29.4.2016

Oisko mun parempi vaa pysyy himas?

ettei nyt vaan sattuis mitään,
mut taas oon radalla, mua kuumottaa,
ettei nyt vaan sattuis mitään
Nikke Ankara ENVSM

Kiitos Lauralle kuvista! ♥ (seuraavaksi treenataan myötäämistä!! Ja noi jalat...)


Viime viikonloppuna aloitimme kisakautemme ImRan estekilpailuissa. Kahdessa edellisessä estevalmennuksessa meno oli ollut kaikkea muuta kuin mukavaa, eikä fiilistä helpottanut yhtään se, että perjantain estevalmennuksessa hyppääminen oikeasti jännitti. Olen talven ajan hypännyt todella epäsäännöllisesti, joten rutiini touhusta puuttuu aivan täysin. Paikkoihin ratsastaminen on ollut täyttä hepreaa ja tyrkkään hevosta esteille ajatuksella: "kunhan äkkiä päästään yli". Sanomattakin selvää, ettei mikään onnistu. 

Kisa-aamu ei alkanut kehuttavasti ja vielä kahta tuntia ennen kisoihin lähtöä vollotin satulahuoneessa, etten tahdo lähteä. Onni on tsemppaavat tallikaverit ja kisoihin lähdettiin joka tapauksessa! Mentiin tutut ja turvalliset 60cm ja 70cm. Vaikka kauden tavoitteet ovat kasi- ja ysikympissä, en todellakaan ollut vielä valmis hyppäämään edes kasikymppiä. Epäsäännöllinen hyppääminen talvikauden ajan on tehnyt tehtävänsä ja syönyt sekä taitoa, että varmuutta touhusta. Jo 60cm luokka (jonka pitäisi kaiken järjen mukaan olla meille läpihuutojuttu), jännitti.



Onneksi meidän valmentaja oli päässyt paikalle ja tsemppasi vielä ennen suorituksia. Mulle Jossu sanoi vaan, että muista odottaa. Älä koskaan työnnä hevosta, jos et näe paikkoja. Kuudenkympin verkka meni hyvin ja jaksoin odottaa esteitä. Radalle lähdin silti perhoset vatsassa myllertäen. Rata ratsastettiin arvostelulla A.0.0. eli kaikki puhtaat suoritukset palkittiin. Ainoa tavoite oli siis puhdas rata. Kakkoselle tykitin sokeasti liian lähelle, mikä johti siihen, että myös samalla linjalla olleen kolmosen hyppäsimme juuresta. Kokonaisuudessaan olen kuitenkin ihan tyytyväinen rataan ja rusetti napattiin kotiinviemisiksi. 

Seitsemäänkymppiin lähdin jo varmemmalla fiiliksellä ja tavoitteena oli siisti, puhdas suoritus. Perusradan ratsastin melko kärsivällisesti ja jaksoin odottaa paikkoja. Rata loppui siihen, että sarjalta oli suora, viiden askeleen linja okserille. Päästin siinä välissä Dalian pitkäksi, tultiin linja neljällä askeleella ja hyppy viimeiselle okserille oli melkoisen... lennokas. Perusrata oli puhdas ja saatiin uusi lähtömerkki uusintaan. En ollut ajatellut tehdä mitään erityistä kikkailua, mutta yhden tiukemman kaarteen sain aikaiseksi. Sekin olisi tosin voinut olla paremmin valmisteltu ja ratsastettu. Uusinta loppui samaan linjaan kuin perusratakin ja koska historia toistaa itseään, tulimme sen jälleen neljällä askeleella, lentäen viimeisen okserin yli. Noh, ainakin suoritus oli puhdas!


Sijoituksia emme luokasta napanneet, mutta se ei merkinnyt mulle mitään. Tärkeintä oli se, että teimme kaksi puhdasta ja suht siistiä suoritusta. Ja mikä hienointa, mulla oli toista luokkaa ratsastaessa jopa hauskaa! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin! Kävin seiskakympin jälkeen kävelemässä vähän ympäriinsä ja taisimpa muutaman onnenkyyneleen tirauttaa. Mulla on maailman upein ratsu, ystävä, joka uskoo muhun silloinkin kun en itse usko! ♥

20.4.2016

Penkin alle

Kuvista kiitokset Lauralle!

Huomasin näitä kuvia katsellessani, että jalustimia täytyy lyhentää ainakin kolme reikää ja tuo jalka on muutenkin pakko saada hallintaan...


Jouduttiin hetkeksi jättämään kouluratsastus sivummalle (mikä vähän harmitti perjantain jälkeen ;)), sillä tämän viikon lauantaina startataan meidän estekilpailukausi! Lauantaina meillä oli estevalmennus ja rehellisesti sanottuna, ei olisi huonommin voinut mennä. Meillä onnistui koko valmennuksen aikana ehkä kolme hyppyä ja nekin taisivat olla ne kolme ensimmäistä verkkahyppyä... hehe. Meillä oli (taas vaihteeksi) alla muutaman viikon hyppytauko, joten en olettanutkaan mitään tyylipuhdasta suoritusta. Mutta en kuitenkaan ajatellut, että tunti näin huonosti menisi.

Alkuverryttelyssä Dalia oli tosi kivan tuntuinen ja verkkahypyt tosiaan onnistuivat melko hyvin. Sitten kun aloimme tulla ratatehtäviä, ei onnistunutkaan enää mikään. En nähnyt paikkoja ollenkaan ja hypättiin kaikki joko liian kaukaa tai liian läheltä. Korkeutta oli silloin ehkä n. 70cm eli eipä todellakaan pitäisi olla hankalaa. Korotettiin seuraavalle kierrokselle. Rata alkoi jo huonosti ja kaiken kukkuraksi, hyppäsimme suoraan trippelin sekaan. Tulimme siihen niin huonoon paikkaan, että jopa toivoin hevosen kieltävän. Sinne se kuitenkin pomppasi ja kesken hypyn päätti, että enpäs pomppaakaan. Esteen seassa oltiin. Uusi yritys ja taas esteen seassa. Sen jälkeen hyppäsin n. 50-60cm kokoisena sitä samaista estettä (tosin pystynä ja okserina) ja lähdin sen jälkeen pois.

Tässä kuvassa taputan, en sentään (toivottavasti) ole normaalisti noin könö



Liikaa myötäystä etuvartalolla ja mitä toi jalka tekee (ok, tän voisi laittaa kuvatekstiksi joka kuvaan)


Hyppääminen ei enää tunnu kivalta silloin kun esteet nousevat yli 70cm. Eikä se ole silloin edes vielä iso este. Haluan tykätä hyppäämisestä. Se on ajatuksen tasolla tosi kivaa ja aina estekisoja katsoessa, tulee hinku päästä itsekin. Kuitenkin sitten kun itse olen siellä hevosen selässä, kaikki se hohto häviää. Asetanko itselleni liian suuria paineita esteiden suhteen vai mikä on, kun en osaa enää nauttia siitä touhusta? En mä halua enää poistua yhdeltäkään estetunnilta kyyneleet valuen ja vannoen, etten koskaan enää hyppää. Haluan pitää homman simppelinä ja menen viikonlopun kisoissa vaan 60cm ja 70cm. Jos ensimmäisen luokan jälkeen tuntuu pahalta, en mene toista. Jos alkaa ylipäätään tuntua pahalta, jätän (tavoitteellisen) hyppäämisen kokonaan pois päiväjärjestyksestä, ainakin hetkeksi. Jos en menetä toivoani, hypätään pieniä ja kivoja tehtäviä siihen asti, että alkaa tuntua hyvältä idealta nostaa taas korkeutta. Toivottavasti fiilis tästä kohenisi, sillä jossain sisimmässäni elää edelleen se pieni ponityttö, joka tahtoo valloittaa esteradat.



Tästä kuvasta kiitos Saaralle!

19.4.2016

Valmistelua kilpailukautta varten

Poseerausta ennen meidän vuoroa! Kuvasta kiitokset Jannalle! :)


Perjantaina valmentajani Jossu järjesti tallillaan koulurataharjoituksen, johon sisältyi myös lyhyt Pia Varjosen valmennus. Jouduin hetken pohtimaan, pääsenkö mukaan ollenkaan ja kun sain päätettyä, oli kaikki paikat jo täytetty. Joku kuitenkin joutui peruuttamaan, joten pääsimme sittenkin Dalian kanssa mukaan. Ja onneksi pääsimme! Päivän ohjelma oli siis sellainen, että ensin verryteltiin itsenäisesti noin kymmenestä kahteenkymmeneen minuuttiin, sen jälkeen tultiin yksitellen Pia Varjosen silmän alle ja käytiin läpi valitun radan osia. Lopuksi ratsastettiin rata kilpailunomaisesti läpi ja Varjonen kommentoi rataa jälkeenpäin suullisesti.

Minä olin valinnut meille annetuista vaihtoehdoista KN Specialin, sillä se vastasi parhaiten meidän tasoa. Lähdettiin jo edellisenä iltana kotoa ja vietiin hevoset Jossulle. Ne olivat yötä ulkona, joten vähän arvailin, että Dalia saattoi olla hieman normaalia väsyneempi seuraavana päivänä. Osuin oikeaan, mutta siitä huolimatta rataharjoitus antoi meille paljon. Verryttelyssä ratsastin Dalian lyhyesti läpi molempiin suuntiin, koska en halunnut väsyttää sitä. Se oli todella kivan ja yhteistyöhaluisen tuntuinen! Varjonen antoi minulle jo verryttelyssä hyviä vinkkejä (esim. siitä, miten ratsastaa laukka-käyntisiirtymä, joka tulee ohjelman lopussa).

Verkan jälkeen jouduimme hetken odottelemaan ja kävelemään ympäriinsä ja siinä ajassa Dalia ehti jo vähän kyllästyä. Sain sen kuitenkin melko hyvin heräteltyä ja pian korvanappi laitettiin korvaan ja aloitimme valmennusosion. Aivan aluksi kävimme läpi tahtia ja tuntumaa kaikissa askellajeissa. Siinä huomasin, että olen ollut Dalialle aivan liian kiltti koko ajan ja siksi se tulee helposti edestä tyhjäksi. Kun otin kunnon tuntuman, muuttui Dalia todella hitaaksi ja alkuun se yritti vastustella tuntumaa kaikin tavoin. Tärkeintä oli, että en antanut ohjaa, vaikka hevonen kokeili kaikki konstit läpi ja ratsastin hevosta takaa eteen - ja paljon reilummin kuin tähän asti. Kun vihdoin olin saanut Dalian ravissa läpi, oli tunne aivan mahtava! Laukattiin vielä hetki ja siinä paneuduttiin mun istuntaan ja siihen, miten se vaikutti hevoseen. Laukassa teen kaksi virhettä: 1) Etukeno ja 2) Tyydyn siihen, että hevonen laukkaa vähän eteen. Varjonen yritti saada minut istumaan suorassa ja ratsastamaan laukkaa kunnolla eteen. Taikasana oli showlaukka ja pikkuhiljaa se alkoi sujumaan. Huh, ainakin tunsin ratsastaneeni valmennusosion jälkeen!

Heh, ratsastajalla vatsalihakset kovassa käytössä | Ratsastuskuvista kiitokset Pialle! :)

Tässä alkaa oma istunta jo näyttää pikkuhiljaa melko hyvältä! (Ja tyypillisesti hevonen ei ole edustavimmillaan)


Kävelimme tässä välissä taas hetken ja Dalia väsähti aivan totaalisesti. Kun aloin vähän ravailemaan rataa varten, se liikkui kuin täi tervassa. Jouduin pyytämään hetkeksi raipan ja muistutin sillä muutaman kerran. En kuitenkaan saanut hevosta millään tavalla hyväksi ennen radalle astumista. Lähtömerkki tuli ja sitten lähdettiin. Ainoa mitä jäi mieleen, oli se, että työnsin hevosen radan läpi. Lopputervehdyksessä vaan pihisin itsekseni, että olipas järkyttävää ja kävelin palautteen antoon peläten murskatuomiota. Vastoin odotuksiani, palaute olikin pääosin hyvää, eikä rata kuulemma edes näyttänyt kovin pahalta. Vaikka minusta oli tuntunut, etten muuta tehnyt kuin työnsin hevosta, olivat askellajit kuitenkin näyttäneet hyvältä. Erityistä kehua saimme vasemmasta laukasta ja käyntiin siirtymisestä: laukka oli ollut tasapainoista ja etenevää ja siten siirtyminenkin oli onnistunut. Myös keskiravista sain kehuja, sillä se oli näyttänyt tasaiselta ja istuin siinä hyvin, vaikka olin itse ollut siitä huolissani ennen rataa.

Huh, kommentit kuultuani olin helpottunut. Eli, kun oikeasti ratsastan hevosen radan läpi, se ei näytä pahalta, vaikka ratsastus tuntuisikin selkään raskaalta. Päivä oli todella antoisa ja kokemus oli meille arvokas! Olen niin kiitollinen, että päästiin sittenkin mukaan Dalian kanssa. Nämä eväät saatuamme, onkin hyvä alkaa odottamaan koulukilpailukauden alkua!

Haha, Dalian harjassa ollut ranskalainen letti ei ollut yhteistyöhaluinen loppuun saakka! ;)

13.4.2016

Väistöjä ja vastalaukkaa

Luin Jillan kirjoittaman postauksen vastalaukan positiivisista vaikutuksista, joten halusin ehdottomasti kokeilla sitä itsekin pitkästä aikaa. Olen tässä lähiaikoina ollut melko varovainen laukan kanssa ja ajatellut, että otan kaikki koukerot ja liikkeet mukaan treeneihin vasta sitten kun laukka ylipäätään on kunnossa. Vihdoin avasin silmäni ja tajusin, että jos vain odottelen, saan odotella hautaan saakka! Vastalaukka suoristaa hevosta ja parantaa myös myötälaukkaa. Jillan postauksen avulla sain tämän jälleen iskostettua pieneen mieleeni ja maanantaina mieltäni kutkutti kovasti ajatus vastalaukkaharjoituksista. 

Kuva sunnuntailta ja joo, ei ole suunniteltua vastalaukkaa tämä | © Laura


Kentällä aloitan oikeastaan lähes aina venyttelemällä hevosen ensin eteen-alas käynnissä ja ravissa. Näin saan hevosen notkistettua ja fokusoitua työntekoon. Tälläkään kertaa en tehnyt poikkeusta. Dalia oli melko hyvän tuntuinen, joten aloitin notkistelun jälkeen aktivoimalla hevosen takajalkoja tehden pysähdyksiä, peruutuksia ja liikkeelle lähtöjä. Pitkille sivuille tein väistösiksakkia. Näitä tein sekä käynnissä että ravissa. Ratsastajan mieli harhaili jatkuvasti tuleviin vastalaukkoihin, mikä aiheutti sen, että väistöjen laatu kärsi. Sain kuitenkin muutaman ihan tyydyttävän väistön aikaiseksi, joten mitäpä niitä nyt turhaan hinkkaamaan sen enempää, kun keskittyminen seilaa jossain aivan muualla.

Välikäyntien jälkeen pääsinkin sitten aloittamaan päivän tärkeimmän tehtävän eli vastalaukan. Laukannostoissa meillä ei varsinaisia hankaluuksia ole ollut, mutta halusin silti pelata varman päälle, joten nostin aina myötälaukan ja vaihdoin suunnan täyskaarrolla. Menin vastalaukkaa yhden pääty-ympyrän verran sisään asettaen (niin, että hevosen ulkokylki venyy), siirsin lyhyen sivun keskellä raviin ja tein saman homman toiseen suuntaan. Alla on erittäin havainnollistava piirros tehtävästä. Tein molempiin suuntiin alkuun vain kaksi vastalaukkaa ja pidin lyhyen tauon. Koska emme ole juuri tehneet vastalaukkoja, on tehtävä hevoselle vielä haastava ja raskas.



Tauon jälkeen tein vielä kaksi "täyttä kierrosta" eli kaksi vastalaukkaa molempiin suuntiin. Tällä kertaa keskityin vielä enemmän siihen, että hevonen oli täysin ohjan ja pohkeen välissä, selästä ylhäällä, eikä juossut alta. Tehtävä oli Dalialle ilmeisen raskas, sillä se joutui jonkin verran punnertamaan ja ähkimään selvitäkseen tehtävästä. Dalia vaihtoi myös muutaman kerran omatoimisesti myötälaukkaan, josta minä sitten kärsivällisesti vaihdoin takaisin vastalaukkaan. Hevonen oli hieman ymmällään, mutta keskittyi kuitenkin hyvin. Tämä on meille älyttömän hyvä tehtävä, sillä se aktivoi fyysisen puolen lisäksi myös hevosen pääkoppaa. Laukkojen jälkeen kiitin Daliaa ruhtinaallisesti ja se sai ansaitut loppuravit eteen venyttäen. En tiedä oliko se vain harhaluulo, mutta mielestäni Dalia oli laukkatehtävän jälkeen paremmin kuulolla kuin aikaisemmin. En ole ihan varma voivatko vastalaukan ihmeelliset vaikutukset näkyä jo näinkin pian, mutta ainakin yksi asia on varmaa: minä toivotan vastalaukan sydämellisesti tervetulleeksi meidän treeneihin!


12.4.2016

Todistusaineistoa Nappulan ratsastuksesta

Jälleen iso kiitos kuvista Lauralle!

Sunnuntaina pääsin töistä oletettua aikaisemmin, joten ehdin ratsastaa Nappulankin. Neiti oli edellisenä päivänä ollut estevalmennuksessa, joten vuorossa oli rentoa palauttelua. Koska tein Dalian kanssa melko tehokkaan treenin ennen Nappulan ratsastusta, olin ihan tyytyväinen, että Nappulan kanssa sain ottaa rennosti. Aloitin ihan vain ratsastamalla eteen-alas sekä käynnissä että ravissa. Pian otin kuitenkin ohjat käteen ja tein hetken töitä vähän lyhyemmässä muodossa, sillä siten sain neitosen keskittymään paremmin olennaiseen. Se olisi niin hirvittävän mielellään vain katsellut ympärilleen välittämättä mitään selässä istuvasta kuskista.





Kunhan ravi saatiin kuntoon, otettiin vähän laukkaa. En koonnut Nappulaa ollenkaan, vaan annoin sen laukata isoa laukkaa eteen-alas. Olin itse kevyessä istunnassa ja laskin käsiäni, jotta Nappulakin uskaltaisi laskeutua alas. Se oli todella rento ja kiva koko laukan ajan. Ja kyllä se vaan nautti, kun sai laukata isosti ja vapaasti eteen. Laukan jäljiltä tyytyväinen Nappula rentoutui raviinkin ihan eri tavalla ja pystyin jo antamaan sille enemmän ohjaa. Se tukeutui alas todella nätisti ja hetken päästä alettiin jo lopettelemaan.





Vielä ennen loppumaastoa keksimme pikkuiselle hieman aivojumppaa ja tutustutimme sen Meriken kevariin. Nappula oli todella rento, eikä ollut moksiskaan pärisevästä härpäkkeestä. Nappis tuli mopedin kanssa jopa niin tutuksi, että antoi sille pusun. Olen aina tiennyt Nappulan olevan fiksu, mutta kyllä se vaan joka kerta osaa yllättää! Ei se edes ihmetellyt, vaikka Merikke lähti meidän vierestämme liikkeelle. Tehtiin vielä lyhyt loppumaasto ja siihen oli hyvä lopettaa heppasen treeni siltä päivältä. On se vaan mahtava hevoslapsi!



11.4.2016

Istuntajuttuja kevätillassa

Kuvista iso kiitos Lauralle!


Eilen menin hymyssä suin tallille työpäivän jälkeen. Aurinko paistoi ja ulkona oli todella lämmintä. Täydellinen ratsastussää siis! Harjasin Dalian ja otimme Meriken kanssa muutamia kuvia messuostoksista ennen kentälle lähtöä. Tämän päivän ratsastus keskittyi tällä kertaa enimmäkseen ratsastajan asentoon selässä. Istuntani on mennyt eksponentiaalisesti huonompaan suuntaan tässä lähiaikoina, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain. Sain edellisenä iltana ahaa-elämyksen etsiessäni optimaalista asentoa satulatuolissani. Löysin istuinluuni ja muistin, että näinhän näiden kuuluikin olla! Hevosen selässä istuinluut löytyivät myös melko nopeasti, mutta suurin ongelma olikin eteenpäin kallistuva ylävartalo. Istuessani suorassa, olin mielestäni ihan kummallisessa takakenossa, mutta niin se vaan oli, että silloin istuin istuinluiden päällä ja vedin vatsaa sisään. Eli suomeksi siis, istuin oikein. Kädet alkavat pikkuhiljaa löytämään paikkansa ja kunhan ylävartalo saadaan tottelemaan, jäävät ongelmaksi vielä omat jalat. Etenen kuitenkin rauhallisessa tahdissa kohti parempaa istuntaa, en tahdo hätiköidä. Ei Roomaakaan rakennettu yhdessä päivässä! ;)

Ignooratkaa väärinpäin kulkeva hevonen ja keskittykää siihen, että mä melkein edustan! ;)


No mutta itse ratsastukseen. Pitihän sitä hevoseenkin keskittyä. Ja se oli muuten yllättävän vaikeaa, kun piti keskittyä niin moneen asiaan samaan aikaan! Ihan kauhistutti ajatus siitä, että olen niin pitkään jättänyt oman istunnan huomiotta ja keskittynyt pelkästään hevoseen. Jo on aikakin ryhdistäytyä! Pitää varmaan pyytää Jossua tarkkailemaan mun istuntaa vielä nykyistäkin enemmän. Olen myös pohtinut yhden tai muutaman Centered Riding -tunnin varausta, mutta katsotaan nyt ensin hetki kuinka pitkälle päästään kotikonstein.

Ei tehty Dalian kanssa mitään kovin erikoista. Yritin vaan saada kaikki avut läpi ja istua selässä melkein ratsastajan näköisenä. Vaadin kuitenkin sen verran, että hevonen liikkui reippaasti eteen ja koko kropan läpi. Ainoat varsinaiset liikkeet, mitä suoritettiin treenin aikana, olivat keskiravi ja askeleenpidennys. Oma istunta säilyi huomattavasti parempana keskiravissa, vaikka se selkään tuntuikin hankalammalta, kun täytyi samalla istua kiinni, mutta kuitenkin työntää eteen. Ompas tämä ratsastus hankala laji.. :D 


Näistä kahdesta kuvasta huomaa hyvin istunnan eron keskiravissa alas istuen (ylempi) ja askeleenpidennyksessä keventäen (alempi)


Käynnissä ja ravissa istuminen sujui melko hyvin, mutta laukassa se tuotti hankaluuksia. Sitä en ihmetellyt yhtään, sillä laukka on jo pitkään ollut meidän heikoin lenkki. Oikealle saatiin tosi hyviä pätkiä ja tiedättekö mitä? Mä istuin! Jossu sanoikin jossain valkussa tässä lähiaikoina, että istu perseellesi ja pyöristä vähän alaselkää ja nojaa taakse. Vinguin vaan, että en mä osaa. Mutta jumantsuikka, tällä kertaa mä osasin! Ehkä voin tiistain valkussa vähän hehkuttaa Jossulle, että mä vihdoin ymmärsin jotain, mitä mulle on jo muutaman kuukauden ajan toitotettu (kiitos ja anteeksi)! Noh, vaihdettiinpa suunta vasempaan ja romahdin alas pilvilinnoista. Dalia muistutti mua ystävällisesti, että "sähän siis ratsastat tammaa, älä kuvittele, että se olis noin helppoa!" (ihan kun se olisi helppoa ollutkin?!). Sieltä tuli ensin pupulaukkaa ja kun nätisti raipalla muistutti, näytti tamma keskaria: "tee keskenäs!". Kunhan oltiin hetki kiukuteltu, tehtiin taas hommia tosi nätisti. On nuo tammat vaan kummallisia otuksia... Otettiin lopuksi vielä yksi lyhyt pätkä laukkaa oikealle ja sen jälkeen ansaitut loppuravit. Oltiin molemmat ihan hiestä märkiä, mutta todella tyytyväisiä. Pienemmistä ja suuremmista hankaluuksista huolimatta, jäi ratsastuksesta tosi hyvä fiilis! Tällaisia kertoja lisää, kiitos! 

Tässä siis yritän päästä tammani kanssa yhteisymmärrykseen elämästä eli tämä on kaikkea muuta kuin malliesimerkki


Tunnin jälkeiset fiilikset (y)

9.4.2016

Iloisia uutisia

Postauksen kuvat 1.4. © Pia! ♥


Reilu vuosi sitten, nähdessäni Dalian ensimmäistä kertaa, en koskaan olettanut rakastuvani siihen niin paljon. Kuitenkin välittömästi selkään noustuani tiesin, että tässä se on. Tämän hevosen kanssa haluan tehdä töitä. En kuitenkaan koskaan uskonut että vuoden päästä ensitapaamisestamme kirjoittaisin seuraavia sanoja blogiin. Ajatus Dalian ottamisesta ylläpitoon on pyörinyt mielessäni jo syksystä lähtien, mutta silloin se oli vain salainen haave. En kertonut siitä pitkään aikaan kenellekään ja pyörittelin vain ajatusta mielessäni. Olisiko minulla aikaa ja rahaa, entä riittäisikö minulla varmasti motivaatio? Alkuvuodesta otin asian vakavaan harkintaan ja ryhdyin toimenpiteisiin. Keskustelin asiasta kunnolla omistajan kanssa ja lähetin kymmeniä työhakemuksia, jotta voisin ansaita rahaa pystyäkseni kustantamaan hevosen menoja. Kun asiat alkoivat olla selvillä, piti enää vain odottaa yo-kirjoitusten loppumista ja huhtikuun alkua. Aivan maaliskuun lopussa tuli hieman mutkia matkaan ja vain päivää ennen saimme omistajan kanssa sovittua yksityiskohdista. Vihdoin saimme kaikkia osapuolia tyydyttävän sopimuksen ja päätöksen tehtyä.

DALIA ON MINULLA NYT YLLÄPIDOSSA

Ensimmäinen viikko ylläpitohevosen kanssa ei ole tuntunut paljoa entistä kummallisemmalta. Se sama Dalia se edelleen on ja se sama kuski siellä vieläkin killuu selässä. Teimme samoja asioita kuin ennenkin: hyppäsimme, väänsimme koulua ja kävimme maastossa tuulettamassa aivoja. Oikeastaan ainoa asia mikä muuttui, on se, että minulla on nyt enemmän vapauksia ja vastuuta kuin aikaisemmin. Dalian ottaminen ylläpitoon tuntuu hyvältä ja oikealta ratkaisulta. Pidän välivuoden opiskelusta, teen töitä ansaitakseni rahaa ja kulutan rahani asiaan, jota rakastan kaikista eniten. Elämässä täytyy osata pitää hauskaa ja ottaa riskejä. Nyt minä tein niin. Ja se tuntuu yksinkertaisesti todella mahtavalta!


4.4.2016

Kiitollinen. Siunattu. Onnellinen.

Suuri kiitos näistä upeista kuvista kuuluu ihanalle Pialle ♥





1.4.2016
1 vuosi
366 päivää
8784 tuntia
527 040 minuuttia
31 622 400 sekuntia







People say it's just a horse.
But that horse is my best friend, a teacher, 
one of the best things that have ever happened to me.
That horse is my life,
my love,
my soul mate.
No matter what, it's not just a horse.
That horse is a part of me
and made me who I am today





Rakkain ♥

3.4.2016

Messutunnelmia

Messutunnelma parhaimmillaan!



Sofian kanssa expoalueeseen tutustumassa!

Nyt olen vihdoin kokenut Hevoset-messut! Pääsin messuille valitettavasti vain lauantaiksi, mutta onneksi edes yhdeksi päiväksi! Tänä vuonna olin tosiaan ensimmäistä kertaa mukana ja pääsin sisälle blogisti-passilla. Näin paljon upeita hevosia, sain uutta tietoa ja tein mahtavia löytöjä. Päivä oli erityinen myös siksi, että olimme sopineet kielimatkakavereideni kanssa tapaamisen sleep overin ja messupäivän parissa.

Tulimme paikalle noin puoli kymmeneksi ja kiiruhdimme välittömästi seuraamaan Christopher Wegeliuksen esteklinikkaa. Missasimme valitettavasti klinikan alun ja ratsukot alkoivat jo hyppäämään tullessamme. Klinikkaa oli mielenkiintoista seurata ja oli lohduttavaa huomata, että ratsukot keskittyivät samoihin asioihin, mihin itsekin joudun ratsastaessani huomioni kiinnittämään: laukka ja etäisyydet. Pidin myös siitä, että Wegelius otti esille ratsastajien voitontahdon. Suomessa laajalle levinnyt ilmiö on se, että radalle mennään vähän varmistellen, eikä varsinaisesti ratsasteta voitosta. Wegeliuksen suorasanaisuus jakoi mielipiteitä, mutta minuun se iski. Pidän siitä, että valmentaja sanoo asiat suoraan, eikä liikaa kaunistele. Tosin, jokaiselle sopii erilainen tyyli!

Lina Lagström kertoo erilaisista rungoista Satulan rakenne -näytöksessä

Satulansovittaja Vivi Myllylä kertoo satulan istuvuudesta Satulansovituksen perusteet -näytöksessä

Esteklinikan jälkeen kerkesimme tutustumaan expotarjontaan ennen kuin menimme tallikaverini Lauran kanssa kuuntelemaan Satulan rakenne ja Satulansovituksen perusteet -näytöksiä Racing-areenalle. Esitykset olivat äärettömän mielenkiintoisia ja erityisesti Satulansovituksen perusteet antoi reilusti uusia eväitä tulevaisuutta ajatellen. Satulaesitysten jälkeen kipitimme hyvissä ajoin etsimään paikkoja Hankkija-areenan katsomosta, sillä estekilpailut alkoivat puolen tunnin sisällä. Areenalla nähtiinkin toinen toistaan suloisempia poneja ja paljon vauhdikkaita suorituksia. Itse yritin epätoivoisesti napsia kuvia, mutta valitettavasti objektiivin heikko valovoima ja harjoituksen puute hallikuvauksessa eivät olleet puolellani. Junnuluokkaa varten löydettiin Sofian kanssa vähän parempi kuvauspaikka, mutta omat taitoni rajoittivat kuvanlaatua sen verran, että mitään huippuotoksia ei tällä kerralla minun osaltani tulla näkemään, heh.







Estekilpailut keräsivät paljon kiinnostunutta yleisöä

Kilpailuiden jälkeen shoppailtiinkin oikein urakalla ja rahapussin nyörit joutuivat venymään toden teolla. Materialisti-minä pääni sisällä hihkui innosta, mutta onneksi se kitupiikki-minä otti välillä vallan, enkä joutunut kuluttamaan ihan kaikkia varojani. Niin paljon kaikkea ihanaa löytyi, mutta suurimman osan jouduin kuitenkin hyvästelemään ja jättämään messuille. Vähän vieläkin kuolaan yhtä huopaa, joka jäi huutamaan perään. Ehkä tuudittaudun kuitenkin siihen ajatukseen, että meiltä löytyy huopia jo enemmän kuin tarpeeksi! Muutamia ihan huippulöytöjäkin tein, mutta ostokset esittelen erillisessä postauksessa. 

Hieman ennen viittä suuntasimme taas pääareenan katsomoon, sillä halusimme ehdottomasti nähdä suomenhevosorit. Emmekä joutuneet pettymään; ne olivat upeita ilmestyksiä aivan jokainen! Ehkä ihan hyvä, etten omista suokkitammaa... Olisi tullut melkoinen valinnanvaikeus isäehdokasta pohtiessa! ;) Upeiden suokkien jälkeen tehtiin vielä viimeinen kierros expoalueella. Sieltä palattuamme ehdimme vielä näkemään muutaman valjakon ja suloisten minihevosten rallittelut isolla areenalla. Pikkuhiljaa alkoi päivä olemaan pulkassa ja lähdimme Lauran kanssa kotimatkalle.

"Totti ja Poika vierailla vesillä" oli suosikkini suomenhevosten nätyöksistä!

Suomenhevosorit kiinnostivat hevosihmisiä!

Pimun Vilske esitteli loistavia hyppytaitojaan kiinnostuneelle yleisölle

Friisin Paletti esiintyi sekä orinäytöksessä että valjakkokilpailussa


Kiitos Tampereen messuille hienosta päivästä! Erityisen kiitoksen ansaitsee mukava asiakaspalvelu infopisteellä! Saimme todella vaivattomasti tietoa bussiaikatauluista, suuri kiitos siitä! Vaikka messupäivä olikin antoisa, olin tyytyväinen päästessäni kotiin ja nukahdin melkein heti sänkyyn mentyäni. Käy kyllä voimille olla koko päivä liikkeellä, mutta hevostapahtumissa mukana oleminen on aina yhtä mukavaa!