20.9.2017

"Ihan ok" on ihan tarpeeksi hyvä

Puolitoista kuukautta sitten palattiin kesälaitumilta töihin ja meidän osaltamme kausi lähti liikkeelle aika vaisusti. Ei mennyt hyvin, mutta ei mennyt huonostikaan. Päivät ja viikot rullasivat treenien osalta eteenpäin tasapaksuna ja aina kentältä tullessa sai "miten meni?" -kysymykseen vastata: "ihan ok". Tähän lajiin kuuluvat vaihtelevat onnistumisen ja pettymyksen tunteet tuntuivat meiltä puuttuvan kokonaan. Sitten vihdoin tajusin miksi: päässäni pyöri visio siitä, miltä hevosen pitäisi tuntua ja mitä minun pitäisi tehdä, jotta onnistuisimme täydellisesti. Kun todellisuus ei vastannutkaan visiota, koin sen epäonnistumisena. Pian ajauduttiin siihen pisteeseen, että edes "ihan ok" ei riittänyt.

Täydellisyyttä tuskin pystyy koskaan saavuttamaan. Minun piti oppia päästämään irti siitä ajatuksesta, että vain täydellinen tai "tosi hyvä" olisi tarpeeksi hyvä. Kyllästyin siihen, että treenit eivät tuntuneet enää miltään, joten eräänä päivänä kysyin itseltäni, josko "ihan ok" olisikin tarpeeksi. Jos teemme tunnilla asiaa x ja se onnistuu "ihan hyvin", miksi en saisi tyytyä siihen? "Ihan hyvä" tai "ihan ok" ei ole huono asia. Ymmärsin, että minulla ratsastajana on erilaisia päiviä. Hevosellani on erilaisia päiviä. Se, että se ei tänään ole yhtä loistava kuin eilen, ei tee siitä huonoa. Se, että itse en suoriudu jotain asiasta yhtä hyvin kuin eilen, ei tee minusta huonoa ratsastajaa. Emme me ratsukkona ole sen huonompia kuin aikaisemmin, vaikka tällä kertaa ei menisikään niin hyvin kuin joskus aikaisemmin on mennyt. Ymmärsin, että täydellisyyden tavoittelu johtaa epäonnistumisen tunteeseen. Niimpä aloin tyytyä jo pieniin hyviin pätkiin, aloin kehua hevosta siitä, että se yritti ja suoritti sen mitä pyysin.

Pieniä virheitä siellä täällä, mutta kokonaisuus on tärkein! | © Anna


Opin katsomaan meitä kokonaisuutena ja hyväksyin sen tosiasian, että tällä kertaa ongelma oli vain pääni sisällä. Pakottauduin irrottamaan hetkeksi huomioni vain niistä virheistä, jotka meitä tällä hetkellä haittaavat ja keskittymään välillä niihin asioihin, jotka toimivat. Tarkastelin kehitystämme pidemmällä aikavälillä. Ajan saatossa heikkouksista on tullut vahvuuksia, mutta aina jonkin asian täytyy olla heikompi kuin jokin muu. Heikkoudet eivät koskaan katoa, ne vain muuttavat muotoaan ja muuttuvat. Ne täytyy hyväksyä ja niiden kanssa täytyy olla valmis tekemään pitkäjänteisesti töitä. Yhdellä kerralla kun ei voi ratkaista kaikkia ongelmia. Sanotaan, että "tyytyväisyys tappaa kehityksen", mutta minä olen sitä mieltä, että jatkuva tyytymättömyys tappaa motivaation.

Harvemmin näiden oman tahdon omistavien eläinten kanssa kehitys on täysin suoraviivaista. Väkisinkin joskus tulee niitä jaksoja, kun asiat ovat vaikeita. Meidän valmentajamme on nyt kesän aikana vaihtanut oman valmentajaansa, joten myös meille on kantautunut uusia tuulia. Aluksi uudet asiat tuntuivat hankalilta ja sitä sortui helposti vanhoihin tapoihinsa. Nyt on jo vähän helpottanut, eivätkä uudet asiat tunnu enää niin vaikeilta. Joskus onnistutaan, joskus epäonnistutaan ja joskus jotain siltä väliltä - ja se on ihan ok. Sen jälkeen, kun annoin itselleni luvan olla tyytyväinen siihen, että meillä on asiat "ihan ok", on motivaatio lähtenyt nousukiitoon ja treenit ruvenneet sujumaan paremmin. Keskittyminen ja kärsivällisyys tehtäviä tehdessä ovat parantuneet, sillä en itse aseta itselleni painetta suoriutua täydellisesti. Toki pyrin olemaan mahdollisimman hyvä, mutta myös "ihan ok" on ihan tarpeeksi hyvä!

Maailman paras - tarpeeksi hyvä ;) ♥ | © Anna

16.8.2017

Vakavasti otettava esteratsukko?

Stall Solbackan avoimet rataharkoitukset 24.6. | © Pia Kujanpää


Pitkä estetauko jäi taakse, kun huhtikuussa aloiteltiin varovasti taas hyppäämään. Ensimmäisillä kerroilla mentiin ihan pieniä hyvänmielen hyppyjä ja homma tuntui sujuvan puolin ja toisin ihan hyvin. Itsevarmuuden kohotessa nousivat samaan tahtiin myös esteet ja pian huomasinkin valmentajan korottaneen esteet takaisin 80cm tasolle. Edellisestä kerrasta niin "suurella" radalla oli kulunut aikaa jo reilut puoli vuotta, mutta heppa hoiti homman kotiin ja fiilis oli mielettömän hyvä! 

Muutama päivä sen jälkeen (su 28.5.) kisattiin tallin omissa estekisoissa. Ilmoittauduin hyvänmielenluokkaan; 70cm. Verkassa meni ihan kivasti ja ilmeisesti radallakin. Jännitykseltäni en kuitenkaan muista radasta mitään, mutta ainakin virhepisteetön suoritus oli tullut. Heppa oli liidättänyt meidät kolmannelle sijalle ja sain olla ylpeä siitä saavutuksesta! Tallikaverit ja valmentaja ympäripuhuivat mut kokeilemaan myös 80cm, mutta lopetin leikin kesken 4. esteen jälkeen. Heppa oli ollut ihan loistava, mutta oma pää pisti sen verran kovasti vastaan, että oli pakko armahtaa itsensä. Ettei nyt vaan sattuis mitään ;) 

Sen jälkeen olikin jo pian seuraava koitos: 1.6. Stall Solbackan 1-tason kilpailut. Aikaisemmasta jännityksestä huolimatta ilmoittauduin 70cm, koska pitihän sitä uuden naapuritallin estekalusto ja uusittu pohja päästä kokemaan, eikä meillä esteillä mitään varsinaisia ongelmia ollut. Kisat sujuivat ihan älyttömän hyvin, heppa oli superhieno ja radalla eteni paremmin kuin koskaan ennen. Yksi stoppi otettiin pystylle, mikä oli ihan kuskin oma vika, kun unohdin tsempata siitä yli. Siitä huolimatta fiilis oli niin hyvä, että jälki-ilmoittauduin 80cm. Rata oli jälleen sujuva, joten yhden puomin tarttuminen mukaan ei jäänyt harmittamaan. Hymy säilyi korvissa kotiin asti ja melkein tuntui kuin oltaisiin oltu ihan vakavasti otettava esteratsukko ;)

1.6. © Minttu Koponen / aaveen.net

1.6. © Minttu Koponen / aaveen.net

1.6. © Minttu Koponen / aaveen.net
1.6. © Minttu Koponen / aaveen.net
Solbackan jälkeen jäätiin lyhykäiselle tauolle hyppäämisestä ja seuraavan kerran oltiinkin pomppimassa vasta juhannuksena. Solbackassa oli avoimet rataharjoitukset, joten käytettiin tilaisuus ehdottomasti hyväksi! Mentiin ensin yksittäisinä muutamia esteitä ja sitten pari kertaa rata läpi korkeudella 80-90cm. Ihan lopuksi korotettiin vielä pari yksittäistä ja sitten lopeteltiin. Isolla kentällä ja upealla pohjalla Dalian laukka rullasi todella kivasti ja hyppääminen oli hirvittävän kivaa ja mutkatonta. Esteiden korotus ei tuntunut ollenkaan pahalta idealta ja oli todella mukavaa huomata, etten epäsäännöllisestä ja vähäisestä hyppäämisestä huolimatta ollut ihan täysi tohelo, vaan sain ratsastettua hyviä lähestymisiä ja ehjiä ratoja. 

Nyt kesän jälkeen en ole vielä hypännyt, mutta ensi viikolla varmaan päästään vähän pomppimaan, kun lauantaina 26.8. olisi Solbackassa seuraavat estekilpailut. Tavoitteena olisi mennä tutut ja turvalliset 70cm ja 80cm, mutta en ota siitä mitään stressiä. Jos ei tunnu hyvältä, niin sitten ei mennä. Tässä kevään ja kesän aikana olen todennut, että minulle tämä epäsäännöllinen hyppääminen sopii paljon paremmin kuin viikoittainen tavoitteellinen treeni, sillä osaan ottaa epäonnistumiset paljon aikaisempaa kevyemmin. En jää enää pieniin virheisiin kiinni tai tavoittele täydellisyyttä; pidän vaan yksinkertaisesti hauskaa, virheitä sattuu kaikille! On kuitenkin hyvä pitää vähän taitoa yllä, sillä joskus, jos mieli tekeekin siirtyä takaisin esteiden pariin, on sinne helpompi palata, kun on vähän hajua siitä, mitä siellä selässä kuuluu tehdä! :)

24.6. © Pia Kujanpää

24.6. © Pia Kujanpää

24.6. © Pia Kujanpää

♥ 24.6. © Pia Kujanpää

14.8.2017

Tasapainottelua ilman jalustimia

Ennen kun Dalia kesäkuussa meni viikoksi laitumelle, oli meillä jo jonkin aikaa mennyt todella hyvin. Viikon loman jälkeen samaa fiilistä ei tuntunut millään löytyvän sileälle ja sekös pisti ärsyttämään. Ensimmäisellä treeniviikolla hypättiin rata- ja maastoesteitä, mentiin kuolaimettomilla ja sen lisäksi oltiin CR-kurssilla, josta olenkin jo kirjoitellut. Etenkin toisena kurssipäivänä oli hankaluuksia, kun jouduin vaatimaan hevoselta ja itseltäni enemmän. Sileän treenissä tunnuttiin molemmat olevan ihan jäissä.

Kurssin jälkeen yritin keskittyä istuntaani, tuntumaan ja ohjaspituuteen sekä vinouteen aikaisempaa enemmän. Sain paljon ratsastuskuvia itsestäni ja tiirailin niitä silmä kovana, parannettavia kohtia etsien. Oli iloinen yllätys, että hevonen oli oikeastaan tosi hyvän näköinen, oli se sitten tuntunut miltä tahansa selkään. Oma istunta sen sijaan näytti ihan kivalta, mutta jotenkin jännittyneeltä. Kiinnitin asiaan huomiota myös ratsailla ja huomasin, että minun oli todella hankalaa saada alavartalo rennoksi, jolloin hevonen reagoi siihen kipittämällä. Askellajeja on vaikeaa ratsastaa auki ja lennokkaiksi puristavalla istunnalla. Keskityin alavartalooni yhä enemmän, mutta jostain syystä rentouttaminen oli todella hankalaa ja asian jatkuva ajatteleminen vei huomiota muista asioista ja paketti tuntui hajoavan käsiin.

Postauksen kuvat 9.7., kun meni todella hyvin! | © Merikke



Yhtenä päivänä hermostuin omalle osaamattomuudelleni ja nakkasin kesken tunnin jalustimet menemään. Ja sieltähän se avain lennokkaampaan liikkumiseen löytyikin. Vihdoin sain lantioni käännettyä oikein päin alle, niin että istuin istuinluiden päällä ja sain alavartaloni rennommaksi. Sain vatsalihakset aktivoitua ja oman vartaloni tuettua kunnolla - hevosen liikkeiden myötääminen helpottui kertaheitolla. Seuraavana päivänä kokeilin aloittaa normaalisti jalustinten kanssa, mutta päädyin lähes heti ottamaan ne pois. Tukeuduin niihin automaattisesti liikaa, jolloin jalka ja lantio jännittyivät, hevosen liike lukkiutui ja kaikki tuntui yksinkertaisesti todella vaikealta. 

Ilman jalustimia myös oma vinouteni korostui, sillä ilman jatkuvaa tukea jouduin kannattelemaan itse oman kehoni ja suoristamaan kylkeni. Aluksi se oli todella hankalaa ja etenkin laukassa tuntui siltä kuin olisi kaatunut sisäänpäin. Itsensä suoristaminen tuntui vain pahentavan tilannetta ja tasapaino heitti kuperkeikkaa. Muutaman päivän sinnikkään treenin avulla tehtiin kuitenkin jo laukkavoltteja niin, että minä istuin suorassa ja näytin hevoselle suuntaa vaan kiertämällä ylävartaloani voltin suuntaisesti sen sijaan, että olisin kallistunut sisälle. Dalian ratsastettavuus tuntui paranevan muutaman päivän aikana ihan huimasti ja se kantoi itseään päivä päivältä paremmin. Yhtenä päivänä tehtiin volttitehtävää kaikissa askellajeissa siten, että minä ratsastin pelkästään istunnalla ja pääsin jatkuvasti myötäämään, ja siitä huolimatta hevonen jatkoi työntekoa. Fiilis oli ihan mieletön! 

Sen jälkeen Dalia olikin enää muutaman päivän kotona ja lähti sitten takaisin laitumelle viettämään ansaittua lomaa. Nyt se on ollut takaisin treenissä tasan kaksi viikkoa ja painitaan taas saman ongelman parissa. Satulassa on jalustinten kera hankala olla ja joskus myös ilman niitä on vaikeuksia. Istunta on vähän ruosteessa, mutta mikä eniten tässä estää, on oma pää. Nyt syyskisakauden koitokset odottavat ja ajatukset pyörivät liikaa tulevien kisojen ympärillä ja keskittyminen itse ratsastukseen tuntuu olevan hankalaa. Noh, ehkäpä se tästä pian lähtisi rullaamaan. Heinäkuun onnistumiset antavat voimaa ja toivoa tuleviin treeneihin. Vaikka nyt tuntuukin siltä, että junnataan paikallaan, uskon, että parempaa on tulossa! Kaikkeahan ei voi korjata kerralla! :) 


9.8.2017

Kesäkuulumisia


Kesäloma vetelee viimeisiään ja paluu töihin kummittelee jo nurkan takana. Täällä meillä päin koulut alkavat huomenna, mutta itse saan ainakin alustavasti lomailla vielä tämän viikon loppuun. Kesä on ollut täynnä toimintaa ja varsinaisia löhöilypäiviä on ollut vähän liiankin vähän. Toki on ihanaa, että koko ajan on ollut paljon kivaa tekemistä, mutta ainakin minä tarvitsen joskus myös vähän omaa aikaa. En ole koskaan ollut arkielämän fani, mutta nyt on pakko myöntää, että tällaisen hektisen kesän jäljiltä arkeen palaaminen tuntuu ihan hyvältä. Ainakin se auttaa vähän säännöllistämään rytmiä ja rauhoittumaan! :) 

Kesä on mennyt suurimmaksi osaksi heppaillessa - tietenkin. Ensimmäiset kolme "lomaviikkoa" olin tosiaan töissä lasten leireillä ja sen jälkeen olenkin tukka putkella ollut menossa vaikka ja mihin. Ruotsin risteilyä ja yhden yön Turun visiittiä lukuun ottamatta en ole millään varsinaisilla reissuilla ollut, mutta aika on täällä kotonakin kulunut varsin nopeasti. Heppa ja kaverit pitävät tehokkaasti kiireisenä ;) Viime viikolla tallillamme alkoi syyskausi, kaikki hevoset palasivat laitumelta kotiin ja vietimme kesän viimeisen leiriviikon.



Dalia oli tosiaan ennen juhannusta viikon laitumella ja palasi sieltä noin kuukaudeksi takaisin treeniin ennen uutta lomaa. Tehtiin aika paljon hommia mun istunnan parissa ja oltiin vaihtelun vuoksi myös vähän hyppäämässä! Heppa jouti mennä takaisin lomailemaan heinäkuun lopussa pariksi viikoksi ja itse sain hetken heppavapaata. Tai ihan täysin en karvakorvista pystynyt olemaan erossa, sillä silloin tällöin kävin heppaa laitumellakin moikkaamassa ja turpaterapiaa sain myös kaverini hevosten parissa. Kuitenkin tällainen lyhyt treenitauko tekee ihan hyvää molemmille, vaikka Dalian jälkimmäisen kesäloman ja treenitauon aikana oma motivaatio alkoi tippumaan samaa tahtia mitä hevosen vatsanympärys kasvoi. Tuo hevonen on ilmiömäisen hyvä rehunkäyttäjä ja lihoo jo ruuan näkemisestä. Muutaman epätoivon hetken ajan tuntui jo paremmalta idealta luovuttaa kuin lähteä kolmatta kertaa mukaan tähän hevosen laihdutusprojektiin. Mutta kai se loma vaan saa laiskistumaan, sillä nyt treeneihin palattuamme motivaatio on taas kovassa nousussa! Ihan hyvällä mielellä lähden syyskauteen, sillä heppa on lihavuudesta huolimatta jaksanut hyvin ja tuntunut ihan omalta itseltään! :) 



Nyt Dalia on reilun viikon ollut taas kotona ja ollaan hiljakseen palailtu takaisin treeniin. Syyskauden tavoitteena on lihaskunnon kasvattaminen (etenkin takapään vahvistaminen) ja muutenkin säännöllinen ja jäntevä treeni, joka valmistelisi meitä parantamaan tuloksia HeA-tasolla. Myös Nappula on palannut lähes parin kuukauden lomaltaan ja neitosen kanssa ollaan aloiteltu syyskautta. Tavoitteet eivät ole tähdissä, mutta kuitenkin tarkoituksena olisi työstää heppaa enemmän kuin kevätkaudella. Silloin vasta vähän lämmiteltiin ja nyt lähdetään ihan tositoimiin. Helppoa C:tä olisi tarkoitus päästä starttaamaan ja mahdollisesti kotikisoissa jopa HeB, jos vaan nyt alkanut hyvä draivi saadaan säilytettyä sinne asti! Täytyy ottaa itseään kunnolla niskasta kiinni ja rohkeasti poistua omalta mukavuusalueelta, että todella saadaan muutosta aikaan molempien heppojen kanssa. Tällä hetkellä on kaiken kaikkiaan hyvä fiilis! Kausi on saatu käynnistettyä ja innolla odottelen mihin se meidät saattaa! :)


11.7.2017

Kroppa ja pää töihin CR-kurssilla

27.-28.6. osallistuin Stall Solbackan järjestämälle Krista Mutasen Centered Riding -kurssille, jonka olin varannu pian sen jälkeen, kun olin toukokuussa ollut yhdellä tunnilla. Osallistujia oli tällä kertaa tullut valitettavan vähän, joten me kaikki neljä olimme samassa ryhmässä. Meillä kaikilla oli vähän erilaiset lähtökohdat ja muut osallistujat olivat mukana tallin hevosilla, joilla eivät (käsittääkseni) olleet aikaisemmin menneet. Olin siis ainut, jolla oli allaan tuttu hevonen, ja sen lisäksi olin ainut, joka oli ollut mukana toukokuun tunnilla. Meillä oli siis melkoisen haastava ryhmä, mutta opettaja sai homman hyvin haltuun ja sain paljon irti tunneista tälläkin kertaa! 

Kaikki postauksen kuvat toiselta päivältä eli 28.6. | © Merikke



Ensimmäisen tunnin sisältö oli melkoisen samanlainen kuin toukokuun tunnin. Eli keskityimme pystyasentoon, keskivartalon tukeen sekä alavartalon rentouteen ja hevosen liikkeiden myötäämiseen. Aluksi Krista otti meidät taas yksitellen kentän keskelle seisomaan ja tuli kädestä pitäen näyttämään tarpeelliset korjaukset. Minulle tärkeitä kohtia olivat taas jäntevyyden siirtäminen lantiosta vatsalihaksiin, jotta lantion seutu ja jalat pääsivät rentoutumaan ja siten myötäämään hevosen liikettä paremmin. Sen lisäksi minun oli tärkeää muistaa avata rintakehä (mielikuvana minulle toimi solisluiden työntäminen kauemmas toisistaan) ja varoa "kaatumasta" takakenoon. Korjattu asento tuntui siis siltä, että olisin ollut hieman etukenossa, mutta muuten sen tuntui yllättävän hyvältä. Kunhan sain vatsalihakset pidettyä jäntevinä, tuntui koko istunta paljon aikaisempaa tuetummalta. Oikeaan asentoon pääseminen itsessään ei ollut ongelma, mutta kaiken muistaminen yhtäaikaa tuotti hieman hankaluuksia. Pääkoppa täytyi pitää valppaana, jotta sain oikean asennon säilytettyä! 

Koska asiat olivat hyvin samankaltaisia kuin viimeksi, keskittyi Krista meidän kohdalla tällä kertaa myös aikasempaa enemmän hevosen liikkumiseen. Hän huomasi sen olevan helposti hieman vino (takapuoli sisällä) ja pyysikin minua korjaamaan sitä ravissa suoralla uralla. Paljoa ei ehditty siihen kuitenkaan kiinnittää huomiota suuressa ryhmässä, kun pääasia oli kuitenkin ratsastajan istunnan korjaaminen. Laukassa Krista huomautti siitä, että Dalia painui helposti etupainoiseksi ja pyysi minua kokoamaan sitä hieman enemmän. Olin ihan tarkoituksella antanut Dalian mennä vähän pidemmässä muodossa, jotta saatoin paremmin keskittyä istuntaharjoituksiin. Kokosin sitä istunnalla jonkin verran ja muutos oli jo ihan valtava. Laukka oli vähän hidasta, mutta meni ylämäkeen, eikä mun tarvinnut tukea kädellä yhtään normaalia enempää! Siinä kun lopeteltiin, juteltiin vielä vähän Kristan kanssa ja kerroin meistä vähän enemmän. Hän sanoi, että on todella hyvä, että ratsastan Daliaa paljon myös matalammassa muodossa, mutta voisin kotitreeneissä alkaa antamaan enemmän painoarvoa korkeammalle muodolle, koska siitä on meille enemmän hyötyä HeA-ratoja ajatellen. Hän pyysikin sitten, että yrittäisin seuraavana päivänä ratsastaa hevosta vähän rohkeammin alusta asti. Myönnän itsekin, että olen ollut vähän liian varovainen sen suhteen, millaisessa muodossa vaadin hevosta liikkumaan, mutta tästä lähtien alan kiinnittää siihen enemmän huomiota! 






Seuraavana päivänä eli keskiviikkona pääsimmekin sitten vähän erilaisten tehtävien pariin. Tunnilla keskityttiin paljon siirtymisiin ja temponmuutoksiin. Aloitimme käynnissä tekemällä pysähdyksiä. Pyrimme saamaan hevoset pysähdykseen mahdollisimman pienin avuin istunnan ja uloshengityksen avulla. Dalia teki pysähdykset ihan hyvin, mutta käynnissä olisi ollut paljon parantamisen varaa. Vaikka tehtiinkin käyntiä melko paljon, en oikein saanut Daliaa missään vaiheessa tosi hyväksi. Käyntijuttujen jälkeen jatkettiin ravissa tekemällä vähän siirtymisiä "normaalin" ja vähän kootumman ravin välillä. Dalia teki kootut pätkät todella hyvin, niissä sillä oli useimmiten selkä kivasti ylhäällä ja se kuunteli istuntaa moitteettomasti. Kuitenkin isompi/normaali ravi tuotti meille hankaluuksia. Yritin tosiaan ratsastaa Daliaa vähän lyhyempään muotoon, mutten oikein meinannut saada kroppaani tottelemaan ja istunnan löytäminen tuntui olevan työn ja tuskan takana. Sen myötä myös hevosen hallitseminen tuntui olevan hankalaa ja heppa olikin pätkittäin melko selätön, eikä muutenkaan kovin rehellisessä peräänannossa. (Kuvista katsottuna kyllä huomaa, että ohja on helposti valunut todella pitkäksi ja käsi tulee syliin, mikä ei ainakaan edesauta korkean muodon ja peräänannon säilymistä, heh). 

Ravi kuitenkin parani koko ajan ja saatiin paljon hyviä pätkiä aikaiseksi. Lopputunnista tehtiin vielä töitä ympyröillä kevyessä ravissa ja päästiin keskittymään enemmän siihen vinouteen, minkä Krista oli eilen pannut merkille. Hän oli jo alkutunnistakin maininnut, että istun oikeastaan itsekin hieman vinossa, ja nyt päästiin vihdoin oikein paneutumaan siihen. Istuin siis satulassa vähän oikealla, jolloin tasapainon saavuttamiseksi "nojasin" vasemmalle, siten että vasen kylki oli hieman lyhyempi verrattuna oikeaan (eli lytyssä). Vinous korostui kaarteissa, kun lähdin itse helposti kallistumaan kaarteen suuntaan. Hevonen reagoi sitten siihen tuomalla omaa takapuoltaan siihen suuntaan, johon olen kallellani (eli useimmiten vasemmalle). Korjasimme vinoutta siten, että ajattelin istuvani vähän satulan vasemmalle puolelle ja venyttäväni vasenta kylkeä. Kaarteissa minun piti olla tarkkana, että näytän hevoselle suunnan kiertämällä koko yläkroppaani kaarteen suuntaan, enkä kallistumalla kyljestä sisäänpäin (muistisääntö: napa kaarteen suuntaan). Olenkin jo pitkän aikaa pohtinut olevani itse jollain tavalla vino. Koska hevonen ei lukemattomista vinoutta korjaavista harjoituksista huolimatta ole suoristunut, olen päätellyt vian olevan minussa. Vihdoin ongelma on paikannettu ja sitä pääsee korjaamaan!!





Vaikka minulla oli tunnilla paljon hankaluuksia, olin silti todella tyytyväinen. Sain todella paljon vinkkejä, joiden avulla voin lähteä korjaamaan omaa kroppaani. Tietenkin näitä asioita korjatakseni tarvitsen paljon aikaa ja tahdonvoimaa, sillä vartalo on yllättävän sitkeä pitämään vanhoista totutuista tavoistaan kiinni. Mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa lähde helpottamaan! Olen todella innostunut kaikenlaisista istuntajutuista tällä hetkellä, joten nämä CR-tunnit tulivat ihan älyttömän hyvään saumaan. Elokuussa olisi Solbackassa vielä yksi kurssi, mutta en ole ihan varma pääsenkö siihen osallistumaan. Riippuu ihan siitä, miten heppa on laitumella ja milloin se tulee sieltä takaisin. Mutta jos sinne ei päästä, niin kerätään meidän tallilta kiinnostunutta porukkaa ja pyydetään Krista meidän tallille valmentamaan! (Pyydetään varmaan joka tapauksessa ;)). 

3.7.2017

Kiireinen kesäkuu

Postauksen kuvat 3.6. © Merikke ♥



Kesäkuu oli täynnä työtä ja kiirettä. Rentoutumiselle, saati sometukselle ei löytynyt aikaa, eikä ainakaan jaksamista. Olin blogin lisäksi tauolla muutaman viikon myös instagramin puolelta, mutta sometauko teki kaiken kaikkiaan ihan hyvää. Nyt vihdoin loman alettua olen puhkunut intoa kirjoittaa blogiin, sillä kerrottavaa riittää, eikä kuvamateriaalistakaan ole viime aikoina ollut puutetta.

Täydestä kalenterista kertoo se, että kesäkuun 4. ja 21. päivän välillä minulla oli tasan yksi vapaapäivä, jonka vietin löhöillen sängyssä. Vietin kolme viikkoa lastenleirien parissa, joista kaksi ensimmäistä yövyin tallilla. Hauskaa oli ja seura oli vertaansa vailla, mutta raskaat ja pitkät työpäivät vaativat veronsa. Töiden jälkeen piti vielä itse ratsastaa ja kavereiden kanssa hauskaa pitäessä venyivät illat usein melko pitkiksi. Kaksi viikkoa mentiin tukka putkella ja kolmannen leiriviikon alkaessa oli jo melko väsyneet tunnelmat. Sen viikon yövyin kotona ja oma heppakin meni laitumelle, joten vähän sai jo ottaa iisimmin. Kuitenkin kahdelta aikaisemmalta viikolta kerätyt univelat ja väsymys painoivat päälle ja jaksaminen riitti vain pakollisiin hommiin. Juhannuksena mulla alkoi siis kesäloma, mutta senkin alkamisen jälkeen olen joka toinen yö ollut jonkun kaverin luona ja jokainen päivä on ollut täynnä tekemistä. Kiireinen kesäkuu - sitä se todella oli!




Mutta mitäpä tänne pikkuhiljaa laantuvan kiireen keskelle oikein kuuluukaan? Pääosin on treenattu kotona koulua, mutta myös muutamat kisat, valmennukset ja jopa maastoestetreenit ollaan päästy kokemaan. Kesäkuu alkoi Solbackan estekilpailuilla ja jatkui siitä sitten leireillä. Dalia teki kahdella ensimmäisellä viikolla meidän omien treenien lisäksi jonkin verran leiritunteja ja kolmannen viikon ajaksi se pääsi Nappulan kanssa viettämään ansaittua lomaa laitumelle. Nyt se on ollut jo reilun viikon taas tallilla ja takana onkin melko intensiivinen treeniputki.

Ennen Dalian lomaa keskityttiin paljon eteenpäinpyrkimykseen ja rentoihin käsiin. Olen taas jonkin aikaa ollut hevosen "suussa kiinni" tahattomasti ja siitä ollaan pyritty pääsemään eroon. Leiritunneista johtuen Dalia on ollut vähän normaalia väsyneempi, mutta siitä huolimatta päästiin kokemaan jättionnistumisia! Loman jälkeen on ollut vähän ongelmia palata samaan, hyvään fiilikseen ja pyykkinaruohjat, sylissä makaavat kädet ja hevosen etupainoisuus ovat olleet ongelmana koulutreeneissä. Toisaalta, en ole vielä sen kummemmin päässyt virheitä korjaamaankaan, sillä ollaan keskitytty vähän muihin asioihin. Kristan CR-kurssilla korjattiin mun asentoa ja vinoutta, ja koin isoja ahaa-elämyksiä. Sen lisäksi ollaan hypätty sekä rata- että maastoesteitä ja pidetty muutenkin hauskaa. Perjantaina ja lauantaina Dalialla oli maastopäivät ja eilen vapari, mutta nyt olisi tarkoitus aloittaa vielä viimeinen treenirupeama ennen Dalian pidempää kesälomaa tämän kuun lopussa :) Kisoja tuskin on tiedossa ennen elokuuta, mutta tavoitteena olisi saada aikaan onnistumisen tunteita ja muutamat hikitreenit vielä ennen laidunlomaa (aka. hevosen paisumista pullaksi ;)).



Hartaasti toivon, että tämä ei tällä kertaa jää vain toiveeksi, mutta tarkoituksena olisi päästä kirjoittelemaan viime aikojen kuulumisista vähän yksityiskohtaisemmin. Sormet syyhyää jo näppiksellä, mutta mitään en uskalla luvata, sillä kesälomasuunnitelmia on enemmän kuin niitä ehtii toteuttaa. (Ja mä kun luulin, ettei mulla olisi kesälomalla mitään tekemistä :D). 

2.6.2017

Tippa Teräväisen kouluvalmennuksessa

Kaksi viikkoa sitten perjantaina (19.5.) Tarja "Tippa" Teräväinen tuli meidän tallille valmentamaan. Hän olisi tuomaroimassa myös meidän tallin koulukilpailuissa, joten halusin ehdottomasti tarttua tilaisuuteen. Tykkään todella paljon käydä silloin tällöin myös vieraiden valmentajien silmän alla, sillä heiltä saa aina hieman erilaista näkökulmaa omaan tekemiseen. Tippa oli viimeksi noin vuosi sitten käynyt meillä valmentamassa, mutta silloin en jostain syystä ollut mukana, joten nyt olin enemmän kuin innoissani tästä valmennuksesta! :)

Postauksen kuvista iso kiitos Anni A ♥


Aluksi Tippa pyysi meitä kertomaan hevosistamme sekä meistä ratsukkona. Kerroin, että meillä on Dalian kanssa pari vuotta yhteistyötä takana ja että startattiin juuri molempien ensimmäinen HeA edellisenä viikonloppuna. Lisäksi varmaan selitin jotain Dalian ratsastettavuudesta ja hyvästä asenteesta, en muista enää tarkasti :D Kunhan olimme vähän aikaa jutelleet, aloimme hommiin. Tippa pyysi meitä aloittamaan verryttelyn itsenäisesti, jotta pystyisi ihan hetken katsomaan työskentelyämme. Olimme jo hetken ehtineet kävellä, joten aloitin ratsastamaan hevosta ravissa eteen-alas ja hetken päästä keräilin jo vähän ohjia. Siinä vaiheessa Tippa keskeytti ja pyysi, että jatkaisimme eteen-alas-verryttelyä. Jatkoimme hetken ravissa ja sitten laukkasimme. Tipalle oli tärkeää, että hevoset liikkuivat reippaasti eteen, taipuivat ja olivat rentoja, joten saimme alkuverkassa tehdä aika paljon hommia ympyröillä taivutellen.

Omassa ratsastuksessani asia, johon Tippa kiinnitti jo heti aluksi huomiota, oli tuntuma. Vaikka ratsastimme eteen-alas pidemmässä muodossa, ei ohja saanut roikkua löysänä missään vaiheessa, vaan tuntuman tuli säilyä tasaisena. Hän sanoi huomaavansa, että tarkoituksenani oli ratsastaa hevosta kevyellä ja "kiltillä" ohjalla, mutta jäin vähän liian löysäksi, jolloin tuntuma oli on-off. Hevoselle mukavampaa on tietenkin tukeutua tasaiseen ohjaan, joten on tärkeää, että uskallan ottaa tarpeeksi ohjaa käteen. Tippa kuitenkin painotti myös sitä, että ohjasta ei saanut koskaan vetää taaksepäin, vaan aina liike tehtiin joko eteen tai sivulle, mutta niin, että tuntuma säilyi.



Alkuverryttelyn jälkeen siirryttiin päivän varsinaisiin tehtäviin ja koska olimme HeA-ryhmässä, keskityimme takaosakäännöksiin, raviväistöihin ja vastalaukkoihin. Aloitimme takareista ja teimme niitä sillä tavalla, miten ne kisaradalla (HeA:1) tulevat, eli L:stä keskikäyntiä, B ja R välillä kokoaminen ja takari, keskikäyntiä, E ja S välillä takari ja siitä vielä keskikäyntiä. Ohjelmassahan tulee toisen takarin jälkeen L:ssä laukannosto, mutta me jäimme jatkamaan käyntiosuutta "edes-takaisin". Ensin Tippa katsoi, miten teemme takarin ja alkoi sitten korjaamaan ja antamaan vinkkejä. Olemme yleensä tehneet takarit todella rauhallisesti, ikään kuin yksi askel kerrallaan (tietenkin niin, että liike on jatkuvaa, mutta kuitenkin rauhassa). Nyt Tippa kuitenkin pyysi meitä johtamaan molemmilla ohjilla käännettävään suuntaan, jolloin takari oli nopeampi ja siihen tuli paljon vähemmän askelia. Se tuntui ihan hassulta verrattuna aikaisempaan, sillä ainakin mulla kävi niin, että takari oli ohi niin nopeasti, että en oikein ehtinyt tuntemaan takajalan liikkeitä = en olisi itse osannut sanoa, oliko takari puhdas :D

Toinen asia, johon Tippa kiinnitti jo käyntitehtävässä huomiota, oli se, että Dalialle on ominaista nousta yläkautta pois peräänannosta, jos tehtävät ovat sille hieman hankalia, tai jos en itse pysy hereillä. Ongelma oli sekä keskikäynnissä, että takarissa sama (ja myöhemmin myös muissa tehtävissä). Tippa neuvoi, että silloin kun tunnen hevosen olevan nousemassa, voin hieman levittää käsiäni kauemmas toisistaan ja samalla ratsastaa jalalla kohti kättä. Silloin "pakotan" hevosen pysymään raamissa, josta se on yrittänyt livistää. Tämä oli minulle aluksi melko hassun tuntuista, kun viimeaikoina ollaan viikkovalmennuksissa paljon puhuttu korkeista ja vierekkäin olevista käsistä. Kyseinen niksi kuitenkin toimi meille tosi hyvin! Minun piti vaan olla "askeleen edellä hevosta", jotta pystyin antamaan avun tarpeeksi aikaisin, eli ennen kuin hevonen oli jo noussut peräänannosta! :)

Takaosakäännösten jälkeen siirryttiin raviväistöjen pariin. Ne menivät meillä kohtuullisen hyvin jo heti aluksi, mutta Tippa halusi vielä vähän enemmän. Enemmän ravia ja enemmän väistöä. Hän pyysi meitä käyttämään aluksi raippaa apuna, jotta askel venyisi enemmän eteen ja sivulle. Ja voi vitsit mitä väistöä se mun hevonen esitti, huhhuh!! Tässäkin tehtävässä mulle tärkeä asia oli tuntuman säilyttäminen. Tippa sanoikin jo heti aluksi, että mun kannattaa pitää käsi vähän leveämmällä koko väistön ajan, jotta muoto säilyy. Hän myös halusi hieman matalammalle muodolle hevosen. Silloin Dalian ei tarvinnut suorittaa tehtävää muodon kannalta äärirajoilla, eikä minun tarvinnut jatkuvasti käyttää kaikkea energiaani muodon ylläpitämiseen, vaan saatoin keskittyä enemmän tehtävän ratsastamiseen.

Huhhuh, miten pitkä väistöaskel!!


Viimeisenä tehtävänä meillä oli vastalaukka. Laukassa ylipäätään meidän tuntuma-/peräänanto-ongelma oli suurimmillaan, mutta siihen auttoi käsien levittäminen ja hieman matalampi muoto. Vastalaukassa itsessään ongelma oli siinä, että asetin hevosta liikaa laukan suuntaan (ulospäin) ja näinollen lukitsin liikkeen. Tippa pyysi päästämään ulko-ohjasta ihan kunnolla ja vitsi, mikä ahaa-elämys! Dalia oikeasti laukkasi eteen, eikä jäänyt paikalleen jäkittämään. Kontrasti aikaisempaan oli todella suuri ja aluksi melkein jopa hirvitti päästää se menemään niin "lujaa" vastalaukassa. Kuitenkin ero oli positiivinen ja hevosen energia ja liikkeet pääsivät vihdoin edukseen myös tässä tehtävässä! :)

Tykkäsin valmennuksesta todella paljon ja sain monia hyviä vinkkejä! Voin todellakin suositella Tippaa valmentajana, hän vaati ratsastajalta keskittymistä ja tekemistä, mutta myös kehuu aina kun siihen on aihetta. Dalia sai Tipalta aika paljon kehuja; se oli oikein päin liikkuessaan todella kaunis sekä miellyttämishaluisen ja keskittyneen näköinen. Kunhan vaan uskallan ratsastaa rohkeammin ja vaatia hevoselta vielä himpun verran enemmän kuin mitä se tarjoaa, tulee siitä vielä upeamman näköinen! On se vaan hieno heppa ♥