13.7.2015

Don't cry because it's over / smile because it happened

Olen kotiutunut kielimatkaltani viime yönä. Vietin kolme upeaa, mahtavaa ja taatusti ikimuistoista viikkoa ihanien ihmisten ja vieraan kielen ympäröimänä. Oli kummallista tulla takaisin kotiin ja nukkua omassa sängyssä. Ikävä takaisin Hastingsiin on kova, mutta kovempi ikävä on ihania tyttöjä, joiden kanssa aika kului aivan liian nopeasti! En varmasti vieläkään pysty tuottamaan selkeää tekstiä matkastani, koska musta tuntuu että kirjoitan ihan vääriä asioita ja unohdan tärkeimpiä juttuja. Viimeinen vuorokausi on ollut oikeaa tunteiden vuoristorataa. On ollut vaikea käsittää se, että lähdimme pois kaupungista, josta oli kolmen viikon aikana muodostunut jo tuttu ja kodikas. Jouduimme hyvästelemään host familyt ja kurssikaverimme. Pää lyö tyhjää ja aina kun ajattelen matkaa, en osaa ajatella muuta kuin että se on ohi. Itkettää, vaikka pitäisi keskittyä ihaniin muistoihin. Muistan vaan ne viimeiset halaukset lentokentällä, kaikkien musertuneet ilmeet ja itkuiset silmät. Mun kurkkua kuristaa ja kyyneleet valuu tätäkin kirjoittaessa ja kuten jo sanoin, en varmaan saa mitään järkevää kirjoitettua. 

Kiitos näistä ihan mahtavista viikoista kaikille mukana olleille ja erityisen isot halit kaikille meidän kaveriporukan jäsenille. Ootte ihan mahtavia ihmisiä! Mulla on jo kova ikävä! ♥


Kirjoitan järkevämpää tekstiä myöhemmin! Mitä haluatte kuulla? Haluatteko tekstiä koko matkasta vai vaan ratsastusviikosta? Olen suunnitellut tekeväni toiseen blogiini tekstin, jossa arvioin matkaa aktiviteetti kerrallaan tms, joten ihan samaa en tänne tee, mutta jos teillä on jotain hyviä ideoita niin heitelkääpä niitä tännepäin! Kysymyksiäkin saa toki esittää ja vastaan niihin mielelläni! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti