5.1.2016

Kisakausi 2015

11 kilpailua. 16 starttia. 2 hylkyä. 5 rusettia.

Kisakausi 2015 oli aikamoinen vuoristorata. Toisinaan teki mieli löydä hanskat tiskiin ja jättää leikki kesken, mutta onneksi kisoista saavuttiin useimmiten positiivisin mielin kotiin. Hyvä puoleni on se, etten koskaan pura radasta jäänyttä huonoa fiilistä hevoseen ja muutenkin arvostan sen panosta todella paljon. Minulla on kuitenkin aika matala kynnys siihen, että etsin kaikki mahdolliset viat ja virheet itsestäni, syytän niistä itseäni ja keksin pitkän listan asioita, joita olisin voinut tehdä toisin. Tottakai epäonnistumiset harmittavat ja saavatkin harmittaa. Mutta minun täytyy vain oppia se, että virheistä huolimatta saan olla tyytyväinen omaankin suoritukseen. En minä ole valmis ratsastaja, opin koko ajan lisää, eikä minun siksi kuulu olla niin vaativa itseäni kohtaan!

Mulla ei itseasiassa ole näistä kisoista kuvia, joten tässä kuva treeneistä! | © Merikke

29.03.2015 1-tason koulukilpailut, PeRa, Klaukkalan ratsastuskoulu | Länsirannan Helmi HeB:0 2009
Kisakausi alkoi PeRan koulukisoissa. Olimme harjoitelleet ahkerasti koko kuukauden näitä kisoja varten. Ne olivat minun ja Helmin ensimmäiset ja viimeiset koulukisat yhdessä. Helmi oli yllättävän tahmea koko radan ajan, etenkin laukassa, sillä jäin itse lähinnä ratsastelemaan. Olin itse kuitenkin aika tyytyväinen rataan, olihan se mun ensimmäinen HeB. Valmentajaa mun hitaus radalla vähän harmitti, mikä tietenkin vaikutti omaan fiilikseen. Aluksi olin todella surullinen siitä, että Jossu ei ollut tyytyväinen, mutta jälkikäteen olen ihan iloinen, että mua välillä muistutetaan ratsastamaankin! ;) Ihan ok ensimmäiseksi HeB:ksi, josta napsahti kuitenkin 59,600% ja olimme kuudensia.

70cm verkasta | © Pia

12.04.2015 1-tason estekilpailut, PeRa, Klaukkalan ratsastuskoulu | Dalija 50cm ja 70cm
Vasta muutaman viikon yhteisen taipaleen jälkeen mentiin PeRan kisoihin hyppäämään kaksi luokkaa Dalian kanssa. Kyllä nyt jälkeenpäin hiukan hirvittää tuo vähäinen treenimäärä, mutta eikö se niin mennyt, että lahjattomat harjoittelee? ;) No, en menisi kovasti huutelemaan, sillä 50cm päättyi osaltamme hylkyyn ja 70cm otimme perusradalta yhden puomin eli 4vp. Dalia jännitti maneesia tosi kovasti, mistä johtui pienemmän luokan hylky. Radat olivat suoraan sanottuna hirvittävät; hevonen meni vaan pää viidentenä jalkana ja kuski selässä ei tehnyt muuta kuin käänsi. Silloin tuntui hyvältä idealta, mutta kyllä jälkeenpäin vähän hävettää!

Aika järkky! Tässä ollaan kaikkea muuta kuin vakavasti otettava kouluratsukko! | © Juuli

18.04.2015 1-tason koulukilpailut, ImRa, Provincia | Dalija HeC:2 2000
Viikon päästä PeRan karkeloista, järjestettiin kisat Provincialla. Siellä osallistuttiin Dalian kanssa helppoon C:hen, mikä oli jälkikäteen ajateltuna aikamoinen floppi. Hevonen oli jännittynyt kuin viulunkieli ja ratsastin varmasti elämäni huonoimman kouluradan. Tai siis en ratsastanut. Jätin Dalian tosi yksin, jolloin se pääsi tekemään ihan mitä tahtoi. Sujuvia laukanvaihtoja ja ristilaukkoja esiteltiin tuomarille, hehe. Prosentit olivat täysin sitä, mitä radasta saattoi olettaakin: 51,818%. Oh, dear God, miksei kukaan estänyt mua ilmoittautumasta noihin kisoihin? :D

Jeee, eka yhteinen rusetti! :3 | © Pia

19.04.2015 1-tason estekilpailut, ImRa, Provincia | Dalija 60cm ja 70cm
Estekilpailut Provincialla seuraavana päivänä sujuivatkin jo hieman luontevammin. Ok, jälkikäteen voin sanoa, ettei se meno paljon sen siistimpää ollut kuin mitä se viikko sitten oli.. Jälleen hepo oli vähän liian huonosti hanskassa ja kaahoteltiin rata vain nopeasti lävitse. 60cm napattiin kuitenkin sinivalkoinen rusetti heppasen suitsiin, joten ei se suoritus ihan surkeimmasta päästä voinut olla. 70cm ohitettiin yksi este, kun kuskilla meni pasmat ihan sekaisin kesken radan. 4vp siis perusradalta. Muuten rata oli ihan ok, suunnilleen samanlainen kuin aikaisempi luokka.

Totisina radalla! ;) | © Silmu

09.05.2015 harjoitusestekilpailut, Länsirannan talli | Dalija 60-70cm
Oman tallin estekisoissa mentiin turvallinen (ja varma) korkeus 60-70cm. Sieltä napattiinkin sitten voitto, nopealla ajalla. (Rohkenen epäillä, että mentiin taas hiukan liiankin lujaa...). Heppa oli hieno ja sen kanssa oli tosi kivaa tehdä yhteistyötä! :)



06.09.2015 harjoituskoulukilpailut, Tupunan Ratsupiha | Hollywood Raviohjelma 2009
Menin Woodylla raviohjelman Tupunan harjoituskisoissa. Woody oli älyttömän hyvä ja rento koko radan ajan, mikä jopa hieman yllätti itsenikin. Hiukan jännitti, miten se suhtautuisi kuolaimenvaihdokseen (pelham → edellisen päivän treeneissä olympia → kisoissa nivel), mutta hyvin se sen otti. Tehtiin melko tasainen ja rauhallinen suoritus, josta rapsahti 68,33%! Kaikki luokkaan osallistuneet palkittiin, joten sieltä jäi matkaan punavalkoinen tsemppirusetti! ;)

vas. koulukisoista, silloin ennen rataa kun kaikki oli vielä hyvin! :D | oik. esteradalla | © Pia

26.09.2015 1-tason koulukilpailut, PeRa, Klaukkalan ratsastuskoulu | Dalija HeC:1 2000
Koko kauden ehdottomasti suurin ja musertavin epäonnistuminen. Eniten harmitti se, että kaikki tehty työ ja treeni oli turhaa. Jouduttiin keskeyttämään, koska hevonen ei yksinkertaisesti liikkunut minnekään. Toisaalta, moni muukin hevonen pelkää Klaukkalan maneesia, joten olenkin hiukan kaavaillut ilmoittautuvani ensi kaudella luokan ulkopuolisena ja tutustuttavani hevosen paikkaan, ellemme muuten pääse kyseiseen maneesiin treenailemaan.

27.09.2015 1-tason estekilpailut, PeRa, Klaukkalan ratsastuskoulu | Dalija 70cm ja 80cm
Verkassa Dalia oli tosi kiva ja hypyt sujuivat hyvin. Itse hiukan jännitin sitä, miten se liikkuisi maneesissa eilisen jäljiltä. Seiskakympissä otettiinkin kakkosesteelle kielto, mutta lopurata oli puhdas, joten tulos siitä oli 4vp. Meidän ensimmäinen kasikymppi sujui ihan ok, en ole erityisen tyytyväinen rataan. Otettiin yksi puomi ja vikalle tyssättiin, eli tulos oli 8vp. Radoissa oli edelleen liikaa vauhtia, vaikka parempaan suuntaan olimmekin jo matkalla.

Oman tallin koulukisat, jotka menivät niin huonosti, että ihan hävettää :D | © Merikke (?)

03.10.2015 harjoituskoulukilpailut, Länsirannan talli | Dalija HeC:2 2000 ja HeB KN Special 2009
Näistä kisoista mun pitikin rustailla, mutta jostain syystä sekin jäi kokonaan. Toisaalta, nämä ovat sellaiset kisat, joita en erityisemmin haluaisi muistella. Dalia oli molemmissa radoissa ihan kummallinen, enkä oikeastaan saanut sitä avuille ollenkaan. Radat olivat aikamoista räpellystä, vaikka treeneissä olikin mennyt paljon paremmin. C:stä saimme 57,27%, mikä oli mulle aika kova pala nieltäväksi. Olin sitä mieltä, että kyllä meidän kotikentällä pitäisi heittämällä saada yli 60... KN menikin aivan penkin alle ja ihan kuin se ei olisi tarpeeksi, onnistuin unohtamaan radankin kerran. Tästä pääsimme rämpimällä läpi tuloksella 52,80%. Hui kauhistus.

Kauden vika, ja onnistunein kisaviikonloppu! :) | © Laura

31.10.2015 1-tason koulukilpailut, ImRa, Provincia | Dalija, HeC:2 2000
Viimeisten koulutulosten perusteella en ollut kovin innokkaana lähdössä näihin kisoihin. Taisin viimeisimpinä ilmoittautumispäivinä päättää, että lähdetään nyt sitten kuitenkin kokeilemaan. Ja onneksi lähdin. Dalia oli todella rento ja sen kanssa oli hirvittävän helppoa tehdä kaikki asiat. Saimme radasta 66,364% ja tällä tuloksella sijoituimme neljänneksi! Nämä kisat ovat ehdottomasti suurin ylpeydenaiheeni kaudelta 2015!

01.11.2015 1-tason estekilpailut, ImRa, Provincia | Dalija 70cm ja 80cm
Vihdoin estekilpailut, joissa pääsin korjaamaan ikuisuusongelman: vauhdin! Ensimmäistä kertaa teimme todella siistin suorituksen ja hevonen oli kuulolla oikeasti, eikä vaan juossut menemään! Olen aika ylpeä siitä ;). 70cm luokassa sijoituimme kolmanneksi tasaisen hyvällä radalla. 80cm perusrata oli todella hyvä, mutta uusinnassa lähdin ahnehtimaan liikaa ja tein aivan liian pienet tiet, mikä kostautui sillä, että saatiin 4vp (puomi). Kokonaisuudessa olen kuitenkin iloinen ratoihin. Ja 80cm uusinta opetti sen, että ensi kerralla meidän kannattaa lyhyiden teiden tekemisen sijaan kokeilla vauhdin lisäämistä (kohtuuden rajoissa kuitenkin). Kokonaisuudessaan todella kivat kisat! :)


Onnistumiset painottuvat selkeästi loppukauteen, eikä ihmekään. Lähdimme alkukaudesta pelaamaan riskipeliä ja otimme turhan suuria harppauksia liian nopeassa tahdissa. Osa alkukauden kisoista jopa pienimuotoisesti hävettää, mutta toisaalta, oppia ikä kaikki ja muita kliseitä! Kauteen 2016 lähdetään luottavaisin mielin, kiireettömämpinä ja osaavampina! :)

Miten teidän kisakautenne sujui?

2 kommenttia:

  1. Tälläisiä muistelmia on kyllä kiva lueskella. :) Meillä oli pitkäään pitkään aikaan ensimmäinen vuosi, jolloin ei tullut kierrettyä kisoja. Tosin ihan omasta halusta, enkä kadu laisinkaan. :) -Siiri, Siirin blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään lueskella tällaisia "vuosikatsauksia" ja näitä omiakin on kiva selailla joskus myöhemmin :). Kisojen kiertäminen on ihan hauskaa puuhaa ja nyt kun siihen on mahdollisuus, kiertelen ehdottomasti (tosin ihan vain tässä lähialueilla). Uskon kuitenkin, että joskus saattaa tulla sellainenkin vaihe, kun kisaaminen ei niin kovasti enää kiinnosta. Onhan se ihan eri juttu, kun ei treenailla niin totisesti. Kyllä kisojen jälkeen on aina ihanaa lähteä vaikka maastoon ja rentoutua! :)

      Poista