9.4.2016

Iloisia uutisia

Postauksen kuvat 1.4. © Pia! ♥


Reilu vuosi sitten, nähdessäni Dalian ensimmäistä kertaa, en koskaan olettanut rakastuvani siihen niin paljon. Kuitenkin välittömästi selkään noustuani tiesin, että tässä se on. Tämän hevosen kanssa haluan tehdä töitä. En kuitenkaan koskaan uskonut että vuoden päästä ensitapaamisestamme kirjoittaisin seuraavia sanoja blogiin. Ajatus Dalian ottamisesta ylläpitoon on pyörinyt mielessäni jo syksystä lähtien, mutta silloin se oli vain salainen haave. En kertonut siitä pitkään aikaan kenellekään ja pyörittelin vain ajatusta mielessäni. Olisiko minulla aikaa ja rahaa, entä riittäisikö minulla varmasti motivaatio? Alkuvuodesta otin asian vakavaan harkintaan ja ryhdyin toimenpiteisiin. Keskustelin asiasta kunnolla omistajan kanssa ja lähetin kymmeniä työhakemuksia, jotta voisin ansaita rahaa pystyäkseni kustantamaan hevosen menoja. Kun asiat alkoivat olla selvillä, piti enää vain odottaa yo-kirjoitusten loppumista ja huhtikuun alkua. Aivan maaliskuun lopussa tuli hieman mutkia matkaan ja vain päivää ennen saimme omistajan kanssa sovittua yksityiskohdista. Vihdoin saimme kaikkia osapuolia tyydyttävän sopimuksen ja päätöksen tehtyä.

DALIA ON MINULLA NYT YLLÄPIDOSSA

Ensimmäinen viikko ylläpitohevosen kanssa ei ole tuntunut paljoa entistä kummallisemmalta. Se sama Dalia se edelleen on ja se sama kuski siellä vieläkin killuu selässä. Teimme samoja asioita kuin ennenkin: hyppäsimme, väänsimme koulua ja kävimme maastossa tuulettamassa aivoja. Oikeastaan ainoa asia mikä muuttui, on se, että minulla on nyt enemmän vapauksia ja vastuuta kuin aikaisemmin. Dalian ottaminen ylläpitoon tuntuu hyvältä ja oikealta ratkaisulta. Pidän välivuoden opiskelusta, teen töitä ansaitakseni rahaa ja kulutan rahani asiaan, jota rakastan kaikista eniten. Elämässä täytyy osata pitää hauskaa ja ottaa riskejä. Nyt minä tein niin. Ja se tuntuu yksinkertaisesti todella mahtavalta!


4 kommenttia:

  1. Hurjasti onnea! Ihan mahtava juttu, toivottavasti postailet teidän tekemisistä jatkossakin nyt kun saat harrastaa vapaammin! :) Ja ei apua kuin suloset suojat! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Postailen ehdottomasti aina kun vain ehdin! :) Suojat ostin Horzen alennuksista, kun olin kuolannut niitä jo muutaman kuukauden! Kuvista ei varmaan ole vaikeaa päätellä meidän väriteemaa (suojat olivat siis ihan must!) ;)

      Poista
  2. Oi ihanaa! Onnea ja kaikkea hyvää teille treeneihin :D

    VastaaPoista