2.6.2016

Nousukiitoa

Kuvista suuri kiitos Lauralle ♥




Jokin palanen on vihdoin loksahtanut paikalleen - nimenomaan esteratsastuksen parissa. Tulen estetunneille odottavin fiiliksin ja poistun kentältä hymy huulessa. Esteratsastus on taas kivaa! Olen niin paljon odottanut tätä fiilistä ja hetken ajan luulin, että joudumme hautamaan sen ikiajoiksi. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt ja alamme pikkuhiljaa nousta ylös suosta, johon talven aikana vajosimme. En edes tiedä miten onnistuimmekaan uppoamaan niin syvälle: estetunnit olivat vaan epäonnistumista epäonnistumisen perään. Tuntui musertavalta, että asia, josta molemmat nauttivat, oli muuttunut niin ylitsepääsemättömän kamalaksi. Oli epävarmuutta ja rutiinin puutetta, jotka johtivat aluksi vaan muutamiin epäonnistuneisiin hyppyihin. Ne muutamat pienet asiat jäivät vellomaan pään sisälle ja esteistä tuli mörköjä. Sitten rysäytimme esteen sekaan kahdesti yhden tunnin aikana. Möröt kasvoivat. En halunnut hypätä, mutta siitä huolimatta löysin itseni kerta toisensa jälkeen estetunnilta.





Juttelin asiasta valmentajan kanssa. Tämä ei ollut enää vaan pientä epävarmuutta, vaan mua oikeasti pelotti hypätä. Sen myöntäminen ei todellakaan ollut helppoa. Sovittiin, että tehdään ihan helppoja tehtäviä matalilla esteillä niin kauan, että se alkaa tuntumaan helpolta ja hyvältä. Kaksi viikkoa sitten meillä oli torstaina estevalmennus. Olimme juuri tiistaina jutelleet Jossun kanssa, joten tulin melko luottavaisin mielin tunnille. Suurin ahaa-elämys, mikä tuolloin tapahtui, oli käden paikka. Olen pitänyt sitä poikkeuksetta liian matalana, jolloin hyppyihin lähteminen ja myötääminen on ollut hankalaa. Jos jään vähääkään suusta kiinni, Dalia ottaa siitä itseensä ja alkaa hyppäämään selättömänä pieniä ja jännittyneitä hyppyjä. Torstain tunnilla pidin kuitenkin alusta asti käden korkealla, jolloin pystyin vaikeammastakin paikasta myötäämään. Dalia pysyi tyytyväisenä. Toinen juttu oli se, että olen vihdoin oppinut odottamaan hyppyä. Jos en näe paikkaa, en saa korjata. Simple as that, mutta käytännössä se kesti monta viikkoa omaksua.





Torstain valmennuksen jälkeen hypättiin lauantaina tallin kisoissa, joissa tosiaan ylitettiin itsemme hyppäämällä extempore myös 80cm luokka. Sen jälkeen olen odottanut seuraavaa estevalmennusta kuin kuuta nousevaa ja kun lauantaina päästiin aikatauluongelmista huolimatta hyppäämään, leijuin seitsemännessä taivaassa. Olin oikeasti innoissani menossa tunnille ja kun vielä sain kuvaajaksi ihanan Lauran, en olisi enempää voinut toivoa. Meitä oli tunnilla kaksi, joten saatiin hypätä aika reilusti, mikä oli vaan hyvä juttu, koska olemme nyt Dalian kanssa sellaisessa vaiheessa, jossa tarvitaan paljon toistoja. Emme hypänneet tällä kertaa varsinaisesti rataa, vaan meillä oli yksi pysty/okseri ja yksi sarja. Alkuverryttelyssä sileällä en meinannut oikein saada Daliaa kunnolla kuulolle (liekö jotain kiiman rippeitä?), mutta kunhan aloitettiin hyppääminen, muuttui heti ääni kellossa. 

Hypättiin aluksi ristikkoa ja pystyä molempiin suuntiin ja siinä oli vaan tarkoituksena saada rennot ja hyvät verkkahypyt alle ennen varsinaisten tehtävien aloitusta. Tämä sujui meiltä aika kivasti ja pääsimme jo pian siirtymään itse tehtäviin. Tulimme sarjaa ja yksittäistä pystyä/okseria peräkkäin erilaisillä teillä ja eri korkeuksilla. Mitään erityistä sanottavaa minulla ei tunnista oikein ole. Mitä nyt pari kertaa vähän hössötin turhaan ja myötäys jäi vaisuksi, mutta ne olivat loppujen lopuksi kokonaissuoritukseen nähden todella pieniä virheitä. Nyt useiden viikkojen kisa- ja ratatreenien jälkeen pidettiin tehtävät vielä helppoina ja suoriuduttiin niistä ilman mitään sen kummallisempia ongelmia. Hypättiin loppuun vielä 90cm okserikin, mutta siinä en päässyt kunnolla hyppyyn mukaan kummallakaan kerralla. Laskettiin se vielä kasikymppiin ja tein hyvänmielen hypyn loppuun. On ehkä turha sanoa (mutta sanon kuitenkin), että olin - ja olen edelleen - ihan älyttömän ylpeä ja tyytyväinen tuosta tunnista! Dalia on ihan superhieno ja opettavainen heppa näille esteille ja sen kanssa on ilo tehdä töitä! ♥


Tässä toinen niistä 90cm ylityksistä (toinen ei ole julkaisukelpoista materiaalia.. :D) ja kuten huomaatte, olen jäljessä hypystä, mutta toi seksikäs kaksari kyllä kruunaa koko komeuden :D


3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! :) tuli mieleen että ootko ajatellut kokeilla reiän-pari lyhyempiä jalustimia? Vaikka mä oonkin täysin koulutuuppari niin jotenkin näyttää lyhyiltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla oli oikeastaan juuri tässä vähän aikaa sitten muutamaa reikää lyhyemmät jalustimet, mutta mun valmentaja sanoi silloin, että ne ovat liian lyhyet. Mutta oon samaa mieltä: ne näyttää kuvissa tosi pitkiltä, mutta tuntuvat ihan hyvältä. Sitten kun esteet tästä vielä kasvaa, niin sitten mun kannattaa miettiä uudelleen lyhentämistä :)

      Poista