (4sek), R oikealle, B harj. raviin - 6,5 | ei takaa tasapysähdys
L Laukannosto (oikea) - 6,5 | täsmällinen
Kierros pääty-ympyrällä - 6,0 | jäntevämpi laukka, saisi taipua paremmin
EM Lävistäjä harjoituslaukkaa, M siirtyminen raviin - 6,5 | hyvin loppuun asti
S vasemmalle, I laukannosto (vasen), R vasemmalle - 6,0 | täsmällisesti, poikitusta
Kierros pääty-ympyrällä - 6,0 | poikitusta
HB Lävistäjä harjoituslaukkaa - 6,0 | kolmella uralla
B siirtyminen laukasta käyntiin - 7,5 | hyvässä tasapainossa
L pituushalkaisijalle, I pysähdys, tervehdys - 6,5 | lievää poikitusta

Askellajit - 6,0
Lennokkuus - 6,0
Kuuliaisuus - 6,5
Ratsastajan asento, istunta, apujenkäytön moitteettomuus ja tehokkuus - 6,5
Oikeiden teiden seuraaminen - 6,5

"Hieno siirtymä laukasta käyntiin :) Tasaista suorittamista. Lisää jäntevyyttä liikkumiseen ja tarkkuutta suoruuden kanssa. Saisi myös asettua ja taipua selvemmin kaarevilla urilla"

158 pistettä, 63,200%



Näin jälkeenpäin täytyy vielä vähän kommentoida tuota minun ja Dalian suoritusta. Olin tuomarin kanssa samaa mieltä: suurimmat ongelmakohdathan meillä olivat taipuminen, vinous ja jäntevyyden puuttuminen. Kaksi ensimmäistä johtuvat puhtaasti viimeisimmästä. Viimeisin puolestaan johtuu omasta löysästä ratsastamisestani. Jostain syystä en saa hevosta kisatilanteissa ratsastettua yhtä napakasti ohjan ja pohkeen välissä kuin ns. "normaalitilanteessa". En ole vielä niin kokenut kilpailija, että saisin hermoni kuriin radalla ja suljettua muun maailman pois. Sorrun yliajatteluun ja yliratsastamiseen, mitkä puolestaan ruokkivat toisiaan... Mutta, eipä auta muuta kuin hankkia ratarutiinia! Kokonaisuuteen olen näin jälkikäteen todella tyytyväinen. Tästä on suunta ylöspäin! :)

17.3.2017

Alkuhässäkkää

© Anni A 12.3.


Eilen tuli kuukausi täyteen siitä, kun lensin kotiin Saksasta. Sunnuntaina puolestaan tulee täyteen kolme viikkoa siitä, kun kotiuduin lomalta ja aloitin "normaalielämäni" täällä Suomessa. Aika on mennyt todella nopeasti ja kotiutuminen tapahtui äkkiä. Muutamana ensimmäisenä päivänä oli vähän ulkopuolinen olo, mutta se katosi pian. Nyt minusta tuntuu kuin en koskaan olisi ollutkaan poissa. Koko Saksassa vietetty aika tuntuu kuin unelta - vaikeaa käsittää, että oikeasti olin siellä. Joskus iskee ikävä, mutta siitä huolimatta olen ollut todella tyytyväinen päätökseeni!

Mutta, mitäpä meille kuuluu? Blogi jäi vahingossa muutaman viikon tauolle ja nyt minulla olisikin taas paljon kerrottavaa. Työkuviot alkavat pian olla selvillä ja pääsenkin varmaan ensi viikolla aloittamaan uuden työni parissa! Heppakuvioihin kuuluvat tällä hetkellä Dalia ja Nappula, enkä usko ottavani sen enempää säännöllisiä liikutettavia. Nämä kaksi saavat riittää - ainakin toistaiseksi ;) 

Ensimmäisen kerran pääsin hevosen selkään heti maanantaina (27.2.) ja silloin minulla oli takana jo puolitoista viikkoa heppataukoa. Ratsastin Nappulan pellolla ja koska en ollut ollenkaan varautunut ratsastamaan ja varustuksenani olivat pelkät verkkarit, menin ilman satulaa. Rehellisesti myönnettäköön, että kulttuurishokki oli melkoinen. Olin tottunut ratsastamaan isoja ja isoliikkeisiä hevosia, enkä todellakaan ilman satulaa. Nappula tuntui siihen verrattuna ihan ponilta pienine askelineen! Olin myös tuonut Saksasta mukanani hieman muuttuneen ratsastustyylini, joka toi pientä lisäjännitettä peliin. Nappula (ja myönnettäköön, että myös minä) suoriuduimme kuitenkin tehtävästä oikein hyvin ja se oli kovin iloinen yllätys. Silloin oikeastaan sovittiinkin Pian kanssa, että alan Nabsia muutaman kerran viikossa ratsastamaan.

Nappula © Pia 27.2.


Siitä seuraavana päivänä (28.2.) pääsin vihdoin Dalian selkään. Mitään muuta en ollutkaan odottanut niin paljon. Suunnattiin pellolle ja aloin ratsastamaan. Suurin ero ratsastuksessani verrattuna aikaisempaan on se, että uskallan vaatia hevoselta enemmän liikettä. (Lupaan tehdä kattavamman postauksen siitä, miten olen muuttunut ratsastajana Saksan reissulla!!) Siispä ainoa tavoitteeni oli saada Dalia eteen ja sen myötä myötäämään niskasta. Kuten Nappulakin, tuntui Dalia ihan älyttömän pieneltä ja askeleet tikittivät vaan eteen. Oltiin molemmat vähän hukassa ja Dalia tuntui ajoittain hieman etupainoiselta, mutta yritin keskittyä enemmän siihen liikkeeseen. Muutamia tahdikkaita pätkiä saatiin - ja vitsit, että tuntui hyvältä! Tämä olisi joka tapauksessa hyvä lähtökohta. Illalla facebook messengeriin napsahti muutama kuva Daliasta. Olin tipahtaa tuolilta. Ensimmäinen reaktioni taisi olla, että "oho". Sehän näyttää oikeasti aika hyvältä! Pieniä virheitä ja paljon korjattavaa, mutta kokonaisuutena aika positiivinen lähtötilanne kautta ajatellen! :)

Maaliskuun alkaessa ylläpitosopimus jatkui "virallisesti" ja siitä lähtien olenkin ratsastanut Daliaa sen kuusi kertaa viikossa ja Nappulaa kaksi tai kolme. Molempien kanssa valmentaudun kerran viikossa koulupuolella. Yhdet koulurataharjoituksetkin on jo ehditty suorittamaan molempien kanssa, joten ihan rivakasti on tämä kausi lähtenyt käyntiin. Alkukankeus on jo karistettu ja ollaan päästy ihan hyvään vauhtiin. Dalian kanssa treenataan ahkerasti kohti helppoa A:ta ja Nappulan kanssa työskennellään perusjuttujen parissa. Kokonaisvaltaisesti meillä on sujunut hienosti ja olen lähes aina ollut todella hyvällä fiiliksellä ratsastuksen jälkeen! Kirjoittelen varmasti vielä kattavammin molemmista hevosista, kunhan saan tämän blogin ensin päiviteltyä ajantasalle ;) 

Dalia © Pia 28.2.


Nyt kun tämä arki alkaa tästä alkuhässäkän jälkeen tasoittua, uskon taas löytäväni aikaa blogille. Postausta on tulossa ainakin koulurataharjoituksista ja Saksan opeista. Sen lisäksi luvassa on tietenkin ihan tavallisia kuulumisia ja yksi haastekin on minulle heitetty. Huh, enköhän saa pian polkaistua tämän jälleen käyntiin! :)

28.2.2017

Elämä jatkuu

Maailmanmatkaaja on palannut kotiin ja kassit on purettu. Elämä jatkuu, mutta miten? 

Vaikka minulla olikin täällä Suomessa kaikki jotakuinkin valmiina paluuta ajatellen, muuttuu silti moni asia ja paljon on vielä selviteltävää. Esimerkiksi työkuviot on mulla vielä melkoisen auki. Olen antanut itselleni luvan lomailla tämän ensimmäisen viikon, mutta pikkuhiljaa pitäisi ryömiä sinne töihinkin, jotta saisin jotain, millä rahoittaa hevosharrastukseni. Keikkatöitä mulle on kyllä tarjolla, mutta muuten on kuviot vielä melkoisen levällään. Noh, eiköhän ne tästä pian ala selkenemään :) 

Teitä lukijoita kuitenkin varmaan kiinnostaa enemmän se, mitä hevosrintamalla tapahtuu, joten keskitytäänpä siihen. Kuten Pian kanssa ennen lähtöäni sovimme, jatkan Dalian kanssa. Jollakin tavalla minun tulee kuitenkin korvata nämä muutamat kuukaudet, joiden aikana hevosta pidettiin minulle varattuna, joten se on kevätkauden ajan sovitun verran myös muussa käytössä. Ratsastan kuitenkin normaalisti 5-7 kertaa viikossa Dalialla ja saan valmentautua ja kilpailla sen kanssa niin paljon kuin tahdon. Ylläpito siis jatkuu, mutta diiliä on nyt kevätkauden ajaksi vähän räätälöity :)

Dalian kanssa olen asettanut muutamia tavoitteita kaudelle 2017:
  • Eteenpäinpyrkimys. Dalialla on usein taipumus jäädä mukavuusalueelleen eli hieman pohkeen taakse. Tavoitteena olisi saada hevonen itse ajattelemaan eteenpäin, mutta kuitenkin niin, että se säilyttää rauhan eli ei juokse apuja karkuun. Lennokkuutta askellajeihin!
  • Ryhti! Yritämme saada etupainoisuuden pois ja painon takajaloille. Sitä mukaa saamme hilattua muotoa korkeammalle ja kootut askellajit vahvemmiksi!
  • Keskityn enemmän maastakäsittelyyn ja otan sitä enemmän mukaan meidän arkeemme. On kiva tehdä hevosen kanssa jotain uutta ja erilaista! Voisin esimerkiksi harjoitella irtojuoksuttamaan “oikein”. Jatkamme myös temppujen harjoittelemista suurella innolla! :)
  • Vahvistetaan vanhojen juttujen osaamista eli kaikkea osaamaamme ihan perusasioista lähtien. Erityisesti laukkajuttuja (vastalaukka) ja keskikäyntiä. Keskiaskellajeissa kiinnitetään huomiota etupainoisuuteen ja pyritään poistamaan se. Tehdään kokoamisia ahkerasti, mutta silloin kun ei koota, liikutaan reippaasti eteen! Tehdään siirtymisistä vielä sujuvampia ja eleettömämpiä. Takaosakäännösten, avojen (ja sulkujen) vahvistaminen sujuvammiksi.
  • Voisin myös tehdä jonkinlaisen kunnollisen viikkosuunnitelman, minkä mukaan edetään, jotta saataisiin tehtyä töitä suunnitelmallisesti ja “täysillä” silloin kun treenataan ja höntsäily on sitten erikseen :-) Keskityn huomattavasti enemmän Dalian lihasmassan kasvattamiseen! Lihaskunto paremmaksi, lihavuuskunto sopivaksi!
  • Koulukilpailuissa tavoitteeni olisi päästä tekemään hyviä ja tasaisia ratoja HeB-tasolla ja nostaa prosentit selkeästi kuudenkymmenen yli (eli nykyisestä n. 60% → 65>%). Sen lisäksi tavoitteena on päästä debytoimaan HeA-luokat heti, kun koen, että olemme siihen valmiita (toivottavasti jo kevätkaudella). A-radoilta olisi tarkoitus päästä hakemaan rutiinia ja hyviä kokemuksia. Toivon myös varovasti, että 60% ylittyisi edes kerran ;)
  • Esteillä meidän ei ole pakko edetä mihinkään tai hypätä mitään, jos siltä tuntuu. Varovainen tavoitteeni kuitenkin olisi, että saataisiin jännitys pois ja pieniä pomppuja mukaan viikko-ohjelmaan. Valmennuksia tai kisoja en estepuolelle aio erityisesti suunnitella. Jos siltä tuntuu, niin mennään ehdottomasti, mutta pakko ei ole :)

Postausta kuvittavat vuosi sitten otetut poseerauskuvat | © Pia


Koska Dalia menee kevätkauden ajan jonkin verran myös muilla ratsastajilla, saan kakkoshevoseksi Nappulan. Blogin uusille lukijoille tiedoksi, että Nappula on 5-vuotias arabitamma, jota liikutin jonkin verran 2015-2016 talvena, mutta sen jälkeen olen ratsastellut sillä hyvin epäsäännöllisesti. Tarkoituksena Nappulan kanssa olisi tehdä ihan perusjuttuja ja pienin askelin viedä pikkuheppaa vähän eteenpäin. Lähitallien kisoissa käydään näyttämässä neitiä, mikäli meillä vaan hommat sujuu toivotulla tavalla. Tarkoituksena olisi ratsastaa Nappulaa vähintään 2 kertaa viikossa :)

Nappulan kanssa olen asettanut myös muutaman varovaisen tavoitteen:
  • Haluan meidän välillemme luottamuksen. Sitä tulee rakentaa kokoajan pienin askelin.
  • Keskitymme perusasioihin eli eteenpäinpyrkimykseen, tahtiin, tuntumaan, siirtymisiin ja laadukkaisiin askellajeihin
  • Kun koen neitosen olevan siihen valmis, olisi meillä tarkoituksena käydä muutamissa lähitallien kilpailuissa. Toivon meidän suorittavan siistejä HeC-ratoja. Tavoitteena olisi myös, että Nappula oppisi olemaan jännittämättä (niin paljon) vieraissa paikoissa :)
  • Mikäli meillä sujuu hyvin ja yhteistyömme jatkuu niin pitkään, voisin syyskaudella mennä HeB-luokan kotitallin kisoissa :)



Koska olen innostunut ratsastuksesta ja nimenomaan erilaisten hevosten kanssa tekemisestä, on minulla muutamia suunnitelmia Länsirannan ulkopuolellakin. Suunnitelmat eivät kuitenkaan ole millään tavalla vedenpitäviä ja voi hyvin olla, että ne kariutuvat jo ennen toteutumistaan. Joka tapauksessa, käyn perjantaina katsomassa yhtä suomenhevosruunaa, jota saatan alkaa ratsastamaan muutaman kerran viikossa, mikäli meillä kemiat kohtaa. Sen lisäksi minun olisi tarkoitus käydä tutustumassa tuttavani lämminveriseen ex-ravuriin, josta saatan ehkä saada liikutushevosen, jos sellainen minua kiinnostaa. Mutta katsotaan nyt.. :) Dalia on ehdottomasti mun ykköshevonen ja Nappula kakkoshevonen. Näistä kahdesta pidän kiinni ja muita hevosia otan mukaan peliin vain, jos ne todella tuntuvat "omaan käteen sopivilta". Tietenkin myös aika ja oma jaksaminen täytyy ottaa huomioon ja välttää tukkimasta kalenteria ihan täyteen!

Joka tapauksessa odotan innolla tätä kautta! Suunnitelmat kuulostavat omaan korvaani oikein hyvältä ja heppatäyteinen arki jatkuu - vähän eri tavalla, mutta jatkuu kuitenkin! :)

27.2.2017

Miksi tulin kotiin?

Ensinnäkin, haluan pyytää anteeksi sitä, että kirjoittamiseen tuli näinkin pitkä tauko. Minun oli tarkoitus kirjoittaa Saksasta enemmän - ja olisin kovin mielelläni jakanut ajatuksiani, tuntemuksiani ja kuulumisiani. Sain kuitenkin itseni ajettua nurkkaan vellomalla "jäädäkö vaiko lähteä" -kysymyksen parissa, joten olin henkisesti melko väsyksissä ja jätin siksi blogin hetkeksi pois kuvioista. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti siis tammikuun loppuun mennessä päättää jäänkö Saksaan vielä koeajan loputtua vai tulenko takaisin kotiin. Lopullinen päätöksenteko kuitenkin venyi venymistään, enkä hyvästien sanomisesta ja kotiin lentämisestä huolimatta tuntenut oloani varmaksi.

Lensin kotiin torstaina 16.2. Vietin hiihtoloman perheeni kanssa Slovakiassa ja lähdimme sinne 18. päivä lauantaina. Ehdin siis muutaman päivän ajan kurkistaa elämääni täällä Suomessa ja totutella ajatukseen tänne jäämisestä. Olin kuitenkin edelleen kahden vaiheilla. Olen onnekas, että ympärilläni on ymmärtäväisiä ihmisiä, jotka jaksoivat kärsivällisesti odottaa ja antoivat minulle aikaa tehdä päätökseni kaikessa rauhassa. Slovakiassa sain siis lisäaikaa miettiä asiaa, olematta kummankaan ympäristön "vankina". Viikon aikana päädyin siihen, että kotiin tuleminen on sittenkin tässä vaiheessa se oikea ratkaisu minulle.



Miksi? Päätökseeni vaikuttivat monet asiat, mutta kaikista selkein oli se, että en kokenut olevani vielä valmis sitoutumaan. Työ hevosalalla on todella täysipäiväistä: minulla se oli 6 päivää viikossa ja 10-12h päivässä, joillakin se voi olla vielä paljon enemmänkin. Iltaisin ei vain yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään muuta kuin painaa pään tyynyyn. Elämäntapana se on fyysinen ja raskas. Ja vaikka kuinka ehdottomasti nautinkin työstäni, en siitä huolimatta kokenut olevani valmis sitoutumaan pidemmäksi aikaa, koska en ollut vielä täysin varma itsestäni. Ja sitä paitsi, jos olisin jäänyt, olisin halunnut jäädä pitkäksi aikaa (ja nyt siis puhun reilusta puolesta vuodesta, jopa vuosista).

Tiedän nyt, että hyvin suurella todennäköisyydellä tahdon tulevaisuudessa tehdä töitä hevosalalla. En kuitenkaan ole vielä täysin varma missä muodossa. Onko päivittäinen usean hevosen ratsastaminen ja ammattimainen kilpaileminen se minun juttuni, vai löytäisinkö polkuni sittenkin joltain muulta hevosalan osa-alueelta? Valmentaja, kengittäjä, ratsastuksenopettaja, yrittäjä? Vai päädynkö jossain vaiheessa siihen, että haluankin vain harrastaa? En siis ole vielä täysin varma siitä, mitä tahdon. Kotiin tuleminen on siksikin myös se turvallisempi vaihtoehto, sillä täällä voin ottaa asiaan vähän etäisyyttä ja pohdiskella rauhassa. Juttelin Yrjön kanssa ennen lähtöäni ja kysyin, olisiko mahdollista ottaa yhteyttä uudelleen siinä tapauksessa, jos mieleni yhtäkkiä kirkastuisi ja tietäisin, että se homma on sittenkin sitä mitä tahdon tehdä. Sain kysymykseeni empimättömän myöntävän vastauksen. Suhteet Saksan päähän ovat siis oikein hyvässä kunnossa ja tiedän voivani palata lähes milloin vain :)



Miltä nyt sitten tuntuu? Lyhyesti sanottuna: ajatukset heittelee tosi paljon. Olen tuntenut paljon epätoivoa ja pelkoa siitä, että olen tehnyt suuren virheen. Eilen illalla esimerkiksi olin todella väsynyt ja minua suretti ihan suunnattomasti. Ikävä Saksaan tuntui kasvavan kasvamistaan, enkä oikein tiennyt miten päin olla. Oloa ei ainakaan helpottanut se, että tunsin itseni jollakin tapaa täysin ulkopuoliseksi täällä Suomessa. (Onneksi en kirjoittanut tätä postausta eilen, olisi voinut tulla vähän erilainen teksti :D). Tänään kuitenkin kävin tallilla ja fiilis helpottui paljon, ulkopuolisuuden tunne katosi ja tunsin vihdoin, että saan tämän ratkaisun sittenkin toimimaan! Voihan se toki olla, että Saksa kutsuu minua vaikka jo ensi talvena... mutta sen näkee sitten kun sen aika on! Nyt kuitenkin uskon tehneeni oikean ratkaisun - ja pääsenhän minä takaisin, jos alkaa kaduttaa!

Tein elämäni siisteimmän reissun ja olen ylpeä itsestäni. En voi tarpeeksi kiittää Yrjöä ja Claudiaa siitä, mitä he ovat tehneet minun eteeni! Nyt on kuitenkin aika avata uusi luku elämässä ja katsoa, mitä voin saamieni arvokkaiden oppien avulla hevosharrastuksessani saavuttaa! Katse eteen, suupielet ylös ja kohti uusia pettymyksiä onnistumisia! ♥

Yhden luvun loppu

Olen lopultakin, pitkän pohdinnan jälkeen saanut ajatukseni kokoon ja päätynyt siihen ratkaisuun, että palaan takaisin kotiin. En ole vielä valmis sitoutumaan Saksaan pidemmäksi aikaa. Ehkä joskus, mutta en nyt. Homma on kuitenkin todella täysipäiväistä ja haluan olla varma itsestäni ja siitä, että todella haluan sitä tehdä, jos siihen ryhdyn. Nyt - vaikka se kipeää tekeekin myöntää - en koe olevani vielä valmis. 

Matkani oli kuitenkin kaikin tavoin onnistunut, sitä ei tarvitse hetkeäkään epäillä. Nautin työstäni, kasvoin henkisesti, opin hyödyllisiä asioita niin hevosista kuin elämästä ylipäätäänkin. Olen ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä, mutta ennen kaikkea olen kiitollinen. En varmaan ikinä osaa pukea tätä tunnetta sanoiksi. Olen järjettömän kiitollinen upeasta kokemuksestani aivan jokaiselle, joka on minua siinä tukenut, mutta suurimmat kiitokset kuuluvat tietenkin Yrjölle ja Claudialle. Sisälläni velloo pelkkää rakkautta (ja pikkuinen ikävä) ♥




[Kirjoitan aiheesta kattavammin ja kerron miksi päädyin tähän ratkaisuun, kunhan saan ensin ajatukset fiksusti jäsenneltyä luettavaan muotoon. Tällä hetkellä oma pää on vielä vähän jumissa ja ajatukset sekaisin]