21.5.2016

Vaikeinta on itsensä voittaa, mut loppuun asti sitkeät koittaa


En kovin paljon ole tämän vuoden estevalmennuksista kertonut täällä blogin puolella, mutta meno esteillä on tökkinyt kevään ajan todella paljon. Lähes poikkeuksetta on estetunnilta tultu huuli mutrulla tai jopa kyyneleet silmissä. Olin jopa vakavasti harkinnut, että ImRan kisojen jälkeen pidettäisiin kunnon tauko esteistä ja hypättäisiin vain silloin tällöin mielenvirkistykseksi. Kisat menivät kuitenkin kivuttomammin kuin oletin ja into hyppäämiseen kasvoi jälleen. Kisojen jälkeen kaksi seuraavaa estevalmennusta menivät tosin edelleen yhtä huonosti kuin ennen kisojakin, mikä sai itseluottamuksen jälleen romahtamaan. Torstaina siihen tuli kuitenkin muutos.

Meillä oli estetunti ja kuin taikaiskusta, kaikki sujui lähes täydellisesti. En nyppinyt laukkaa lyhyemmäksi, vaan annoin sen rullata, pidin käden oikealla korkeudella lähestymisissä, odotin kolme viimeistä askelta, en työntänyt hevosta sokeasti esteille, myötäsin. Tottakai muutama huonompikin hyppy mahtui tuntiin, mutta en jäänyt miettimään niitä liikaa. Kaikille sattuu virheitä ja se on täysin ok! Tärkeintä oli, että hyppääminen tuntui taas vaivattomalta ja se oli kivaa! Voitin itseni.

Heh, istunta tosin vaatii vielä vähän korjaamista, mutta tällä kertaa se ei ollut tärkeintä! Pitäähän sitä jotain jättää ensi kerrallekin ;)


Pidimme esteet maltillisen kokoisina (60-70cm) koko tunnin ajan, mutta se ei haitannut minua yhtään. On ihanaa, että toiveitani kuunnellaan ja sekä tehtävät että korkeudet pidetään helppoina niin kauan, että itseluottamus saadaan taas uuteen nousuun! Tallin omat kilpailut kisataan turvallisessa 60-70cm korkeudessa ja niiden jälkeen katsotaan taas tilanteen mukaan, olemmeko valmiita vaikeuttamaan tehtäviä tai nostamaan esteitä. Minulla ei ole mitään kiirettä. Olen nyt todella onnellinen, sillä jokin palikka napsahti paikoilleen ja kaikki tuntuu taas hetken ajan helpolta ja mukavalta. Haluan vaan jäädä pieneen onnenkuplaani ja fiilistellä valmennuksen sujuvuutta ja upeaa kumppaniani, joka koko tunnin ajan suoritti tukenani! On mulla vaan maailman paras hevonen! ♥


4 kommenttia:

  1. Se on mieletön fiilis kun voittaa itsensä ja sen jälkeen kaikki sujuu kuin tanssi! Tosi kiva lukea näin hyväntuulinen postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina! ♥ Totta, itsensä voittaminen on ihan parasta tässä lajissa! Aivan yhtä huikeaa on kuitenkin se, kun huomaa, että hevosen kanssa puhalletaan täysillä yhteen hiileen. Se, että ollaan yksi tiimi, jossa yhteistyö on saumatonta! ♥

      Poista
  2. Ihanan iloinen ja hyväntuulinen postaus! Dalia on suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Olen samaa mieltä, Dalia on suloinen! ♥

      Poista