24.12.2016

Ihanaa Joulunaikaa















Näistä valloittavista joulukuvista kuuluu suurkiitos ihanalle Pialle! ♥
ja psst.. Muistakaahan, että olen itse tehnyt päätöksen noustessani hevosen selkään kypärättä ja tiedostan riskit. En suosittele ketään ottamaan mallia toiminnastani!

22.12.2016

Treenikuulumisia (videomateriaalia)



Viikko sitten torstaina oli se kauan odotettu päivä, kun vihdoin päästiin maneesille. Dalia oli tosiaan tiistaina saanut rokotuksen, joten maneesille otin treenikaveriksi Nappulan. En ole neitosella ratsastanut sitten syyskuun, joten ihan mielenkiinnolla odotin, mitä tuleman piti. Sen lisäksi tämä torstainen käynti oli neidin kolmas maneesivierailu, joten se lisäsi peliin oman jännitteensä. Otinkin siksi päivän tavoitteeksi lähinnä sen, että Nappula olisi rento kaikissa askellajeissa. Ensimmäinen puolituntinen meni maneesia kierrellessä ja paikkoja katsellessa, mutta lopuksi pystyttiin ottamaan jo kaikki askellajit läpi rentona. Tavoite saavutettu siis! Oli ihan hauskaa kokeilla pikkuneitiä pitkästä aikaa ja voin kyllä sanoa, että tykkäsin! :) (Alla pieni pätkä ihan lopusta, kun Nappis oli jo aika hienona, videosta kiitos Merikelle!)



Sunnuntaina meillä oli pitkästä aikaa kenttä ratsastuskunnossa, sillä siihen oli satanut lunta sopiva kerros, joten pystyin ratsastamaan lähes normaalisti. Menin Dalialla ilman satulaa ja halusin vaan ottaa kaikki askellajit läpi ja vähän muistutella molempien mieleen, mitä se työskentely oikein olikaan. Olin siis ennen sunnuntain ratsastusta köpötellyt varmaan viikon vaan maastossa, joten alku oli suoraan sanottuna melko hirvittävää. Hevonen kulki pää pystyssä, eikä selkä- tai vatsalihasten käytöstä ollut tietoakaan. Sieltä se heppanen kuitenkin rentoutui melko nopeasti ja tuli loppua kohti oikeastaan aika kivaksi! Se jaksoi jopa kantaa itsensä aika nätisti ja olin ihan tyytyväinen päivän treeniin! :)



Voi miten mä olisin halunnut jatkaa hommia vielä tulevinakin päivinä, mutta lumi alkoi sulaa, eikä kenttä ollutkaan enää niin hyvässä kunnossa. Otin kuitenkin sekä maanantaina että tiistaina kaikki askellajit läpi, mutta en sen kummempia vaatinut. Keskiviikkona pääsin sitten vihdoin maneesille omalla hepalla ja voi sitä riemun määrää. Tosin totuus iski aika lujaa vasten kasvoja, kun maneesille päästiin.. Olen varmaan puolitoista kuukautta ratsastanut satulatta ja maastoillut hyvin paljon, joten oli aika hankalaa tehdä ns. kunnolla töitä! :D Siksi ajattelinkin, etten jaksa mitään temppuja tehdä, vaan lähinnä haluan saada hevosen kulkemaan aktiivisena runkonsa läpi, paino takajaloilla ja kantaen rintarankansa. Alkutunnista mentiin aika kovasti alamäkeen, mutta lopuksi Dalia tuli ihan hyväksi ja olin tyytyväinen! :)



Tuosta videosta muuten huomaa, miten mun oikea käsi liikkuu ihan hirveästi! Tuo on nyt joku uusi juttu, että mun oikea käsi elää omaa elämäänsä... Tosi ärsyttävää!! :D Lisäksi huomaan, että ohja olisi saanut olla taas ainakin viisi senttiä lyhempi ja kädet korkeammalla. Tätä se teettää, kun ei pääse kunnolla treenaamaan... ;)

Jo keskiviikkona mulla oli vähän nuutunut olo ja kappas, nyt mulla onkin reilu 38 astetta kuumetta, enkä ollut tänään ollenkaan tallilla. Joudun valitettavasti myös jättämään tämän viikon kouluvalkun välistä. Kavereille tosin uhosin, että joulumaastoon tulen, oli olo mikä tahansa, eihän sitä noin vain jätetä välistä! ;)

Kuvasta ja Dalia-videoista kiitos Anni A:lle :)

16.12.2016

Mitä tapahtuu, jos lähden tuntemattomaan?

"Mitä tapahtuu, jos lähden, minne tuulet vie?
Sinne mis on puhtaan taivaan alla uusi tie
Mitä tapahtuu, jos lähden tuntemattomaan?
Loppuuko maailma siihen, vai alkaako vaan uudestaan?"
YÖ - MINNE TUULET VIE

Lupailin viime postauksen lopussa, että luvassa on suuria uutisia, jotka vaikuttavat sekä minun että Dalian tulevaisuuteen. Ensin olin ajatellut kirjoittavani tämän postauksen heti asian varmistuttua, mutta silloin kun sen aika koitti, päätin että haluaisinkin odottaa siihen saakka, että saan hieman jäsenneltyä asioita oman pääni sisällä. Lähes kaksi viikkoa olen nyt pyöritellyt kaikenlaisia ajatuksia päässäni ja epäilen edelleen, saanko aiheen tiimoilta järkevää tekstiä aikaiseksi. Voin kuitenkin yrittää, sillä en hirveän kauaa haluaisi lykätä tätä postausta. Pahoittelen siis jo etukäteen mahdollisesti hyvin sekavaa, ajatuksesta toiseen hyppivää tekstiä. Mutta, jotta en täyttäisi koko postausta alkuhöpinöillä, mennään itse asiaan.



MUUTAN SAKSAAN VUODEN ALUSSA

Ok, now it's said. Voinen siis aloittaa vuodatuksen, selittelyn ja pohdinnan itse asian tiimoilta. Ja kyllä, luit aivan oikein, muutan Saksaan heti ensi vuoden alussa. Lähden hevosalan töihin, ratsastamaan Yrjö Suomuksen tallille Garbekiin, Wensiniin.

Ajatus lähtemisestä ei tullut ihan yllättäen. Olen noin 15-vuotiaasta alkaen ollut kiinnostunut ajatuksesta, että lähtisin ulkomaille heppahommiin. Olin puolitoista vuotta sitten Ruotsissa viikon verran ja onnistunut reissu antoi vähän buustia lähteä uudelleen. Ajattelin, että voisin lähteä lukion päättymisen jälkeen vähän pidemmäksi aikaa reissuun, mutta noh, sitten tuli ylläpitoheppa, joten lähteminen ei ollutkaan enää niin yksinkertainen juttu. Kuoppasin siis ajatuksen ja ajattelin, että ehkä vielä joskus.



Kun kesäloma loppui ja koulut alkoivat syksyllä, ja minun välivuoteni varsinaisesti lähti käyntiin, alkoi omaan päähän muodostua mietteitä siitä, mitä se oma tulevaisuus voisi mahdollisesti tuoda tullessaan. Kävin jatkuvaa taistelua pääni sisällä erilaisista vaihtoehdoista ja töissä ollessani huomasin, että ainakaan tämä ei ole sitä, mitä tulevaisuudeltani haluan. Arki kävi vähän raskaaksi, joten aloin ihan huvikseni seurailla hevostalli.netistä avoimia työpaikkoja ja lähetin muutaman hakemuksen puolitosissani. Ajatus alkoi kypsymään päässäni ja yhtäkkiä huomasinkin lähetteleväni yhä useampia ja useampia hakemuksia ja sain muutamia vastauksiakin viesteihini. Sitten tuli se, mihin en oikein ollut osannut varautua: "tule vaan, sulle olisi paikka auki". Niitä viestejä tuli useampikin. Ja aivan yllättäen se pienen ponitytön sisällä lymyilevä haave alkoikin muodostua realistisemmaksi kuin koskaan aiemmin.

En aluksi uskaltanut vastata kenellekään myöntävästi ja usein paikat menivätkin sellaisille henkilöille, jotka olivat valmiita lähtemään heti. En siis saanut heti alkuun paikkaa, koska en itse uskaltanut niitä ottaa vastaan, mutta tajusin, että minulla oikeasti olisi nyt mahdollisuus lähteä. Pyörittelin ajatusta päässäni useita viikkoja. Sitten sain sähköpostiini viestin, jossa pyydettiin minua lähettämään puhelinnumeroni, mikäli olisin vielä kiinnostunut paikasta. Olin itse lähettänyt kyseiselle henkilölle viestiä jo puolitoista kuukautta aikaisemmin, joten en aluksi ollut ihan varma mistä paikasta oli kyse. Sain sen kuitenkin hyvin nopeasti selville ja hetken pohdittuani päätin lähettää puhelinnumeroni. Muutama päivä myöhemmin juttelin Yrjön kanssa puhelimessa ja sovimme, että otan häneen yhteyttä marraskuun lopulla ja katsellaan mikä silloin on tilanne.



Marraskuun loppu koitti ja lähetin viestiä. Soittelimme jälleen ja sovimme kaikki asiat valmiiksi. Enää tarvittiin vain minun myöntävä vastaukseni. Juttelin monille ihmisille: vanhemmille, kavereille, tutuille, kavereiden vanhemmille ja itsenäisyyspäivän juhlassa entisellä koulullani käydessäni jopa entiselle ryhmänohjaajalleni ja rehtorilleni. Sain paljon hyviä näkökulmia, mutta tärkein neuvo, jonka sain oli se, että jos nyt en lähde, se kaduttaa minua varmasti myöhemmin. Siispä päätin, että joko nyt tai ei koskaan. Järjestelin asiat täällä Suomen puolella kuntoon ja soitin Yrjölle, että otan paikan vastaan. Muutama päivä myöhemmin laitoin sähköpostilla lentoaikataulut. Lähden 4.1.2017. Se on jo tosi pian.

Saksaan lähtö on yksi merkittävä asia tulevaisuuteni kannalta. Olen pikkuhiljaa alkanut kallistumaan siihen vaihtoehtoon, että ehkä hevosala olisi sittenkin minun alani, joten toivon reissun selkeyttävän ajatuksiani ja tulevaisuudensuunnitelmiani. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa näistä pohdinnoista vielä erillisen postauksen, sillä asiaa tulee niin paljon, etten saa sitä mitenkään tiivistettyä tähän yhteen postaukseen.



Nyt kaikkia varmaankin kiinnostaa mitä teen Saksassa ja kuinka kauan olen poissa. Olemme jutelleet, että työnkuvaani kuuluu ratsastuksen lisäksi myös muita hommia eli hevosten laittamista valmiiksi, tarhaamista, ruokintaa ja muita pikkuhommia. Lähden reissuun tosiaan keskiviikkona 4.1. ja ainakin helmikuun lopulla tulen käymään Suomessa, sillä silloin lähden perheeni kanssa hiihtolomalle. Sovimme Yrjön kanssa, että päätän siihen mennessä, haluanko jatkaa hommia Saksassa vielä hiihtoloman jälkeen vai haluanko jäädä kotiin. Eli olen nyt aluksi puolentoista kuukauden ajan "koeajalla" ja jatkosta sovitaan myöhemmin.

Entä mitäpä käy blogin päätähdelle, Dalialle? Se jää Suomeen, omistajan käyttöön ja ylläpitodiili jää tauolle tai loppuu kokonaan, riippuen siitä kauanko olen poissa. Sovimme Pian kanssa, että mikäli palaan jo koeajan jälkeen takaisin Suomeen, saan jatkaa Dalian ylläpitoa suoraan siitä sellaisenaan. Jos kuitenkin jään Saksaan pidemmäksi aikaa, täytyy jatkosta sopia sen mukaan, mikä tilanne täällä Suomessa on silloin kun palaan. Kovin pitkää aikaa hevosta ei tietenkään voida pitää täällä minulle varattuna, enkä sitä oletakaan. Olen aivan äärettömän kiitollinen Pialle siitä, että minulla on mahdollisuus palata takaisin "samaan pisteeseen", jos koeajan jälkeen huomaan, ettei työskentely ulkomailla tunnukaan omalta jutulta. On lohduttavaa tietää, että voin palata johonkin tuttuun ja turvalliseen sitten kun maailmanmatkailu on ohitse! ♥


Olen vieläkin ihan sekaisin tästä kaikesta, koska lopullisen päätöksen teko tapahtui niin nopeasti. Omat tuntemukset hyppivät ihan laidasta laitaan jatkuvasti. Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta, mutta toisaalta on ihan älyttömän haikeaa jättää taakse kaikki nämä tutut kuviot. No, mutta aika näyttää miten tässä käy. Kerron varmasti vielä lisääkin tuntemuksiani ennen matkaa ja myös Saksasta käsin olisi tarkoitus blogia kirjoitella niin paljon kuin vaan ehdin ja jaksan, eli reaaliaikaisia kuulumisia on tiedossa! Kysykää myös rohkeasti, jos jokin asia kiinnostaa tai jäi epäselväksi! :)

13.12.2016

Köpöttelyä

Kuvituksena Meriken ottamat "söpöilykuvat" parin viikon takaa ♥


Blogin kooma vain jatkuu jatkumistaan, pahoittelut siitä. Haluaisin hirveästi kirjoitella, mutta ratsastuksestani en ole saanut mitään kuva- tai videomateriaalia sitten lokakuun jälkeen, eikä kuvaton postaaminen ole juurikaan houkutellut. Eipä sillä, että minulla juuri mitään kerrottavaa olisikaan... Meillä on joka puolella jäätä, ja sen päällä oleva lumikerros on niin säälittävän ohut, ettei se paljoa auta. Pikkuhiljaa alkaa kyrpimään tällainen tilanne, sillä maneesittomalla tallilla liikunta on säistä johtuen erittäin käyntipainoitteista. Hevoseltakin nousee pikkuhiljaa savu korvista, kun ylimääräistä energiaa on tämän kevyen jakson vuoksi kertynyt ihan luvattoman paljon.

Ollaan kävelty jo muutama viikko ja menty sen vuoksi pääosin maastossa. Sielläkin tosin joudutaan oikeastaan vain kävelemään, mutta pääseepähän heppa vähän tuulettamaan pääkoppaansa. Kerran päästiin yhdellä pellonpätkällä jopa vähän ravailemaan ja laukkailemaan ja kyllä oltiin niin villihevosta, että kuskilla meinasi vähän epätoivo iskeä ekalla laukkapätkällä. Vartin laukkahumpan jälkeen Dalia oli silminnähden tyytyväinen, kun oli saanut vähän irrotella. Mun käy sitä jo pikkuhiljaa vähän sääliksi, kun se olisi niin kovasti menossa, mutta en uskalla sitä näin liukkailla ja kovilla pohjilla ravuuttaa...

Voihan maha... :D



Kentällä ollaan tehty myös lähes pelkkiä käyntihommia, mutta joskus pohjien salliessa ollaan saatettu ottaa pieniä pätkiä koottua ravia. Ollaan keskitytty tekniikkatehtäviin pysähdysten, avo- ja sulkutaivutusten sekä väistöjen ja takaosakäännösten merkeissä. Takarit alkavat vihdoin sujua ja pystytään jo suorittamaan puhtaita, siistejä takareita. Vähän ne ovat turhan laajoja vielä, mutta nyt kun tekniikka on hallussa, voidaan alkaa suunnittelemaan niiden pienentämistä. Eiköhän ne sieltä pikkuhiljaa ala sujua. Hyvässä nousujohteessa ainakin ollaan!

Vähän harmittaa, ettei olla pitkään aikaan päästy oikein treenaamaan muuta kuin käyntijuttuja. Tuntuu ihan siltä, ettei olla treenattu "kunnolla", kun ei olla juuri yhtään päästy ravaamaan tai laukkaamaan. Toisaalta, kyllähän nuo käyntitreenitkin käy ihan kunnon työstä, Dalia ainakin joutuu punnertamaan ihan kunnolla tekniikkatehtävissä, kun kehon lisäksi myös aivot joutuvat raksuttamaan. Olen kiinnittänyt tekniikkajuttujen lisäksi paljon huomiota tasaiseen tuntumaan ja korkeaan muotoon. (Ja nyt hevonen oikeastaan tuntuu kuolaavaan enemmän kuin aikaisemmin, eli suu ainakin toimii, jesjes!). Mutta totta se on, että pelkkä käveleminen ei riitä vilkkaalle hevoselle. Dalia ainakin on kerännyt hirvittävän määrän virtaa ja purkaa sitä säikkymällä ja tuijottelemalla ihan arkipäiväisiä asioita, joihin se ei normaalitilanteessa jaksaisi edes kiinnittää huomiota...

Ollaan harjoiteltu uutta temppua "smile" :D ♥



Maneesille meidän piti mennä torstaina (ja olin odottanut sitä kuin kuuta nousevaa), mutta Dalia saikin tänään rokotuksen, joten torstain treenit joudutaan ikävä kyllä jättämään välistä. Olin siis itse sählännyt rokotusohjelman aikataulun kanssa, joten siksi tämä piikki tuli vähän yllättäen. Noh, ainakin saadaan rokotusohjelma etenemään! Mutta vaikka hevoseni ei maneesille pääsekään, haluan itse päästä vähän ratsastamaan ja otan torstain treeniin Dalian sijasta Nappulan ja yritän sopia minulle ja Dalialle maneesivuoron (tai vaikka useammankin) ensi viikolle. Täytyy yrittää houkutella joku kuvaamaan, sillä tahdon ehdottomasti tietää miltä meidän meno nyt näyttää! :)

Mutta tosiaan; tämän surkean valitusvirren postauksen tarkoituksena oli lähinnä herätellä blogi horroksestaan ja ilmoittaa, että hengissä ollaan. Voisin nyt napata itseäni niskasta kiinni ja kirjoitella muutaman luonnoksissa lojuvan puolivalmiin postauksen loppuun ja julkaista ne asap. Ainakin yksi todella suuri minun (ja hevosen) tulevaisuuteen liittyvä juttu paljastuu. Enempää en vielä paljasta, siitä tosiaan lisää lähipäivinä!

ps. Blogilla on nyt vihdoin fb-sivut! Käykäähän tykkäämässä :)



5.12.2016

Muuliprojektin Bäckstagella



Minun oli tarkoitus moikata Muuliprojekti-blogin kirjoittajaa, Kaisaa, jo Blogiexpossa, mutta rivakasti etenevän aikataulun vuoksi en oikein ehtinyt (enkä oman ujouteni vuoksi viitsinyt tuuppautua seurueeseen), joten tapaaminen Lahdessa jäi välistä. Sain kuitenkin toisen mahdollisuuden, sillä Kaisa kutsui minut käymään Muulin kotitallilla. Tartuin ehdottomasti tilaisuuteen ja lauantaina kävin Muuliblogin "kulisseissa"! ;)

Löysin perille helposti ja änkesin sisälle talliin, jossa Kaisa minua jo odottelikin. Pidemmittä puheitta mentiin suoraan asiaan ja iskettiin mulle kamera käteen. Siivottiin Muulin tarhaa (tai siis Kaisa siivosi, minä seisoskelin vieressä) ja juteltiin bloggaamisesta ja muusta olennaisesta. Muulikin kävi meitä pian moikkaamassa. Pistin merkille, että se oli vähän isompi ja jonkin verran tuttavallisempi kuin olin olettanut. Ei se tuntunut mua hirveästi vierastavan, tsekkasi vaan heti oliko mulla herkkuja. Kun ruokaa ei herunut, se lähti pois.

Muuli taipuu!


Jäätyneiden kakkakikkareiden siivousoperaation jälkeen Kaisa toi Muulin sisälle ja harjasi sen nopeasti. Sitten vaan suitset päähän ja menoksi. Käytiin maastossa kiertämässä noin puolen tunnin lenkki ja Mulppe käyttäytyi nätisti. Itse tosin en ihan kokoaikaa tuijottanut sen tekemisiä, joten multa meni varmaan puolet sen puhinoista ja pöhinöistä ohi, kun olin niin keskittynyt jauhamaan kakkaa Kaisan kanssa. Pysähdyttiin muutaman kerran ottamaan kuvia, joista tuli loppujen lopuksi ihan kivoja, vaikka olinkin vähän hukassa vieraan kameran kanssa. 



Oli aivan mahtavaa päästä tapaamaan Kaisaa ja Muulia livenä! Ehdottomasti treffataan jatkossa vielä uudelleenkin, seuraavalla kerralla varmaankin täällä meidän suunnilla. (Ja sitten sen jälkeen mun täytyy käydä ottamassa Muulista lisää kuvia, koska se on niin suloinen!)


1.12.2016

No saddle November

"No Stirrup November on kaikille ratsastajille soveltuva ja hyödyllinen haaste, jonka tarkoituksena on saada ihmiset jättämään jalustimet naulakkoon marraskuun ajaksi. Haasteen toteutustapa on varsin vapaamuotoinen, eli sen saa muokata omille taidoille ja hevostilanteelle sopivaksi."

Ajankohtaisten ratsastuskuvien puutteesta johtuen kuvituksena toimivat puhelinkuvien lisäksi Meriken ottamat kuvat helmikuulta :) 
Otin haasteen vastaan ja muokkasin toteutuksen meille sopivaksi: meiltä on marraskuun ajaksi jäänyt jalustinten sijaan talliin koko satula. Ja kyllä, koko kuukausi mentiin ilman, eikä edes tehnyt tiukkaa! Koulutreenit, valmennukset, maastot ja jopa pienet yksittäiset estepomput hoituivat kaikki ilman satulaa. Dalia on aina ollut ilman satulaakin melko mutkaton käsitellä, joten treenit eivät ole tuottaneet ongelmia. Tietenkin tiedostin sen faktan, että mikäli hevonen olisi ryhtynyt villiksi, olisi satulaa saatettu kaivata, mutta onnistuimme kuitenkin (vastoin odotuksiani) menemään koko kuukauden täysin ilman. Haasteen toteuttamista ovat tosin helpottaneet monet seikat, kuten se, että kisakausi on ohi, eikä ole enää kisatreenejä, se että pidän estetaukoa ja se, että osa marraskuusta ollaan olosuhteiden pakosta jouduttu viettämään rauhallisella kävelyliikunnalla.

Marraskuussa tehtiin muutamia hyödyllisiä ja hyviä treenejä, joihin voin valmennusten lisäksi laskea myös muutaman itsenäisen tunnin. Mielestäni ilman satulaa ratsastaminen ei ole este kunnon treenaamiselle (tietysti aivan jatkuvasti ei voi mennä ilman, jos kilpailee) ja siksi olemmekin ottaneet irti kaiken sen, minkä olemme saaneet. Olen oppinut ja sisäistänyt paljon uusia asioita ja ollaan päästy hiomaan kuntoon myös vanhoja juttuja. Voi jopa olla, että olen tajunnut asioita, jotka eivät satulan päällä istuessa ole auenneet.



Ollaan tehty muun muassa paljon väistöjä tämän kuun aikana. Jo kuun ensimmäisessä valmennuksessa sain ensimmäisen ahaa-elämykseni. En pitkään aikaan ollut ratsastanut väistöjä kunnolla, vaan aina vähän sinne päin. Pian huomasinkin olevani tilanteessa, jossa teimme avoväistön sijaan jotain etäisesti avotaivutusta muistuttavaa liikettä, jossa hevonen oli taipunut kropastaan banaanin muotoiseksi, eikä se todellakaan astunut ristiin. Loppujen lopuksi suoristin itseni ja eläimen, ja kappas - se väisti. Löysin myös hyvän perstuntuman siihen, miltä se oikeasti tuntuu, kun hevonen nostelee niitä takajalkoja ristikkäin. Tämän jälkeen olemme treenanneet väistöjä myös itsenäisesti ja olen ollut tarkka. Olen pitänyt hevosen suorana ja vaatinut sitä astumaan ihan reilusti ristiin. Toisaalta minun täytyy olla varovainen takaosaa ohjeistaessani, sillä Dalia alkaa hyvin helposti kulkemaan väistössä takaosa edellä, mikä on tietenkin suuri virhe. Mutta kyllä se siitä, kehitystä on jo tapahtunut oikeaan suuntaan!

Väistöjen lisäksi kuukauden sana on ollut kokoaminen (ja siirtymiset ylipäätään). Osittain kovasta pohjasta johtuen ollaan yritetty vielä tavallista enemmän kiinnittää huomiota siihen, että hevonen liikkuu takaosansa päällä. Silloin kun hevonen kaatuu lavoilleen, se kulkee etupainoisena, mikä kuormittaa etujalkoja ja kaikki varmaan osaavat päätellä, mitä kova pohja tekee etupainoisen hevosen etujaloille... (Tietenkin kaikista pahimmilla pohjilla ollaan vaan kävelty). Mutta tosiaan, mikäs sen parempi tapa saada takaosaa alle kuin kokoaminen. Ollaan koottu kaikkia kolmea askellajia ja treenit ovat menneet hyvin. Alkuun koottu käynti oli meille todella hankala juttu, sillä lukkiuduin itse helposti lantiostani, jolloin hevonen vain hidasti ja käynti oli todella vaivalloista. Mutta sitten kun löysin lantiolleni optimaalisen liikeradan, olen saanut ratsastettua kootun käynnin pontevammaksi!



Ravissa olemme koonneet niin paljon kuin tällä hetkellä on mahdollista. Olen huomannut, että koottu ravi on parantunut tämän kuun aikana ihan hirvittävästi. Alkuun se oli vaivalloista sipsuttamista ja käyntirikkoja tuli jatkuvasti, mutta nyt Dalia jaksaa jo huomattavasti enemmän koota ja liikkeeseen on tullut ilmaa. Tunnen siis hevosen nousevan ylöspäin ja ikään kuin tanssahtelevan eteenpäin kootussa ravissa! Liike on joustavampaa ja elastisempaa kuin alkukuusta. Laukassa en yksinäni ole paljoa uskaltanut tehdä kokoamisia, mutta yhdessä valmennuksessa kokeiltiin piruettilaukan alkeita. Muutamia todella hienoja askelia sieltä tuli, mutta paljon on vielä treeniä edessä, jos vaikeisiin luokkiin meinataan ;) Harjoitus teki minusta silti tosi iloisen, koska nytpähän ainakin tiedän, että kovalla treenillä meillä on ehkä mahdollisuus saada joskus toimiva piruettilaukka aikaiseksi. Mutta siihen on vielä aikaa... :D

Koottujen askellajien vastapainoksi ollaan tehty myös keskiaskellajeja (toki siis vain silloin kun pohjat sen sallivat). Minulla alkoi viime viikolla "syysloma" ja lumen alta paljastunut sula hiekka herätti treenimotivaationi ihan huippuun. (Tästä motivaatiopiikistä annan kunniaa myös Antti Lehtilälle, joka piti aiheesta hyvän luennon Blogiexpossa! Lisää aiheesta tulossa myöhemmin). Tein muutaman todella tehokkaan siirtymistreenipäivän putkeen ja voin rehellisesti sanoa, että olen tyytyväinen. Askellajien välisistä siirtymisistä minun täytyy mainita sen verran, että olen älyttömän ylpeä siitä kuinka Dalia on alkanut tekemään siirtymiset pehmeämmin ja tuntumalla. Peräänanto ei häviä askellajin muutoksen yhteydessä lainkaan niin usein kuin ennen. Mutta tosiaan, ensimmäisenä päivänä siirryttiin askellajista toiseen, mutta toisena päivänä teimme siirtymisiä askellajien sisällä. Tein käynnissä ja ravissa samanlaista tehtävää (alla havainnollistava kuva), mutta laukassa helpotin sen verran, että toisen pitkän sivun tein koottua ja toisen keskilaukkaa. Dalia oli oikeastaan tosi kiva ja lopputunnista allani oli erittäin rento ja tyytyväinen hevonen!







Tällaiset jutut ovat minulle jääneet päällimmäisenä mieleen No stirrup saddle Novemberista. Onko joku lukijoista osallistunut haasteeseen? Kuulisin mielelläni myös teidän mietteitänne! Minulla satulaton jakso on parantanut ja suoristanut jonkin verran istuntaani käynnissä ja ravissa, joten toivon suuresti, että saan sen vietyä mukaani myös satulan päälle. Toinen tekemäni huomio on se, että hevonen on oppinut rentoutumaan allani ihan eri tavalla. Se johtuu siitä, että ilman satulaa pääsen lähemmäksi hevosta ja pystyn paljon pienemmillä avuilla viestittämään sille kaiken tarpeellisen. Dalia on vaikuttanut tyytyväiseltä treeneissä ja minulle on jäänyt todella positiivinen fiilis tästä marraskuusta!




Ankarien treenien vastapainoksi meillä on ollut aivan ihania maastoreissuja, niin käyntimaastoja kuin vähän reippaampaakin menoa. Vaikka ehdottomasti lempparijuttu onkin kouluratsastus, on maastossa käyminen joka kerta aivan ihanaa! Rakastan sitä tunnetta, kun kävellään illalla rauhallisesti pitkin valaistua hiekkatietä ja lumihiutaleet leijailevat maahan. Näinkin yksinkertaiset asiat saavat niin hyvälle tuulelle, tutut maisemat näyttävät kauniilta ja hetken aikaa tuntuu siltä, kuin maailmassa olisi vain me kaksi: minä ja hevonen ♥