28.3.2015

Pimeetä menoa ja mietteitä huomisista kisoista

laatuja kaikille ;)
Perjantaina olin tallilla ja ratsastin Helmin itsenäisesti. Verkkailin alkuun hiukan pidemmällä ohjalla ja vähän ajan päästä aloin koota ponia lyhyempään muotoon. Helmi oli tosi hyvän tuntuinen; energinen ja elastinen. Menin kouluradan osia ensin yksitellen läpi ja perään koko radan. Helmi oli ihan hyvän tuntuinen ja liikkui kivasti eteen koko ajan. Humputeltiin siinä sitten hiukan ja hypättiin muutamaan otteeseen pikkuestettä, jonka Anni oli rakentanut kentälle. Meille tuli ihan hyviä lähestymisiä ja hyppyjä, enkä oikeastaan vaatinutkaan mitään ihmeellisyyksiä. Parin pompun jälkeen keskityttiin taas kouluvääntöön ja sen mennessä ihan hyvin, otettiin taas muutama hyppy. 

Helmi alkoi ottaa kierroksia yhdestä kulmasta (tiedä sitten mitä se siellä näki tai kuuli, vai kuvitteliko vaan) ja lähti sieltä aina kiitämään poispäin. Vähän aikaa tahkottuamme, oli kulma jo ohitettavissa. Laukka tosin pyöri tosi kivasti siellä kulmassa, koska poni oli hiukan pörheänä! :D Mentiin vielä kertaalleen rata ja se tuntui kaikinpuolin sujuvalta. 

Lähden perjantain perusteella ihan positiivisin mielin huomisiin kisoihin. Hiukan toki jännittää, sillä edessä on ensimmäinen HeB ja ensimmäiset koulukisat Helmillä. Tänään olin toimihenkilönä yhdessä luokassa ja huomenna jatkan oman ratani jälkeen heti verkkavalvontaa. Hiukan paineita aiheuttivat tänään esiintyneet hienot kouluratsukot, mutta ehkä mekin kunnialla selvitään!  Mitään prosenttitavoitetta en aseta, vaan lähden tavoittelemaan siistiä ja sujuvaa rataa, johon saa sitten itse olla tyytyväinen! :) 

Loppuun vielä (valoisa ja erittäin laadukan) video ponien riehumisesta, kun päästettiin ne hiukan juoksemaan ja pyörimään ratsastuksen päätteeksi (y)!

24.3.2015

Kädet köytettynä



Viime perjantain valmennus oli jälleen todella antoisa! Jossu aloitti tunnin toteamalla, että nyt köytetään teidän kädet kiinni, enää en pyydä, vaan vaadin. Eikä muuta kuin tuumasta toimeen: kaikki saivat pakollisen "kauhukahvan" eli alaturparemmin kiinni satulaan ja siitä oli pakko pitää kiinni. Alkuun hiukan hirvitti, mutta olin silti ihan täysillä mukana, sillä mun ikuisuusongelma eli kädet, pääsivät vihdoin kunnolla koetukselle! 

Aluksi oli vaikea löytää järkevä asento käsille. Seuraavaksi ongelmaksi muodostui kääntäminen. Yksi syy miksi tunti todella antoi paljon, oli se, että opin vihdoin käyttämään rannetta oikein (hah, kymmenen vuotta kun on väärin ratsastanut, niin ehkä ihan hyväkin alkaa pikkuhiljaa opettelemaan!). Teimme kolmikaarista heti alkuun ja sen avulla harjoittelimme kääntämistä, asettamista, taivutusta ja suoristusta. 

Kun aikamme olimme kolmikaarista tahkonneet, aloimme menemään kouluratoja läpi. Tällä kertaa pysähdykset menivät täysin nappiin, eikä turhia hiipimisiä enää tullut. Kauhukahva auttoi siinä, että käsi ei vahingossa lähtenyt eteen ja näinollen päästänyt hevosta pitkäksi pysähdyksessä. Myös laukassa se tuki kättä; yleensä multa lähtee ohjat hirveästi valumaan, mutta nyt sain ne pysymään käsissä paljon paremmin ja laukka oli paljon aikaisempaa laadukkaampaa! 




Koko rata meni kokonaisuudessaan ihan hyvin. Helmi oli aika tahmean tuntuinen koko tunnin, mutta kun otin raipan mukaan, lähti poni paljon innokkaammin liikkeelle. En usko kuitenkaan, että meillä kisoissa tulee olemaan ongelmana eteenpäinpyrkimys, koska H on vieraissa paikoissa astetta pörheämpi ja liikkuu hyvin eteen. 

Tämä oli oletettavasti viimeinen valmennus ennen kisoja, mutta kerran olen tällä viikolla vielä menossa ratsastamaan Helmin. Hienosäädetään silloin varmaan keskiravia ja -käyntiä sekä laukkaa. Muuten ohjelma on aika sujuva ja kuten Jossu sanoi, hän itse lähtisi luottavaisin mielin kisoihin tällä paketilla. Itse olen tosi innoissani siitä, että pääsen ratsastamaan ensimmäisen HeB-ratani Helmin kanssa. Uskon meidän selviytyvän ihan kunnialla! ;) 

Tahmeudesta huolimatta olin tyytyväinen tuntiin ja poniin. Helmi jatkoi vielä seuraavalle tunnille, jota jäin kuvaamaan. Toisten tunnin jälkeen laitettiin hepat pois ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Intouduttiin ottamaan muutamia söpöjä yhteiskuviakin! :3


haha, nauroin tälle ihan liikaa! :D                                                                                                                                                   
Kaikki postauksen kuvat © Merikke! ♥

20.3.2015

Keväisiä heppakuvia

Toiveena oli, että julkaisisin muutamia kuvia lauantailta (14.3.), kun olin tallilla hiukan heilumassa kameran kanssa. Tarkoituksena oli mennä kuvaamaan vain valmennuksia, mutta jäinkin sitten "vähän" pidemmäksi aikaa kun oli tarkoitus! ;) Ilma oli aika haastava kuvauksellisesti, sillä suora auringonvalo loi voimakkaita varjoja. Vaaleiden hevosten (Fiian ja Beloonan) kohdalla kuvat paloivat puhki, mutta tummempi Simba sen sijaan jäi aika tummaksi. Siitä huolimatta olen ihan tyytyväinen ja alla on muutamia suosikkejani! :)

Viikonlopun aikana olisi tarkoitus rustailla tämän päivän valmennuksesta, mikäli vaan kokeisiin lukemiselta ehdin! ;)

    Fiia     Helmi
Simba    Nanna
Fiia    Fiia
Simba
Beloona
   Vauhti     Nappula
Nanna

19.3.2015

(Keskittymis)vaikeuksien kautta voittoon

Tiistaina olin tallilla ja ratsastin Helmin itenäisesti. Harjoittelin koulurataa oikeastaan koko ajan ja kaikenkaikkiaan olen aika tyytyväinen. Aluksi Helmin keskittyminen ei olisi millään tahtonut riittää, sillä olihan Vauhti-ponin touhuilu paljon mielenkiintoisempaa kuin ratsastaja selässä. Vähän meidän piti myös väistellä pikkuponia, joten tiet menivät vähän miten sattuu. Keskittymisvaikeuksista huolimatta Helmillä oli hyvä tahti ja eteenpäinpyrkimys, eivätkä keskiravit tuottaneet tällä kertaa ongelmaa. Sen sijaan alku- ja lopputervehdysten pysähdys tahtoi venyä ja laukassa Helmi ei olisi millään malttanut laukata niin hiljaa ja koottuna kuin oli tarpeen. 

Vauhti-ponin lähdettyä, luulin meidän voivan keskittyä täysin omaan tekemiseemme, mutta pian Helmi bongasikin itselleen uutta katseltavaa: Liekin, joka oli kävelyllä pellolla. Kerran poni sinkosi oikein kunnolla ja jouduin sitä siitä hiukan rumemmin komentamaan. Nuhteet menivät perille ja Liekin tullessa kanssamme kentälle, ei se enää niin kovin kiinnostava ollutkaan. Ratsastin radan vielä kerran läpi ja se onnistui tosi hyvin! Poni oli jo sen verran rauhoittunut, että malttoi laukata ihan nätisti ja kuskikin onnistui ratsastamaan ihan kivasti. Laura sanoi Helmin menevän sievästi ja olin itsekin tosi tyytyväinen. Siihen oli hyvä lopettaa!

Huomenna on luvassa lisää rataharjoitusta valmennuksen muodossa. Toivottavasti pääsemme näyttämään parastamme! :)

16.3.2015

Kokeillaan ja sit taas noustaan, jos kaadutaan

muru ♥
Perjantaina olin jälleen kouluvalmennuksessa Helmin kanssa. Tunnilla oli vain kaksi ratsukkoa, joten pääsimme tekemään oikein tehokkaasti! Aloitimme heti ravailemaan ja etsimään sopivaa tahtia. Teimme harjoitusta, jossa jokaiseen kulmaan tuli voltti ja sivuille loivat kiemurat. Helmi oli ihan hyvän tuntuinen ja taipui ihan kivasti. Seuraavaksi otimme tehtävään mukaan laukan, eli jokainen voltti laukassa ja loivat kiemurat ravissa. Jälleen kohtasimme laukatessa saman ongelman kuin viimeksi: Helmi jätti helposti takajalat pois, enkä ratsastanut tarpeeksi, jotta siitä olisi tullut tahdikas ja pyörivä. Tähän kiinnitimme huomiota jonkin aikaa, kunnes saimme onnistuneen pätkän ja pidimme pienet välikäynnit.

Pienen tauon jälkeen sain aloittaa C:n radan. Alkutervehdys vaati taas muutaman kerran ennen kuin se luonnistui, sillä taas jätin ponin yksin pysähdykseen tai otin liikaa kädellä. Loppurata meni aika rutiinilla. Laukkaa piti muistaa pyörittää tarpeeksi, mutta muuten voisin sanoa tehtävän onnistuneen kokonaisuudessaan tosi hyvin!

Jossu sanoikin sitten, että katsotaan se B:n rata heti kun Anni oli suorittanut oman C:nsä. Alkutervehdykseen muistin tällä kertaa tulla oikein ja pitää ponin skarppina koko pysähdyksen ja tervehdyksen ajan. Siitä keskiravit lävistäjällä ja voltit päätyihin sujuivat ihan hyvin, mitä nyt keskiravi hiukan jäi vaisuksi, mutta se kelpasi. Kolmikaarinen meni hyvin, mutta käyntiin siirtyminen kolmeksi askeleeksi pitää saada hiukan terävämmäksi. Keskikäynti sujui mun mielestä yllättävän hyvin, vaikka siinäkin on vielä parantamisen varaa. Laukannosto käynnistä onnistui ihan hyvin ja oikea laukka nousi, kunhan vain en vienyt jalkaa liian taakse (mistä lie tämäkin huono tapa tullut opittua?). Laukkaohjelma meni muuten ihan hyvin, mutta se laukka. Aargh! Mun pitää vain opetella ratsastamaan laukkaa paremmin eteen ja pyöriväksi. Etenkin voltit tuottivat tuskaa, mutta ehkä ne harjoittelulla vielä paranevat. Laukkojen välissä pysähdys-peruutus sujui hyvin ja rata loppuikin sitten siihen. 

Huh! Olin kaikesta huolimatta todella tyytyväinen valmennukseen, koska se antoi paljon ja oli todella tehokas! Laukan ongelmakohdista huolimatta, sanoi Jossu meidän olevan valmiita HeB:hen kisoissa. Hän sanoi, että käynti ja ravi eivät tuota mitään ongelmia, pidän paketin hyvin kasassa, mutta laukassa lopetan jostain syystä ratsastamisen. (Tämä tietää siis ankaraa laukkatreeniä). Eli, kisaluokka vaihtui C:stä B:hen ja tiedossa olisi kuskin ensimmäinen HeB-ohjelma ikinä! Jes! 

Ensi postaukseen, terkuin onnellinen kuski, jolla on maailman mahtavin ponski! ♥

Helmi ja Jennie
ps. Postauksen kuvat eivät ole perjantailta, vaan lauantailta! Vietin mukavan tallipäivän ja kuvia tuli räpsittyä muutamia. Haluaisitteko niitä näytille tännekin?

12.3.2015

Yötä Marialla

Tämä on jo toinen postaus tänään, käykää toki katsomassa edellinenkin! Siellä juttua viime viikon kouluvalmennuksesta!

Viime viikonloppuna olin Marialla, tällä kertaa tosin vain lauantaista sunnuntaihin, sillä äiti tarvitsi mua lauantaina päivällä avukseen Naisten päivän hyvinvointimessuille. Sieltä iskän kyydillä suoraan Karkkilaan ja parin tunnin päästä seisoskeltiin jo odottamassa pääsyä leffaan. Käytiin katsomassa Luokkakokous ja se oli ihan huippu! :D 

Elokuvista mentiin Marialle kotiin. Tehtiin hiukan iltapalaa ja katsottiin netistä vähän aikaa jotain ohjelmia. Aamuyöstä alettiin nukkumaan ja aamulla herättiin yllättävän aikaisin. Katseltiin telkkaria ja syötiin. Myöhemmin menimme tallille ja melkeimpä heti ratsastamaan. Tällä kertaa ratsastin Marian pikkusiskon ponin, Nalan. Olen vain kerran aikaisemmin mennyt kyseisellä ponilla. Siitä on jo n. puoli vuotta, eikä meillä silloin mennyt kovin kehuttavasti. 

Menin ilman satulaa, mikä oli virhe, sillä ponin selkä oli todella liukas ja liu'uin aluksi koko ajan puolelta toiselle. Sain tosin vähän ajan päästä hiukan otetta poniin ja istuntani vakautettua. Kuitenkin Nala ravasi vielä aika pienesti, eikä kulkenut kunnolla eteen, joten jouduin sitä hiukan pyytämään reippaampaan tahtiin. En oikeastaan tehnyt mitään ihmeellistä; ravailin ympäriinsä ja yritin pitää istunnan ja käden vakaana ja ponin liikkeessä. Nala on hiukan hankala ratsastaa, koska sillä on kaksi vaihdetta: täysiä tai ei ollenkaan. Ratsastus oli siis suurimmaksi osaksi joko sitä, että poni juoksi alta tai kipitti paikallaan. Silloin kun tempo oli hyvä, katosi poni tuntumalta. Pari kertaa alkoi sapettamaan, kun kultaista keskitietä ei tahtonut millään löytyä. Etenkin laukasta poni otti sen verran kieppiä, että ravaamisesta ei hetkeen tullut yhtään mitään. 

Lopuksi mentiin kuitenkin ihan nätisti ja olin suht tyytyväinen. Onhan se kiva poni, ei sillä, mutta vielä emme ole tarpeeksi tutustuneet ja yhteinen sävel on hieman hukassa. Innokkaasti kuitenkin kokeilen ponia vielä uudemmankin kerran, mikäli mut sen selkään vielä päästetään! ;)

Tähtisilmä :3

Rataharjoitusta valvovan silmän alla

Viime perjantaina olin pitkästä aikaa kouluvalmennuksessa Helmin kanssa. Valmennuksen teemana olivat rataharjoitukset loppukuun kisoja varten. Aloitettiin tunti ravaamalla hiukan eteen-alas ja etsimällä sopivaa tahtia. Helmi oli aika jäykkä, eikä oikeastaan kulkenut pohkeesta eteen. Otettiin hiukan laukkaa ja samainen tahmeus jatkui, enkä ollut kovinkaan tyytyväinen.

Varsinainen ratatreeni aloitettiin pysähdyksen harjoittelemisella. Tahdikkaasta ravista nätti pysähdys ja takaisin raviin. Kuulostaa helpolta, mutta itselleni ongelman tuotti se, että päästin Helmin pysähdyksessä tauolle ja näin ollen se lähti raviin etupainoisena muutaman käyntiaskeleen jälkeen. Tehtiin tätä niin kauan, että sain ponin pidettyä skarppina koko pysähdyksen ajan ja loppujen lopuksi se sujuikin ihan hyvin. Helmi tosin oli edelleenkin aika vetelä, mutta teki kuitenkin tarpeeksi hyvin. Omasta mielestäni se jäi siltikin vähän vaisuksi.

Jatkettiin keskiympyrällä ja sen aikana Helmi alkoi vertyä ja tuli pikkuhiljaa paremmaksi. Mentiin jonkin aikaa ja vihdoin Helmi oli taas oma itsensä ja tosi miellyttävä ratsastaa. Täyskaarron kautta suunnan vaihto ja siitä keskiymyprä toiseen suuntaan. Helmi yritti jonkin verran punkea vastaan, joten jäätiin hetkeksi pyörimään ympyrälle, jotta sain ponin taas kunnolla avuille. Jälleen täyskaarron kautta suunnan vaihto ja pysähdys ja peruutus. Tämä meni oikein mallikkaasti jo heti ekalla yrittämällä, sillä alkutunnin opit olivat menneet hyvin perille! ;)

Pienen tauon jälkeen treenasimme lävistäjiä, joilla tuli pidennys. Helmi pidensi aika löysästi, mutta oli muuten ihan ok. Jossun mielestä se oli kuitenkin tarpeeksi, joten emme kauaa jääneet niitä hinkkaamaan. Muiden mentyä, aloimme harjoittelemaan laukkaohjelmaa. Tarpeeksi pyörivä laukka oli avainsana ja sen saavutettuamme, meni laukkaosuus ihan hyvin. Laukkalävistäjillä ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että laukan on jatkuttava ihan kirjaimeen asti. H oli hieman väsähtänyt ja tiputti raville aina n. askeleen ennen, mutta emme takertuneet nyt siihen, sillä valmennusta oli vielä jäljellä ja kuten sanottu, alkoi poni jo väsähtää.


Mentiin koko ohjelma läpi yksi kerrallaan. Meillä meni Helmin kanssa ihan ok koko rata. Ongelmakohtia olivat oikeastaan samat kuin alkutunnilla, eli ravilävistäjät ja laukan tempo. Pian huomattiin kuitenkin, että oltiin menty koko ajan väärää C:n rataa. Sain näyttää muille miten tämä oikea rata menee, koska osasin sen. Helmi oli koko radan ajan aika väsynyt ja tahmea, joten mun piti koko ajan tuupata sitä eteen. Lopputunnin ajan, muiden harjoitellessa rataa, sain tehtäväkseni ratsastaa ravissa ja laukassa Helmi pehmeäksi ja askellajit pyöriviksi. Lopuksi Helmi olikin tosi hyvän tuntuinen!

Radan yhtäkkisen vaihdoksen vuoksi tunti venähti reilusti yliajalle. Helmi oli loppua kohti tullut tosi kivaksi, mutta valitettavasti hiukan väsähtänyt, joten oli hyvä, että lopetimme siihen. Huomenna olisi tarkoitus päästä jälleen Jossun treeniin, sitä odottelenkin jo innolla!