14.2.2015

Kaiken avain on kärsivällisyys


En ole oikeastaan koskaan pitänyt itseäni erityisen kärsivällisenä ratsastajana, mutta tänään huomasin osaavani toimia rauhallisesti ja odottaa hevosta. Antaa tilaa ja ottaa sen verran, että molemmat ovat tyytyväisiä. Ratsastin Helmin emällä Mussulla, joka on todella mukava hevonen, mutta sen suloinen ulkomuoto pettää. Mussu vaatii vakaan istunnan, käden ja jalan, mikäli haluaa ratsastaa sitä kunnolla. Mikäli ratsastaja menettää hermonsa, menettää myös Mussu. Ei sillä, tamma kiertää tuntejakin pikkuisten kanssa ja on kiltti luottohevonen, mutta kyllä siitä haastetta silti löytyy! Olen kerran aikaisemminkin mennyt Mussulla ja silloin en oikeastaan vielä osannut reagoida siihen, että tamma juoksi alta ja vastusteli apujani. Tällä kertaa olin jo viisaampi ja tiesin miten voisin korjata niitä kyseisen hevosen kanssa.

Menin kentälle ja kävelin pitkin ohjin muutaman minuutin. Otin ohjat tuntumalle ja aloitin ihan vain kävelemällä voltteja ja pyytämällä hevosta asettumaan ja kulkemaan reippaasti. Kokeilin myös muutamia väistöjä ja kahdeksikkoja. Mussu oli rauhallisen ja rennon oloinen ja teki mitä pyysin. Otin jonkin aikaa käveltyäni hiukan ravia ja se tuntui tosi oudolta! Mussulla on semmoinen pieni kipittävä ravi, tuntuu samalta selästä kuin shettiksen (ok, en ole mennyt shetikoilla vuosiin, mutta veikkaisin näin). Keventäminen oli ihan mahdotonta, mutta harjoitusravissa sen sijaan pystyin hyvin istumaan.

En vieläkään tehnyt mitään erikoista, jatkoin volteilla ja pyysin Mussua taipumaan. Se meni kivasti ja rennon oloisena. Pidin pienet välikäynnit, joiden jälkeen jatkoin ravailua. Nyt Mussu kiihdytteli selvästi liikaa ja reagoi voimakkaasti mun apuihin. Volteilla se rauhoittui aina hiukan, kun piti keskittyä johonkin, mutta heti jos se sai kiinnittää huomionsa muualle, alkoi kiihdyttely välittömästi. Tunsin jo kuinka savu alkoi pikkuhiljaa nousta molempien korvista ja silloin havahduin. Pakotin itseni hymyilemään selässä ja tsemppaamaan. Vika on ratsastajassa, ei ponissa, joten minä teen jotain väärin. Jos suuttuisin siitä ponille, syyttäisin omista virheistäni sitä. Rauhoittelin Mussua äänellä ja pyrin itsekin rentoutumaan. Hyvän pätkän jälkeen otin jälleen käyntiä pitkin ohjin.

Näitä kelejä odotellessa! Mussu päikkäreillä, kevät -14
Hetken käveltyäni ja kasattuani ajatuksiani kasaan, otin jälleen ravin. Ravailin ja otin pari laukkapätkää. Mussu alkoi taas kuumenemaan ja yritti juosta alta. Tein mahdollisimman paljon voltteja tai muuta kaartelua, jotta sain tamman ajatukset pysymään työnteossa. Kun saatiin hyvä pätkä, annoin ohjaa ja ravailtiin hetki pidemmällä ohjalla. Käytiin loppukäynneillä tiellä ja laittelin sitten Mussua pois.

Juttelin ponia pois laittaessa Pian kanssa ja hän sanoi, että oli hiukan katsellut meidän menoa ja sen perusteella sanoi, että olin ratsastanut tosi kivasti. Hän kehui kärsivällisyydestä Mussun kanssa, sillä hevosen tuntien tiesi millainen se on. Mulle tuli tästä tosi hyvä fiilis, sillä tämän talven aikana on ensimmäistä kertaa (ainakin mun muistaakseni) mua kehuttu hyvästä kärsivällisyydestä! Jossun valmennuksessa ja nyt! Mulla on aikaisemmin ollut suoraan sanottuna ihan surkea kärsivällisyys. Olen suuttunut tosi nopeasti ja rauhoittuminen on ollut hankalaa. Jossun ja Pian kehujen ansiosta huomasin, että olen ihan oikeasti kehittänyt mun itsehillintää ihan huimasti ja se tuntuu hiton hyvältä!

Vielä joku päivä olen yhtä tyyni ratsastaja kuin Mussu on ollessaan päiväunilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti