30.5.2016

Viikko vinkuleluna

Saanen esitellä hevoseni uudet lempinimet: Hormonihirviö, Vinkulelu, Vinkuintiaani jne. 
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, vai miten se menikään?

Siinä se Vinkuintiaani makoilee hormonien väsyttämänä ;)


Estekisojen jälkeen, viime maanantaina, ratsastin Dalian kentällä ilman satulaa. Se oli ihan ok, mutta ei mitenkään erikoinen. Tiistaina kouluvalmennuksessa Dalia ei tuntunut lainkaan omalta itseltään. Se tuntui elävän jossain omassa kuplassaan, josta sitä oli vaikea herätellä. En kuitenkaan sen enempää kiinnittänyt asiaan huomiota ja ajattelin, että se vaan oli huonompi kuin yleensä. Pia tosin kertoi sen olevan kiimassa, sillä se kuulemma huusi yötä päivää kavereille, jotka olivat vähän kauempana laitumella (pihapiirissä, mutta eivät näköetäisyydellä). Itse en hirnumisesta juuri välittänyt, mutta hevosen huolestunut ilme ja levottomuus häiritsivät ihan tavallisiakin toimenpiteitä.

Keskiviikkona Dalia oli päässyt laitumelle muiden luokse ja sen yleisilme oli selkeästi rennompi kuin aikaisempina päivinä. Kuitenkin kun vein sen tallin pihalle kuntoonlaittoa varten, muuttui koko hevosen olemus välittömästi. Daliasta tuli todella levoton, se hyöri ja pyöri ja huusi kavereille jatkuvasti. Meinasi käsittelijällä jo huumori loppua, kun hevonen vaan jatkoi häsläämistään. Ratsastettavuus oli täysin hukassa; Dalia meni ihan lukkoon, eikä oikein kuunnellut minkäänlaisia apuja. Voin rehellisesti sanoa, että tämä keskiviikkoinen oli yksi huonoimmista kerroista ikinä. Hevonen vetäytyi kuoreensa ja kuuroutui totaalisesti. (Tässä vaiheessa sain kuulla, että kiima kestää n. viikon, ja fiilis oli vähintäänkin mielenkiintoinen: tällaista viikon verran?! No thanks.) 

Mun rakas Vinkulelu ♥

Hormonihirviön kanssa päikkäreillä ♥

Torstaina saavuin tallille vähän varautuneesti. Ärsytti edellinen päivä, mutta ajattelin, että nyt aloitetaan täysin puhtaalta pohjalta. Hain heppasen laitumelta ja vein sen ylös. Ihanaa, tällä kertaa se ei enää näyttänyt siltä kuin olisin riistänyt siltä sen koko elämän. Kyllä se edelleen katseli laitumelle päin, mutta taisi vain kerran huudella kavereiden perään. Ratsastus sujui jo huomattavasti edellistä päivää paremmin, mutta ei se vielä mitään priimaa ollut. Parempaan päin oltiin jo menossa, joten olin todella tyytyväinen. Perjantaina en itse ratsastanut, mutta Laura kertoi Dalian olleen edelleen hieman omituinen. Lauantaina meillä oli estevalmennus (josta tulee erillistä postausta). Alkutunnista Dalia sulkeutui taas kuplaansa, eikä olisi oikein halunnut ottaa apuja vastaan, mutta kunhan hyppäämään päästiin, muuttui hevonen täysin! Ihanaa!

Eilen ratsastin Dalian ensin kentällä läpi - ja se oli ihan super! Hormonihirviö oli tiessään ja Mamin-Pikku-Päl oli vihdoin palannut! Ratsastettavuus oli palannut, Dalia otti apuja vastaan ja teki asioita yhdessä kanssani. Olin kuitenkin ollut jo monta tuntia tallilla ja väsymys alkoi painaa, joten halusin tehdä jotain rentoa ja kivaa. Mentiin siis loppuajaksi pellolle vähän baanailemaan ja hyppimään pieniä maastoesteitä! Meillä oli tosi hauskaa, tällaisiä päiviä tarvitaan lisää! Kuitenkin kaikista eniten fiilistä nostatti se, että heppasen hormonituotanto oli vihdoin laantunut ja käytös normalisoitunut! Miten voinkaan olla näin innoissani siitä, että kiima on ohi? :D 


Kiimasta huolimatta paras! ♥


Löytyykö ruudun toiselta puolelta muita kiiman uhreja? ;)

26.5.2016

Esteratsukko back in business

Varoitus: luvassa jälleen yltiöpositiivista hehkutusta! *ainakin 13 sydänsilmäemojia*

© Säde-Sisko




Sunnuntaina 22.5. järjestettiin meidän tallin omat estekilpailut. Koska esteet tosiaan ovat meillä (sitä yhtä valmennusta lukuunottamatta) sujuneet vähän tökkien, menimme vaan meille helpon luokan 60-70cm. Aikataulu oli vähän muuttanut muotoaan ja vaikka yritinkin muuntautua todella nopeasti toimihenkilöstä kisaajaksi, jäi valmistautumisaika vähän niukaksi. Pisteet kotiin hevoselle, joka hieman hätäisestä verkasta huolimatta teki kaiken juuri niin kuin halusin. Verkka tosiaan sujui todella hyvin, eikä radalla juuri jännittänyt. Rata alkoi todella hyvin, askeleet osuivat ja muistin odottaa hevosta ja antaa sille tilaa hypyissä. Kaikki sujui mutkattomasti, kunnes yhtäkkiä pää löi tyhjää. Mihinköhän hittoon mun piti seuraavaksi mennä? Siinäpä tein sitten yhden turhan voltin miettiessäni seuraavaa estettä. Este löytyi ja loppurata sujui. Ärsytti niin hirveästi, mutta toisaalta vähän huvitti. Olinhan minä toiminut ratamestarina - ja unohdin oman ratani :D (ok, vähän voin puolustella: yhden esteen paikkaa vähän muutettiin ja se oikeasti hämäsi tosi paljon! Vaikka voisi ajatella, ettei yhden esteen siirtäminen muistamiseen vaikuta, niin kyllä se vaan vaikuttaa!). Siinä sitten vitsailtiin, että pitihän ratamestarin antaa muille vähän tasoitusta! ;)

© Säde-Sisko

Vähän mulla on vielä tekemistä noiden käsien (ja monen muunkin jutun) kanssa! © Laura


Meillä oli ollut radalla tosi hyvä draivi päällä, joten Pia ehdotti, että hyppäisin vielä seuraavan luokan eli 80cm. Suostuin, vaikka vähän epäilyttikin. En edes muista milloin ollaan viimeksi hypätty kasikymppiä edes valkuissa (villi veikkaus: on siitä ainakin 3kk). Fiilis oli kuitenkin ihan hyvä ja mietin, että voinhan verkan jälkeen lopettaa ja jättää radan menemättä, jos siltä tuntuu. Heppa tuntui verkassa tosi hyvältä ja päästiin ongelmitta yli kaikista verkkaesteistä. Radalle sitten vaan. Tällä kertaa rata muistui mieleen ja päästiin uusintaan. Harmillisesti otettiin uusinnan ykköseltä puomi matkaan, kun tultiin liian pohjaan. Se ei tosin haitannut mua maalissa yhtään. Oltiin juuri hypätty esterata 80cm korkeudessa, mistä en olisi vielä viikko sitten edes uskaltanut haaveilla! Rimakauhu on nyt selätetty ja siitä suuri kiitos kuuluu tsemppaavalle talliporukalle - ja tottakai maailman mahtavimmalle ja luotettavimmalle hevoselle! Olen niin onnellinen, että meillä on noin mahtava tiimi ja mulla on noin hieno treenikaveri! ♥

Kisapäivä oli muutenkin kaikinpuolin todella onnistunut! Ihanaa olla mukana järjestämässä tätä tärkeää päivää. On meillä vaan upea talliporukka ja hienot hevoset! #pelkkäälovee ♥

Vaikka tässä paljon korjattavaa vielä löytyykin, niin positiivistakin löytyy: Dalia on alkanut hyppäämään selän läpi!!! ♥ © Laura

© Säde-Sisko

21.5.2016

Vaikeinta on itsensä voittaa, mut loppuun asti sitkeät koittaa


En kovin paljon ole tämän vuoden estevalmennuksista kertonut täällä blogin puolella, mutta meno esteillä on tökkinyt kevään ajan todella paljon. Lähes poikkeuksetta on estetunnilta tultu huuli mutrulla tai jopa kyyneleet silmissä. Olin jopa vakavasti harkinnut, että ImRan kisojen jälkeen pidettäisiin kunnon tauko esteistä ja hypättäisiin vain silloin tällöin mielenvirkistykseksi. Kisat menivät kuitenkin kivuttomammin kuin oletin ja into hyppäämiseen kasvoi jälleen. Kisojen jälkeen kaksi seuraavaa estevalmennusta menivät tosin edelleen yhtä huonosti kuin ennen kisojakin, mikä sai itseluottamuksen jälleen romahtamaan. Torstaina siihen tuli kuitenkin muutos.

Meillä oli estetunti ja kuin taikaiskusta, kaikki sujui lähes täydellisesti. En nyppinyt laukkaa lyhyemmäksi, vaan annoin sen rullata, pidin käden oikealla korkeudella lähestymisissä, odotin kolme viimeistä askelta, en työntänyt hevosta sokeasti esteille, myötäsin. Tottakai muutama huonompikin hyppy mahtui tuntiin, mutta en jäänyt miettimään niitä liikaa. Kaikille sattuu virheitä ja se on täysin ok! Tärkeintä oli, että hyppääminen tuntui taas vaivattomalta ja se oli kivaa! Voitin itseni.

Heh, istunta tosin vaatii vielä vähän korjaamista, mutta tällä kertaa se ei ollut tärkeintä! Pitäähän sitä jotain jättää ensi kerrallekin ;)


Pidimme esteet maltillisen kokoisina (60-70cm) koko tunnin ajan, mutta se ei haitannut minua yhtään. On ihanaa, että toiveitani kuunnellaan ja sekä tehtävät että korkeudet pidetään helppoina niin kauan, että itseluottamus saadaan taas uuteen nousuun! Tallin omat kilpailut kisataan turvallisessa 60-70cm korkeudessa ja niiden jälkeen katsotaan taas tilanteen mukaan, olemmeko valmiita vaikeuttamaan tehtäviä tai nostamaan esteitä. Minulla ei ole mitään kiirettä. Olen nyt todella onnellinen, sillä jokin palikka napsahti paikoilleen ja kaikki tuntuu taas hetken ajan helpolta ja mukavalta. Haluan vaan jäädä pieneen onnenkuplaani ja fiilistellä valmennuksen sujuvuutta ja upeaa kumppaniani, joka koko tunnin ajan suoritti tukenani! On mulla vaan maailman paras hevonen! ♥


16.5.2016

Paluu arkeen

Kisojen jälkeen olemme palanneet arkeen "aivot narikkaan" -meiningillä. Teemme kyllä ihan tehokkaasti töitä, mutta mitään varsinaisia tehtäviä emme suorita. Fiilistelen vaan hevoseni mageeta ravia seilaillen ympäri kenttää, mutta varsinainen punainen lanka treeneistä puuttuu. Ehkä saan sen kuitenkin anteeksi, treenattiinhan me kuitenkin muutama viikko ennen kisoja todella intensiivisesti. Viime viikon säät olivat niin kuumia, että ne veivät mehut sekä hevosista että ratsastajista. Aloitettiin siis arkeen laskeutuminen melko rennoissa merkeissä. Sunnuntaina maastoiltiin ja maanantaina menin kentällä ilman satulaa noin puolisen tuntia. Ratsastin hevosen nopeasti läpi ja koska Dalia teki töitä todella hyvällä asenteella, lopetin lyhyeen. Pian se olisikin jo väsynyt ja touhusta olisi tullut pelkkää räpellystä. Päästin sen ratsastuksen jälkeen vielä irti kentälle.

Kuvista iso kiitos Merikelle! ♥ (ti 10.5.)


Tälle laukassa esiintyvälle kippura-asennolle on pakko tehdä jotain - ja äkkiä!! D:


Tiistain kouluvalmennus oli peruttu, joten ratsastin itsenäisesti. Sain Meriken kuvaamaan meidän menoa, joten ajattelin tehdä vähän töitä. Eteen-alas alkuverryttelyjen jälkeen tehtiin muutamat avoväistöt, joiden tarkoituksena oli suoristaa hevosta. Dalia on vino ja heittää todella helposti takapuolen sisälle. Avoväistöllä siirrän etuosan uran sisäpuolelle, mikä korjaa vinoutta. Olen myös huomannut, että olen itse vino, sillä varaan enemmän painoa oikealle istuinluulle. Tämä ei ainakaan edesauta Dalian suoristumista, joten olen yrittänyt kiinnittää huomiota myös siihen, että itse istun tasaisesti molemmilla istuinluilla. On vaikeaa lähteä korjaamaan hevosta, jos itse istuu ihan päin honkia.

Dalia tuntui vähän hitaalta, joten tein muutaman napakan käynti-ravisiirtymisen ja keskiravin, jotta sain heppaa vähän heräteltyä. Tarkoituksena oli harjoitella korkeampaa muotoa ja sitä varten tarvittiin eteenpäinpyrkimys. Kuitenkin kun nostin hevosta ylös ryhdikkäämmäksi, vauhti hidastui. Pyysin enemmän liikettä, mutta silloin hevonen nousi väärin päin. Tehtiin kompromissi ja annoin Dalialle aavistuksen anteeksi vauhdin suhteen, kunhan se pysyi ylhäällä. Heppa tuntui ihan hyvältä, enkä halunnut kokoajan olla naputtamassa ja nalkuttamassa ja siksi päädyin tähän ratkaisuun.

Koska korkeampi muoto vaatii hevoselta paljon voimaa ja kantokykyä, alkoi Dalia väsyä nopeasti. Siispä laukassa minulle riitti, että Dalia tuli läpi molempiin suuntiin ja pysyi ylhäällä ja ryhdissä. Alkuun se yritti nousta väärinpäin, mutta kunhan vaan ratsastin tarpeeksi napakasti, jaksoi Daliakin tsempata ja tehdä työtä käskettyä. Kunhan se tuli läpi, se pysyi luotiviivalla mutisematta. Otin siis vain pienet pätkät laukkaa molempiin suuntiin ja sen jälkeen halusin vielä fiilistellä hetken ravia. Fiilistelyosuuden olisi voinut jättää pois, sillä sekä kuski että heppa alkoivat jo väsähtää, eikä hommassa ollut enää sitä samaa hohtoa kuin alkutunnista. Ei me vielä kauaa jakseta (varsinkaan 25 asteen helteessä), mutta jostain on lähdettävä liikkeelle!





Keskiviikkona tein edellisen päivän vastapainoksi hommia vähän pidemmässä muodossa. Tehtiin edelleen aika perusjuttuja; väistöjä, avoja, askeleenpidennyksiä ynnä muita. Meillä on ollut ongelmana se, että Dalia hakeutuu hirveän helposti edestä todella lyhyeksi ja kuolaimen alle. Kun sille antaa ohjaa, se ei tukeudu sille ja on siten edestä tyhjä. Nyt huomasin, että olemme kehittyneet sen suhteen. Alkutunnista Dalia olisi halunnut jäädä tyhjäksi, mutta ratsastin sitä sinnikkäästi jalasta kättä kohti ja se tukeutui ohjalle! Oli ihan voittajafiilis, kun hevonen tuli täysin rehellisesti läpi kaikissa askellajeissa molempiin suuntiin ja pysyi siinä koko tunnin ilman mitään riuhtomista ja vänkäämistä! Jee, hyvä me!

Vähän myöhemmin samana päivänä Dalia sai rokotuksen. Itse olinkin sopivasti Ahvenanmaalla to-la, joten ei haitannut, ettei voinut heppaa liikuttaa. Ahvenanmaan reissusta ja sen jälkeisistä heppailuista tulee erikseen postausta. Issallakin olen nyt mennyt, joten myös tästä "uudesta" heppakaverista on juttua tulossa myöhemmin!




11.5.2016

Kauan odotetut koulukisat ja kuinka sitten kävikään




Viime viikon lauantaina olimme ImRan koulukilpailuissa Provincialla. Treenit olivat (viimeistä päivää lukuunottamatta) sujuneet todella hyvin, joten odotin kisoja innolla. Menimme tosiaan kaksi luokkaa: HeC:2 ja KN Special. Ihan ei sujunut suunnitelmien mukaisesti, mutta päällimmäisenä kisoista jäi ihan hyvä fiilis. (Ratsastuskuvista suuri kiitos Lauralle ♥)

HeC:n piti olla meille läpihuutojuttu; kiva luokka, jolla aloitettaisiin kausi mukavasti. Kisapäivänä lämpömittari näytti kuitenkin yli kahtakymmentä plusastetta ja maneesiin päästyämme, allani oleva eläin muistutti enemmän kastematoa kuin kouluratsua. En saanut verryttelyn aikana heräteltyä Daliaa tarpeeksi ja radalle mennessä se oli edelleen pohkeen takana. Mulle jäi sellainen tunne, että vaan työnsin hevosen radasta läpi, eikä se siitä huolimatta liikkunut eteenpäin. Tulin radalta melkoisen huonotuulisena ulos, enkä osannut nähdä radan hyviä puolia, sillä päällimmäisenä mielessä pyöri mielikuva vaivalloisesti eteenpäin ryömivästä otuksesta, jota ratsastaja yritti naama punaisena työntää eteen... Ei kovin imartelevaa?

Kävin radan jälkeen kentällä pyörähtämässä ja herättelin Daliaa hiukan mm. siirtymisten avulla. Se oli ihan törkeän hyvän tuntuinen, meni pyöreänä paketissa ja liikkui eteen. Fiilis lähti varoivaiseen nousuun: seuraavasta luokasta ei ehkä tulisikaan katastrofia. Vielä paremmalle tuulelle tulin, kun sain arvostelupaperin käteeni. Tuomari oli varmaankin ottanut huomioon painostavan kuumuuden tai sitten rata ei ollut yhtä vaivalloinen ulospäin, sillä numerot olivat kaikki 6,0 tai 6,5. Siten olimme riipineet kokoon jopa 64,091% ja sillä hetkellä johdimme luokkaa. Vähän oli epäuskoinen olo. Tallikaverit tosin kehuivat rataa tasaisen siistiksi, vaikka liikkeet jäivätkin normaalia vaisummiksi. Tuomarin kommentti sanoi samaa: "Varsin tasaisen oloinen esitys, mutta askellajeihin energisyyttä, liikkeisiin jäntevyyttä enemmän. Viimeistele paremmin taivutukset kaarevilla teillä ja säilytä etuosa johtavana kuvioissa". 

Luulin radalta poistuttuani, että näytettiin koko ajan tältä vielä pahemmalta kuin tämä. Onneksi olin väärässä!






Oikeastaan olinkin ihan tyytyväinen ja aloin nähdä jo valoa tunnelin päässä. Ehkä rata ei tosiaan ollutkaan täysi katastrofi. Meillä oli ongelmia muutamissa asioissa (hevonen oli hidas ja välillä vino), mutta muuten rata oli siisti ja sujuva. Suoritus ei todella ollut parastamme, mutta ainakin yritys oli ihan hyvä. Loppujen lopulta se riitti toiseen sijaan. Vähän hymyilytti, kun tuomari palkintojenjaossa sanoi: "kunhan se liikkuu vähän paremmin eteen, pääsette vielä pitkälle!"

KN:ään lähdin tosiaan jo vähän luottavaisemmin mielin, sillä hevonen liikkui jo paremmin. Verryttelyyn otin varmuuden vuoksi raipan ja heppa tuntui hyvältä. Radalla se ei jämähtänyt, hyvä! Teimme mielestäni melko siistin suorituksen, mutta myönnän kyllä, että parempaakin ratsastusta on minulta nähty. Tottakai yritän olla meille armollinen, sillä olosuhteet huomioon ottaen (yksi rata takana, kuuma päivä, muutama tunti seisoskelua jne), suoritus oli kelpo. Molemmilla oli jo vähän puhti pois, mutta tsemppasimme radan lävitse. Olin iloinen, mutta vähän harmitti kuultuani prosentit. 54,600%. Ei se nyt kovin loistelias suoritus ollut, mutta ei kyllä ihan noin huonokaan. No, ei voi mitään. Yritän muistella vaan sitä, että radalla hevonen tuntui ihan kivalta ja ratsastus oli edeltävään rataan verrattuna vaivattomampaa. Numerot olivat aika tasaisesti viiden ja kuuden väliltä. Tuomarin vapaa kommentti: "Rehellinen hevonen, saisi liikkua reippaammin eteen ja muoto voisi olla tasaisempi/selvempi". No joo, olin samaa mieltä!

Kommelluksista huolimatta olen ihan tyytyväinen kisapäivään. Rusetin lisäksi mukaan kotiinviemisiksi lähti jälleen uusi kokemus ja mietteitä siitä, miten jatkossa pitäisi toimia. Olen ylpeä myös hevosta, se tsemppasi kuumuudesta ja väsymyksestä huolimatta todella hyvin (ainakin ensimmäisen luokan jälkeen). Hyvillä mielin voinkin jo odotella seuraavia kisoja! :)





Olin pyörtyä kun näin tämän kuvan. Mun istunta hipoo hetkellisesti jo täydellisyyttä! (no ei sentään, mutta parempaan päin ollaan menossa)





7.5.2016

Homma hanskassa ja hanskat hukassa

Kuvista kiitos Merikelle! ♥


Ei mennyt ihan nappiin tämä viimeinen treeni ennen kisoja. Tarkoituksenahan oli tosiaan tehdä ripeä ja rento "hyvänmielentreeni", mutta kuinkas kävikään? Minulla oli pinna kireällä jo tallille tullessa ja tiesin, ettei hommasta tule mitään siinä mielentilassa. Pakko oli kuitenkin jotain tehdä ja kentälle mentiin. Halusin ratsastaa mahdollisimman nopeasti läpi ja pitää treenin rentona kaikille osapuolille. Aloitin tavalliseen tapaani lämmittelemällä eteen-alas. Siinä Dalia oli ihan ok. 

Mutta siitä läpiratsastuksesta ei sitten tullutkaan yhtikäs mitään. Hevonen oli todella hitaan tuntuinen ja pohkeen takana aivan jatkuvasti. Hommaa ei edesauttanut ainakaan se, että ratsastin aivan toivottoman huonosti. En ollut tarpeeksi lähellä hevosta, käsi lörpsyi ja jalka puristi liikaa. Istuinkin kuvista katsottuna aivan hirveän näköisenä. Lopetin kahdenkymmenen minuutin työskentelyn jälkeen siihen, että homma tuntui joten kuten siedettävältä ja lähdin puolen tunnin käyntimaastoon. En halunnut jatkaa räpellystä turhan pitkään, sillä se ei hyödyttänyt ketään. Kisapäivästä on sitäpaitsi tulossa pitkä päivä, joten halusin säästellä voimia sitäkin varten. 


Alkuverryttelylaukkaa! Tässä toisessa kuvassa olen vähän turhan etukenossa..


Jälkeenpäin mietittynä kaikki katastrofin ainekset olivat kasassa, joten oli silkkaa tyhmyyttä lähteä kentälle vääntämään. Kireä mielentila yhdistettynä pieneen kisajännitykseen ei todellakaan ollut hyvä lähtökohta. Sen lisäksi halusin saada kaiken tehtyä todella nopeasti, mikä pahensi tilannetta entisestään. Noh, tästä kamaluuden multihuipentumasta huolimatta olen ihan positiivisin mielin lähdössä kisoihin. Yritän tehdä verryttelyt mahdollisimman kevyiksi hevoselle, jotta se ei ihan nuupahtaisi päivän aikana. Radoilla teemme parhaamme ja katsomme mihin se riittää! :)

5.5.2016

Kuulumisia ja uusi treenikaveri

Dalian kanssa meillä on sujunut melko hyvin ja olemme treenanneet ahkerasti lauantain koulukilpailuihin. Kesäiset säät ovat saaneet treeni-innon kohoamaan entisestään ja hiestä huolimatta ollaan joka kerta palattu kentältä hymyssä suin. Itse lähdin mummolaan helatorstaita viettämään, joten Laura ja Dalia saavat tänään nauttia maastoilusta ja huomenna ratsastan hevosen kevyesti eteen-alas venytellen. Kaksi rataa kuumana päivänä käy varmasti sekä hevosen että ratsastajan kunnon päälle, joten yritän vähän säästellä virtaa myös kisapäivää varten.

Lyhyiden kuulumisten jälkeen päästäänkin sitten itse asiaan. Osa lukijoista ehkä muistaa Issa-tamman, jota kävin moikkaamassa tammikuussa. Se on ollut talven ajan toisella tallilla, mutta nyt meidän hevosten jäätyä vuorokauden ympäri ulos, voitiin Issa tuoda takaisin kotiin. Se tarkoittaa minulle lisää ratsastettavaa! Pia onkin jo jonkin aikaa puhunut siitä, että heittää minut Issan selkään ja mun tehtävänä on tehdä siitä hieno. Noh, otan haasteen mielelläni vastaan! Hevonenhan on minulle oikeastaan melko vieras, joten sen kummemmin en voi sitä vielä esitellä. Mielenkiinnolla kuitenkin paneudun "projektiini"! :)

Sen pidemmittä puheitta; tässä olisi kuvatulva eiliseltä. Laskettiin Issa laumaan ja päästettiin sen kentälle juoksemaan Nappulan seurana. Onhan se kieltämättä aika mageen näköinen hevonen! ;)

Nappula tulokkaan kimpussa

Daliaakin kiinnosti lauman "uusi" tamma

Simbaa ainakin miellytti ;)

Ja vihdoin pääsemme itse Issan kuviin!






Pitäähän pikkuprinsessastakin yksi kuva laittaa!




On sekin vaan kaunis! ♥

Pakko laittaa myös tämä kuva! "Mun" tammat!