13.5.2015

Tallin omat kisat

© Silmu
Lauantaina meidän omalla tallilla järjestettiin tallikisat, joihin tietenkin osallituimme Dalian kanssa. Menin luokan 60-70cm, koska emme paljoa ole korkeampia hypänneet ja halusin siksi ottaa varman päälle. Asetin tavoitteeksi vain puhtaan ja siistin radan ja hyvän mielen sekä kuskille, että hevoselle. 

Laitoin Dalian valmiiksi ja menimme kentän viereen odottelemaan radankävelyä. Rata oli helppo ja looginen, mutta siinä oli muutama aika tiukka käännös. Uusintaradalla oli mahdollista tehdä pienempiä kaarteita, mutta niistä tulisi todella tiukkoja. Suunnittelin, että ratsastan perusradan suurilla kaarilla ja otan Daliaa hiukan kiinni ja uusinnassa lisään vaan vauhtia, en lähde tekemään pieniä teitä. Verkka meni ihan hyvin ja Dalia kuunteli tosi kivasti. Otin vain muutaman verkkahypyn molempiin suuntiin ja ne onnistuivat hyvin. Suurimman osan ajasta ravailin hiukan ympäriinsä ja pidin hevosen kuulolla. 

klikatkaa suuremmaksi!
Lähdimme toisina radalle. Ykköselle tuli hiukan hassu hyppy ja kakkoselle piti tehdä todella tarkka tie. Sain ulkoavut tosi hyvin läpi ja hyppy onnistui hyvin. Kolmosellekin piti kääntyä hieman pienemmällä tiellä, mutta se ja nelonen sujuivat hyvin. Viitosellekin piti tehdä tarkka tie ja pitää ulkoavut napakkana. Kuudennelle pidin hieman kiinni ja seiskalla ratsastin eteen. Kasillekin tarkka tie ja sitten uusintaan. Uusinnassa hypättiin 3, 4, 5, 7ab ja 8. Lisäsin vauhtia, kuten olinkin suunnitellut. Linja meni hyvin, viidennelle tein aika suuren tien, mutta seiskalle "uusintatien". Kasille tein myös aika pienen tien ja hypättiin se siksi vinoon. Sitten vielä baanaten maalilinjan yli ja rata oli siinä. 

© Silmu
© Silmu
Olin tosi tyytyväinen rataan! Dalia oli radalla tosi hyvän tuntuinen ja tasainen. Sitä oli helppo ratsastaa ja se oli tosi hyvin avuilla. Jossu sanoikin radan jälkeen, että tässä on tuleville ratsukoille vähän haastetta! Loppujen lopuksi meidän aikaamme ei päihittänytkään kukaan ja voitettiin näin ollen luokka. Olin aika yllättynyt, vaikka olihan mulla ihan parhain esteratsu allani! ;) 

Kyllä tästä uskalletaan varmaankin tasoa hiukan jo nostaa. Kesäkuussa on PeRan estekisat ja katsotaan mitä luokkia sinne on tulossa. Jos hyvä draivi jatkuu ja luokkia on, niin haluaisin kokeilla ainakin 80cm ja siihen alle jokin matalampi luokka. Mutta tulevista kisoista lisää heti kunhan saan itsekin niistä tietää! 

© Silmu
Mun kaunis voittajaponi ♥ / © Silmu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti