5.5.2016

Kuulumisia ja uusi treenikaveri

Dalian kanssa meillä on sujunut melko hyvin ja olemme treenanneet ahkerasti lauantain koulukilpailuihin. Kesäiset säät ovat saaneet treeni-innon kohoamaan entisestään ja hiestä huolimatta ollaan joka kerta palattu kentältä hymyssä suin. Itse lähdin mummolaan helatorstaita viettämään, joten Laura ja Dalia saavat tänään nauttia maastoilusta ja huomenna ratsastan hevosen kevyesti eteen-alas venytellen. Kaksi rataa kuumana päivänä käy varmasti sekä hevosen että ratsastajan kunnon päälle, joten yritän vähän säästellä virtaa myös kisapäivää varten.

Lyhyiden kuulumisten jälkeen päästäänkin sitten itse asiaan. Osa lukijoista ehkä muistaa Issa-tamman, jota kävin moikkaamassa tammikuussa. Se on ollut talven ajan toisella tallilla, mutta nyt meidän hevosten jäätyä vuorokauden ympäri ulos, voitiin Issa tuoda takaisin kotiin. Se tarkoittaa minulle lisää ratsastettavaa! Pia onkin jo jonkin aikaa puhunut siitä, että heittää minut Issan selkään ja mun tehtävänä on tehdä siitä hieno. Noh, otan haasteen mielelläni vastaan! Hevonenhan on minulle oikeastaan melko vieras, joten sen kummemmin en voi sitä vielä esitellä. Mielenkiinnolla kuitenkin paneudun "projektiini"! :)

Sen pidemmittä puheitta; tässä olisi kuvatulva eiliseltä. Laskettiin Issa laumaan ja päästettiin sen kentälle juoksemaan Nappulan seurana. Onhan se kieltämättä aika mageen näköinen hevonen! ;)

Nappula tulokkaan kimpussa

Daliaakin kiinnosti lauman "uusi" tamma

Simbaa ainakin miellytti ;)

Ja vihdoin pääsemme itse Issan kuviin!






Pitäähän pikkuprinsessastakin yksi kuva laittaa!




On sekin vaan kaunis! ♥

Pakko laittaa myös tämä kuva! "Mun" tammat!

4 kommenttia: