2.7.2015

Kerrankin hanskassa

13.6. olimme Dalian kanssa estevalkussa. Kuvista kiitos Kerille! 



Aloitimme verkkaamalla ensin itsenäisesti tehden voltteja ja suunnanvaihdoksia ravissa. Dalia oli tosi kivan tuntuinen ja hirmu mukava ratsastaa. Hetken päästä jatkoimme lämmittelyä samalla tehtävällä kuin torstain kouluvalkussa. Olin aluksi hiukan varautunut onnistumisesta, sillä torstaina oli mennyt ihan penkin alle. Tällä kertaa meni kuitenkin triplasti paremmin ja olimme pian valmiita sen tehtävän kanssa.

Aloitimme hyppäämisen tehtävällä, joka on merkitty kuvaan vaaleanpunaisella. Teimme muistaakseni Lauran valkussa samanlaista tehtävää, joten tiesin sen onnistuvan meiltä, kunhan vaan sain laukan pidettyä hallussa. Heppa pysyi kädessä loistavasti, joten suoriuduimme tehtävästä tosi hyvin. Pienet kaarteet ovat aina aikaisemmin aiheuttaneet mulle harmaita hiuksia, mutta tämän tekeminen oli jopa kivaa! 
Myöhemmin teimme pientä rataa, joka on merkitty kuvaan numeroin. Eli aloitus oli sama kuin äskeinen tehtävä ja siitä sen jälkeen linja. Siitä okserille pitkä tie ja suunnanvaihdon kautta linja toiseen suuntaan. (Ainakin muistaakseni rata meni näin :D). Rata meni tosi hyvin, eikä meillä ollut mitään ongelmia. Radan jälkeen Jossu tokaisikin, ettei se heppa ole koskaan ollut näin hyvin mulla hanskassa. Koko tunti oli mennyt tosi hyvin ja se jos mikä sai hymyn huulille. Super heppa! ♥ 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti