30.8.2016

Muutokset eivät tapahdu mukavuusalueella

Kuvat kouluvalmennuksesta 21.8. | © Anni A.
Pahoittelen jo liian kauan kestänyttä blogihiljaisuutta. Syynä siihen on lähinnä juuri alkaneeseen arkeen sopeutuminen ja sen aikatauluttaminen. Postailu on todella mukavaa, mutta kuitenkin aikaavievää, eikä tässä vaiheessa elämää prioriteettilistan ykkösenä. Mutta eiköhän tämä elämä tästä kuitenkin pikkuhiljaa ala tasaantumaan ja löydän jälleen aikaa myös blogille. Tämän pitkään kestäneen hiljaisuuden aikana on tapahtunut yhtä sun toista ja yritänkin nyt summata kaiken muutamaan postaukseen (erikseen postaukset koulu- ja estepuolelle, jotta tilannepäivityksestä ei tule turhan sekava). Myös erillinen postaus PeRan koulukilpailuista on tulossa, se on jo luonnoksissa valmiina, mutta odottelee vielä kuvitusta! 

Mitä meille kuuluu koulupuolella? Otsikko summaa melko hyvin sen, mitä olemme viimeisen muutaman viikon aikana tehneet: muutoksia. Olemme valmennuksissa keskittyneet siihen, että pyrimme pikkuhiljaa nostamaan Daliaa korkeampaan muotoon (ns. HeB-muodosta HeA-muotoon). Se vaatii tottakai myös sitä, että hevonen nostaa selän ja vatsan ja polkee takajaloilla kunnolla alleen. Sunnuntaina 21. päivä, olimme kouluvalmennuksessa, jossa tehtiin seuraavanlaista tehtävää: ravattiin ja voltilla hidastettiin ravi todella pieneksi. Kun ravi oli toivotunlaista, tulimme neljän ravipuomin yli siinä samassa tahdissa, jolloin hevosen liike suuntautui ylöspäin. Jos haluan vähän hifistellä, voin sanoa, että mentiin babypaffia ;)

Sunnuntain valmennuksen jälkeen fiilis oli eufoorinen, sillä olinhan mä juuri onnistunut kokoamaan hevoseni passagemaiseen raviin asti (ja sen lisäksi tehtiin muuten myös keskilaukkoja, jotka menivät yllättävän hyvin). Kuitenkin seuraavan torstain valmennus pudotti minut takaisin maanpinnalle. Ratsastin itse silloin paljon huonommin, mikä selittää paljon, mutta siitä huolimatta jouduin pohtimaan omaa ratsastustani enemmän. Pitäisikö kaikki taas lähteä opettelemaan alusta? Juurihan meillä alkoi sujua hyvin... Mutta kuten Jossu valmennuksen päätteeksi sanoi: Aina kun tasoa lähdetään nostamaan ja uusia asioita opetellaan, tuntuu aluksi ikävältä ja vaikealta. Muutokset eivät todellakaan tapahdu mukavuusalueella, vaan sen ulkopuolella.





Mitä minun on siis pitänyt muuttaa ratsastuksessani? Sanotaanko vaikka lyhyesti, että melkeinpä kaikki avut on pitänyt päivittää. Ensinnäkin: jos tahdon koota hevosta, en luonnollisesti voi lepuuttaa käsiäni jossain hevosen kaulan päällä tai omassa sylissä. Kädet tulee nostaa harjan päälle, omalle paikalleen, jotta hevosen pää voi seurata liikettä ylös. Ohjat täytyy myös pitää tarpeeksi tiukalla, jotta tuntuma ei ole löperö ja hevosen on helpompi löytää käsi ja tukeutua siihen. Itsestäänselvyyksiä, mutta välillä niin hankalia muistaa... No mutta sitten, jotta tätä ei olisi tehty liian helpoksi, ei kaikki olekaan vain sillä kädellä korjattu... Hevosta ei nimittäin todellakaan nosteta kädellä korkeaan muotoon (voi kumpa se olisikin niin helppoa), vaan sen tekee jalka. Jätän jalan todella helposti turhan löysäksi ja irti, ja minun onkin siksi täytynyt opetella tukemaan hevosta paremmin jalasta. Dalia ei nimittäin leijaile ihan itsekseen selän läpi, vaan tarvitsee siihen vielä paljon tukea. Kolmas, mutta ei todellakaan vähäisin asia, on lantion liike ja vatsalihakset. Jos jätän lantioni paikoilleen, Dalia jää töpöttämään pientä ravia vailla minkäänlaista aikomustakaan liikkua lennokkaasti eteenpäin. Minun täytyy siis jatkuvasti liikuttaa hevosta eteen myös istunnalla. Nämä kolme (käsi, jalka, istunta) ovat peruspilareita, joita säätelemällä saadaan aikaan erilaisia asioita. Yllättävän hankalaa on saada kaikki kolme toimimaan samaan aikaan juuri niin kuin itse haluaisi. Näiden lisäksi on toki olemassa sellaisia "pikkujuttuja" kuin kuskin katse, joka ei saisi nauliintua sinne hevosen niskaan, vaan pitäisi piirtää kenttään tulevia ratsastusteitä. Ei oo helppo laji. Voitte vaan uskoa, että viime päivinä on myös kuskille tullut hiki treenatessa! 

Mulla on tässä kuvassa aivan järkyttävä könötys (ja muutenkin mielenkiintoinen istunta), mutta Dalia näyttää tässä kivan ryhdikkäältä :)

Mutta eipä tässä koulupuolella sen kummempia. Me harjoitellaan kovaa vauhtia uusia juttuja ja uutta liikkumistapaa. Välillä vähän ärsyttää ja tekee mieli lopettaa, siirtyää vanhaan ja hyvään ja jättää koulun vääntäminen muille. Tällä hetkellä olen kuitenkin motivoitunut ja innokas oppimaan uusia asioita, joten ehkä tämä tästä pian alkaa sujua. Pienetkin onnistumiset saavat aikaan niin hyvän fiiliksen, että niiden pienten pätkien avulla jaksaa pitkälle! 

"Kaikki asiat ovat vaikeita, ennen kuin ne ovat helppoja"

19.8.2016

Hermoilua

Viimeinen treeni ennen kisoja. Pakko siis onnistua. 
Toivottavasti en ole ainoa, jolla tunteet heittelee kisoja edeltävänä päivänä...

Pieni vinkki: jos olet kukkahattu, älä lue pidemmälle.






Lauantai-illan treeni meni vähän myöhäiseksi. Olin ollut tallilla jo aamupäivästä saakka auttamassa ja univelkaakin oli kertynyt, joten olin melko väsynyt. Nuttura taisi olla hieman kireällä ja seuraavan päivän kisat kummittelivat mielessä. Lähtökohdat olivat juuri sellaiset, että siinä tilanteessa minun olisi pitänyt tajuta, että kentälle ei ole enää asiaa. Sinne lähdettiin kuitenkin uhmaamaan maailmaa ja kuten arvata saattaa, ei mistään tullut mitään (tai siltä touhu ainakin pätkittäin tuntui). Aloitin huolellisella eteen-alas-verryttelyllä, sillä halusin hevosen paremmin auki kuin edellisen päivän kouluvalmennuksessa. Dalia tuli ihan kivaksi, mutta jatkuva kuolaimen mässytys kävi hermoille. Yritin olla kiinnittämättä siihen huomiota, mutta ärsytys ehti jo tarttua hevoseen. Tuo tamma kun on sellainen, että se imee kaikki fiilikset itseensä. Nooh, eipä siinä sitten auttanut muu kuin lähteä hommiin. Tosin, eipä siitä tuntunut tulevan mitään, mikä sinänsä ei ole ihme. Kuka nyt haluaisi tehdä töitä, kun selässä roikkuu väsynyt ja ärsyyntynyt apina? 






Dalia oli alkuun todella jännittynyt ja ylireagoi lähes kaikkiin apuihin. Ensin se veti itsensä virkkuukoukuksi, seuraavaksi se alkoi painamaan kuolaimelle ja lopuksi tuli vielä etupainoiseksi. Ja kaiken aikaa jatkui kuolaimen maiskutus. Kuskin ärsytyskäyrä nousi nousemistaan, mutta pidin tunteet vielä kurissa ja yritin vaan hammasta purren ratsastaa paremmin. Dalia itseasiassa tulikin sitten melko hyväksi (tämän huomasin siis vasta jälkeenpäin kuvista, selkään se tuntui vaan ihan semikivalta, mikä johtui viimehetken "pakko onnistua" -paineesta). Aloin ratsastaa HeC-ohjelmaa läpi ja se sujui melko kivasti, kunnes... satula alkoi valua lavoille. Nyt kun Dalia on kesän aikana lihonut ja sen säkä on "pienentynyt", valuu satula vähän eteen. Se ei kuitenkaan ole niin edessä, että se painaisi mistään, eli mitään varsinaista vaaraa ei ole, mutta kyseisessä tilanteessa se tuntui lähinnä maailmanlopulta. V*tutuskäyrä poksahti, heitin satulan huitsin kuuseen ja jatkoin ilman.











Mentiin läpi molemmat ohjelmat, eikä mulla ole niistä juuri mitään sanottavaa. Olin toki itse jo rauhoittunut ja ärsytyskäyrä oli saatu laskemaan, mutta siitä huolimatta ratsastin niin huonosti, että ihan hävettää. Hevonen tottakai suoritti niissä raameissa mitä sille annettiin eli mitään supersuoritusta sekään ei tehnyt, mutta olosuhteisiin nähden se teki hienosti. Ok, ei se lopputunti oikeastaan ihan niin hirveän huonosti mennyt. Olin jopa ihan tyytyväinen ja sieltä tuli paljon hyviäkin pätkiä, mutta siitä huolimatta olisin tunnin jälkeen ollut valmis hakkaamaan päätä seinään. Ärsytti ihan suunnattomasti. Miksi mä olin (alkutunnista) hevoselle niin epäreilu, että annoin omien tunteiden vaikuttaa mun ratsastukseen? Miten mä ratsastinkaan niin huonosti? Mitä jos mä en huomiseksi saa mun hermoja kasattua ja ratsastan edelleen päin mäntyä? No, ei auta itku markkinoilla. Laitoin hevosen yöpuulle, putsailin kamoja seuraavaa päivää varten ja koitin hetkeksi unohtaa kisastressin.




Suuret kiitokset Merikelle kuvaamisesta ja rage-apinan kestämisestä, rauhoittelusta ja lohduttamisesta! ♥

ps. Dalia on ehkä koko maailman hienoin eläin, niin lojaali ja upea, että ihan itku meinaa tulla! ♥
pps. Seuraavia kisoja edeltävänä päivänä mennään muuten maastoon.

18.8.2016

Fiksailua kouluvalmennuksessa

Kuvista valtavan suuri kiitos Merikelle ♥

Meillä oli viikko sitten perjantaina kouluvalmennus, jossa käytiin vielä lyhyesti läpi ratoja sunnuntain kisoja varten. Meillä oli edellisinä päivinä mennyt keskenään ihan hyvin, joten odotin ihan kivaa ja helpohkoa tuntia, mutta todellisuus ei ihan vastannutkaan odotuksiani. Aloitettiin tekemällä keskikäyntiä, joka on ainakin ennen lomaa sujunut meillä ihan loistavasti. Nyt se ei kuitenkaan ottanut onnistuakseen ollenkaan. Dalia oli haluton ottamaan selän mukaan liikkeeseen ja töpötteli muutenkin todella pientä käyntiä. Jos pyysin sitä pidentämään askelta, se muuttui kirahviksi tai lähti sipsuttamaan raville.






Koska aikaa oli jo kulunut ja meidän oli pakko jatkaa tuntia, jätettiin käynti sitten sikseen. Toisaalta, ehkä se oli ihan hyväkin juttu, sillä Dalia vertyi yleensä ravissa vähän paremmin selästään. Alkuun meno oli kuitenkin ihan samanlaista ravissakin. Askel ei tuntunut venyvän yhtään ja sipsuteltiin vaan menemään selkä alhaalla. Hetki siinä yritettiin vääntää puolivoltteja, mutta kun todettiin se mahdottomaksi, otettiin Dalia isolle ympyrälle ja kasvatin ravin keventämällä sopivaksi. Istuin alas ja tein vielä volttikahdeksikot. Kuski oli aika kovilla tuon urheilusuorituksen jälkeen, sillä hevosta piti ihan oikeasti työntää eteen, mutta kyllä se siitä sitten parani pikkuhiljaa!






Saatiin Dalian kanssa lupa kävellä hetki ja sen jälkeen tehtiin laukkaohjelma kerran läpi. Se sujui ihan hyvin, kunhan vaan muistin laukata eteen, enkä jäänyt hissuttelemaan sellaiseen helposti istuttavaan "kivaan" pikkulaukkaan. Vastalaukoissa meinasin myös jättää hevosen oman onnensa nojaan, josta se muistuttikin tiputtamalla raviin. Askeleenpidennys ei tuntunut venyvän ihan tarpeeksi ja jäi hieman vaisuksi, mutta toisaalta, ei olla sitä kovin paljoa harjoiteltukaan meidän pikkukentällä (eli sänkkärit, here we come!!). Oli pieniä ja vähän isompiakin ongelmia, mutta muuten laukkaohjelma oli ihan fine. 





Ihan tunnin lopuksi mentiin vielä läpi koko HeB (Lasten esiohjelma B). Omasta mielestäni Dalia alkoi tuntua jo ihan hyvältä ja tehtiin koko tunnin parhaimmat pätkät lopussa. Ohjelma oli sujuva ja sain tahdin pidettyä melko hyvin yllä. Ainoa mikä tuotti vieläkin ongelmia, oli se keskikäynti. Muuten olin tosi tyytyväinen ja lopettelin tunnin hyvissä fiiliksissä! :)

Oli muuten todella hassua ratsastaa taas tuolla kolmipalalla! Musta tuntuu, että Dalia tykkää enemmän siitä ompusta, joten nyt kisojen jälkeen ollaan oikeastaan menty taas vaan sillä. Katsotaan varmaan sitten taas vähän myöhemmin, että kokeillaanko taas vaihtoa takaisin kolmipalaan, mutta tällä hetkellä omppu tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Dalia on mielestäni rauhattomampi suusta kolmipalalla ja mupeltaa jatkuvasti kuolainta. Ompulla se on ollut vähän tasaisempi. 

Toinen juttu, mikä kisoihin valmistautumisessa häiritsee, ovat kannukset - ja raipan puuttuminen (kaikesta huolimatta oon kyllä kotona pitänyt raippaa kisatreeneissäkin mukana). En oikeastaan käytä kannuksia ollenkaan muuta kuin kisoissa ja parissa niitä edeltävissä treeneissä. Daliaa inhottaa kannuksen osuminen kylkeen ja se helposti ylireagoi siihen. En voi vielä sanoa, että minulla olisi niin vakaa jalka, etten osuisi kylkeen turhaan. Se on suurin syy, miksi emme kannusta normaalitilanteessa käytä ollenkaan. Raippa puolestaan on meidän molempien mielestä vähemmän ikävä väline ja sillä on helppo vähän kutitella takapuoleen takajalkojen aktivoimiseksi! :) 


Mun ♥

12.8.2016

Kohti kisoja



Postausta kuvittavat Tian viime lauantaina ottamat kuvat! Kiitos Tia ♥

Kirjoitteleminen on taas jäänyt vähän vähemmälle, kun menoa on ollut niin paljon. Toisaalta se ei haittaa minua ollenkaan, sillä välillä on ihan hyvä pitää vähän taukoa myös blogista. Nyt koulut ovat alkaneet ja itsekin jatkan töitä ensi maanantaina, eli arki alkaa pikkuhiljaa rullaamaan, joten uskon myös kirjoittelutahdin säännöllistyvän. Pyrin muutamaan postaukseen viikossa, mutta mitään ylimääräistä stressinaihetta en aio blogista ottaa :) 

Tosiaan, viimeksi kirjoittelin viikko sitten, että olemme back in business. Nyt olemme päässeet jo hyvin vauhtiin ja Dalia on jaksanut tehdä hienosti hommia. Lyhyet treenit ja maastopäivät ovat pitäneet motivaation hyvin yllä, eikä hevosessa juurikaan näy väsymisen merkkejä. Oikeastaan päinvastoin: eilenkin se tuntui alkutunnista olevan kovinkin lennokkaalla tuulella. Viilentyneillä ilmoilla saattaa olla osuutta asiaan ;)




Viime torstaina olimme loman jälkeen ensimmäisessä kouluvalmennuksessa. Tehtiin hommia aika rauhallisesti ja varottiin väsyttämästä heppaa liikaa. Tunti oli lähinnä katsaus siihen, missä tällä hetkellä mennään. Puhuttiin myös Jossun kanssa, että voisimme lähteä PeRan koulukisoihin 14.8. (tämän viikon sunnuntaina), mikäli hevonen tuntuu jaksavan. Päätimme, että palaamme asiaan uudelleen tiistain valmennuksessa ja päätämme sen tunnin perusteella mitä teemme. Alustavasti kuitenkin ajateltiin, että menisin HeB:n, mikäli vaan pystymme näin loman jäljiltä.




Perjantaina ratsastin kentällä ilman satulaa ja käytiin vähän läpi sitä HeB:n rataa, joka PeRalla on. Dalia oli muistaakseni ihan kiva ja yritteliäs, mutta kuitenkin hieman sen oloinen, että seuraavana päivänä voitaisiin lähteä maastoon. Kuitenkin lauantaina kun Tia tarjoutui ottamaan kuvia, lähdimme sittenkin kentälle hetkeksi. Koska Dalia tuntui jo vähän väsyneeltä, tein vain lyhyen treenin, jonka tarkoituksena oli vain ratsastaa nopeasti läpi kaikki askellajit molempiin suuntiin. Dalia oli ihan jees, mutta hiukan löysä. Annoin sen sille kuitenkin anteeksi, sillä olihan sillä jo takana monta päivää kenttätyöskentelyä. Sain sen lopuksi aika kivaksi, joten lopetettiin kenttätreeni siihen ja siirryttiin pellolle humputtamaan. Hypättiin pari maastoestettä ja baanailtiin pari pätkää. Molemmille tuli hyvä fiilis ja siihen oli hyvä lopettaa! Sunnuntaina käytiin sitten vihdoin siellä maastossa ja maanantaina mentiin taas kentällä.







Tiistaina olikin sitten se kouluvalmennus, jossa päätettiin meidän kohtalo kisojen suhteen. Tehtiin osia siitä HeB-ohjelmasta, jonka oletettavasti menisimme kisoissa. Dalia oli ihan kiva, mutta se on ollut huomattavasti parempikin. Tunnin päätteeksi Jossu kuitenkin kehotti mua ilmoittautumaan HeB:hen. Juttelin vielä Pian kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että menen sekä HeC:n, että B:n. Paikka on Dalialle uusi, joten se saa ensimmäisellä radalla vähän "tutustua" paikkoihin, jotta HeB:n radalla voidaan (ainakin toivottavasti) keskittyä ihan vaan suoritukseen. Se oli ihan toimiva idea ja Dalia on jaksanut nyt treenailla ihan hyvin, joten uskon sen jaksavan suorittaa myös sunnuntaina.





Keskiviikkona kävimme maastossa vähän tuulettamassa aivoja ja eilen kokeilin pitkästä aikaa kolmipalaa Dalian suuhun. Mentiin lyhyen ja ytimekkään alkuverryttelyn jälkeen läpi molemmat kisaradat ja Dalia oli aika hyvä, kunhan oli ensin sätkyillyt pois pöllöenergiansa. Kuolaimen vaihto ei tuntunut vaikuttavan menoon erityisesti, joten mennään kolmipalalla kisoihin. En tosiaan ole saanut aikaiseksi kysellä omppukuolaimen sallittavuudesta ja kuulen siitä niin paljon ristiriitaisia mielipiteitä, että mieluummin lähden kolmipalalla, koska se ainakin on varmasti sallittu :D Mutta muuta, tänään iltapäivällä meillä on vielä viimeistelytreeni kisoja varten ja voisin siitä kirjoitella, mikäli vaan ehdin. Lauantaina tehdään jotain rentoa ja sunnuntaina onkin sitten näytön paikka eli mennään Nurmijärven ratsastuskoululla HeC ja HeB. Saapi nähdä mitä siitä tulee!