15.7.2016

Hyppy, pomppu, koikka-loikka




Viime lauantaina oli jälleen itsenäisen estetreenin vuoro. Mulla oli edellisten hyppykertojen perusteella ihan positiivinen fiilis ja odotin hyppäämistä innolla. Mulla meni aikataulut aika myöhäiseksi, mutta onneksi on kesä, joten valoa riittää tarpeeksi myös näihin iltatreeneihin! ;) 

Kiitos kuvista Merikelle! ♥

Aloitettiin perinteisellä eteen-alas verryttelyllä. Dalia oli hieman rauhattoman oloinen, mutta uskon, että se johtui kentällä olevista esteistä. Se ottaa niistä herkästi hieman kierroksia, mikä ilmenee keskittymisvaikeuksina. Sain Dalian kuitenkin yllättävän hyvin fokusoitua siihen, mitä minä siltä halusin ja se pehmenikin sitten pian. Aloitettiin hyppyhommat ristikoilla ja ensimmäiset hypyt eivät olleet mistään kotoisin. Muutaman löysän hypyn jälkeen päätin vähän herätellä hevosta ja napautin sitä raipalla lavalle seuraavassa hypyssä ja siitäkös sitten riemu repesi. Dalia alkoi ottaa seuraavissa lähestymisissä niin paljon kuumaa, että siinä oli ihan pitelemistä! On tuo tamma vaan ihan hassu! Jatkettiin vielä hetki pikkuesteiden parissa, niin että hevonen rentoutui vähän. Edelleen se oli aika täpinöissään, mutta jo paljon parempaan päin.







Kun nostimme esteitä, alkoi homma toimimaan jo paljon paremmin. Dalia on pikkuesteillä vähän välinpitämätön, eikä oikein jaksa nostella jalkojaan, mutta sen sijaan 70-80cm on sille optimaalikorkeus. Silloin se hahmottaa parhaiten paikat ja tekee pyöreimpiä hyppyjä. Nostettiin siis aika pian sinne kasikymppiin ja tehtiin pientä radantynkää. Sen jälkeen heti ysikympissä sama homma. Hypyt olivat oikeastaan tosi hyviä, mutta Dalia otti silti pari puomia. Väittäisin sen olevan vaan rutiinin ja voiman puutetta, sillä hevonen meni muuten tosi hyvällä fiiliksellä, mutta keilasi silti. Noh, eiköhän nuo ole juttuja, jotka korjaantuvat ajan myötä! 






Meillä oli lopputunnista tosi hyvä draivi päällä ja päätinkin, että tänään sitten debytoidaan metri. En ikimaailmassa olisi sitä tehnyt, ellei minusta olisi tuntunut hyvältä tai jos heppa olisi ollut jo väsynyt. Tällä kertaa kuitenkin tuntui siltä, että koko ratsukko oli ihan innokkaana menossa, eikä meillä ollut mitään suurempia ongelmia koko tunnin aikana. Merikke nostikin sitten okserin vaivihkaa metriviiteen ja mä tulin sen onnellisesti pari kertaa luullen sitä metriseksi. Mulla oli todella rauhallinen ja hyvä fiilis lähestyessä estettä, eikä sekuntiakaan tuntunut siltä, että en olisi halunnut sitä tehdä. Hypyt olivat hyviä, joten siihen oli hyvä lopettaa! Ihan uskomaton fiilis sen jälkeen. Vielä pari kuukautta sitten jännitin, jos este nousi kuuteenkymmeneen ja nyt hyppään lähes mitä vaan eteen laitetaan. Aivan huima kehitys tapahtunut tässä kesän aikana ja siitä saan kiittää mun ihania ja tsemppaavia tallikavereita ja kärsivällistä valmentajaa, jotka saivat mun itseluottamuksen uuteen nousuun. Suurin kiitos kuitenkin kuuluu superhepalle, joka vie mut yli mistä tahansa, kunhan vaan itse luotan siihen. Mulla on maailman mahtavin heppa! ♥

105cm!! Supermahtava liitonakki mulla! ♥




Paras ♥


8 kommenttia: