28.2.2017

Elämä jatkuu

Maailmanmatkaaja on palannut kotiin ja kassit on purettu. Elämä jatkuu, mutta miten? 

Vaikka minulla olikin täällä Suomessa kaikki jotakuinkin valmiina paluuta ajatellen, muuttuu silti moni asia ja paljon on vielä selviteltävää. Esimerkiksi työkuviot on mulla vielä melkoisen auki. Olen antanut itselleni luvan lomailla tämän ensimmäisen viikon, mutta pikkuhiljaa pitäisi ryömiä sinne töihinkin, jotta saisin jotain, millä rahoittaa hevosharrastukseni. Keikkatöitä mulle on kyllä tarjolla, mutta muuten on kuviot vielä melkoisen levällään. Noh, eiköhän ne tästä pian ala selkenemään :) 

Teitä lukijoita kuitenkin varmaan kiinnostaa enemmän se, mitä hevosrintamalla tapahtuu, joten keskitytäänpä siihen. Kuten Pian kanssa ennen lähtöäni sovimme, jatkan Dalian kanssa. Jollakin tavalla minun tulee kuitenkin korvata nämä muutamat kuukaudet, joiden aikana hevosta pidettiin minulle varattuna, joten se on kevätkauden ajan sovitun verran myös muussa käytössä. Ratsastan kuitenkin normaalisti 5-7 kertaa viikossa Dalialla ja saan valmentautua ja kilpailla sen kanssa niin paljon kuin tahdon. Ylläpito siis jatkuu, mutta diiliä on nyt kevätkauden ajaksi vähän räätälöity :)

Dalian kanssa olen asettanut muutamia tavoitteita kaudelle 2017:
  • Eteenpäinpyrkimys. Dalialla on usein taipumus jäädä mukavuusalueelleen eli hieman pohkeen taakse. Tavoitteena olisi saada hevonen itse ajattelemaan eteenpäin, mutta kuitenkin niin, että se säilyttää rauhan eli ei juokse apuja karkuun. Lennokkuutta askellajeihin!
  • Ryhti! Yritämme saada etupainoisuuden pois ja painon takajaloille. Sitä mukaa saamme hilattua muotoa korkeammalle ja kootut askellajit vahvemmiksi!
  • Keskityn enemmän maastakäsittelyyn ja otan sitä enemmän mukaan meidän arkeemme. On kiva tehdä hevosen kanssa jotain uutta ja erilaista! Voisin esimerkiksi harjoitella irtojuoksuttamaan “oikein”. Jatkamme myös temppujen harjoittelemista suurella innolla! :)
  • Vahvistetaan vanhojen juttujen osaamista eli kaikkea osaamaamme ihan perusasioista lähtien. Erityisesti laukkajuttuja (vastalaukka) ja keskikäyntiä. Keskiaskellajeissa kiinnitetään huomiota etupainoisuuteen ja pyritään poistamaan se. Tehdään kokoamisia ahkerasti, mutta silloin kun ei koota, liikutaan reippaasti eteen! Tehdään siirtymisistä vielä sujuvampia ja eleettömämpiä. Takaosakäännösten, avojen (ja sulkujen) vahvistaminen sujuvammiksi.
  • Voisin myös tehdä jonkinlaisen kunnollisen viikkosuunnitelman, minkä mukaan edetään, jotta saataisiin tehtyä töitä suunnitelmallisesti ja “täysillä” silloin kun treenataan ja höntsäily on sitten erikseen :-) Keskityn huomattavasti enemmän Dalian lihasmassan kasvattamiseen! Lihaskunto paremmaksi, lihavuuskunto sopivaksi!
  • Koulukilpailuissa tavoitteeni olisi päästä tekemään hyviä ja tasaisia ratoja HeB-tasolla ja nostaa prosentit selkeästi kuudenkymmenen yli (eli nykyisestä n. 60% → 65>%). Sen lisäksi tavoitteena on päästä debytoimaan HeA-luokat heti, kun koen, että olemme siihen valmiita (toivottavasti jo kevätkaudella). A-radoilta olisi tarkoitus päästä hakemaan rutiinia ja hyviä kokemuksia. Toivon myös varovasti, että 60% ylittyisi edes kerran ;)
  • Esteillä meidän ei ole pakko edetä mihinkään tai hypätä mitään, jos siltä tuntuu. Varovainen tavoitteeni kuitenkin olisi, että saataisiin jännitys pois ja pieniä pomppuja mukaan viikko-ohjelmaan. Valmennuksia tai kisoja en estepuolelle aio erityisesti suunnitella. Jos siltä tuntuu, niin mennään ehdottomasti, mutta pakko ei ole :)

Postausta kuvittavat vuosi sitten otetut poseerauskuvat | © Pia


Koska Dalia menee kevätkauden ajan jonkin verran myös muilla ratsastajilla, saan kakkoshevoseksi Nappulan. Blogin uusille lukijoille tiedoksi, että Nappula on 5-vuotias arabitamma, jota liikutin jonkin verran 2015-2016 talvena, mutta sen jälkeen olen ratsastellut sillä hyvin epäsäännöllisesti. Tarkoituksena Nappulan kanssa olisi tehdä ihan perusjuttuja ja pienin askelin viedä pikkuheppaa vähän eteenpäin. Lähitallien kisoissa käydään näyttämässä neitiä, mikäli meillä vaan hommat sujuu toivotulla tavalla. Tarkoituksena olisi ratsastaa Nappulaa vähintään 2 kertaa viikossa :)

Nappulan kanssa olen asettanut myös muutaman varovaisen tavoitteen:
  • Haluan meidän välillemme luottamuksen. Sitä tulee rakentaa kokoajan pienin askelin.
  • Keskitymme perusasioihin eli eteenpäinpyrkimykseen, tahtiin, tuntumaan, siirtymisiin ja laadukkaisiin askellajeihin
  • Kun koen neitosen olevan siihen valmis, olisi meillä tarkoituksena käydä muutamissa lähitallien kilpailuissa. Toivon meidän suorittavan siistejä HeC-ratoja. Tavoitteena olisi myös, että Nappula oppisi olemaan jännittämättä (niin paljon) vieraissa paikoissa :)
  • Mikäli meillä sujuu hyvin ja yhteistyömme jatkuu niin pitkään, voisin syyskaudella mennä HeB-luokan kotitallin kisoissa :)



Koska olen innostunut ratsastuksesta ja nimenomaan erilaisten hevosten kanssa tekemisestä, on minulla muutamia suunnitelmia Länsirannan ulkopuolellakin. Suunnitelmat eivät kuitenkaan ole millään tavalla vedenpitäviä ja voi hyvin olla, että ne kariutuvat jo ennen toteutumistaan. Joka tapauksessa, käyn perjantaina katsomassa yhtä suomenhevosruunaa, jota saatan alkaa ratsastamaan muutaman kerran viikossa, mikäli meillä kemiat kohtaa. Sen lisäksi minun olisi tarkoitus käydä tutustumassa tuttavani lämminveriseen ex-ravuriin, josta saatan ehkä saada liikutushevosen, jos sellainen minua kiinnostaa. Mutta katsotaan nyt.. :) Dalia on ehdottomasti mun ykköshevonen ja Nappula kakkoshevonen. Näistä kahdesta pidän kiinni ja muita hevosia otan mukaan peliin vain, jos ne todella tuntuvat "omaan käteen sopivilta". Tietenkin myös aika ja oma jaksaminen täytyy ottaa huomioon ja välttää tukkimasta kalenteria ihan täyteen!

Joka tapauksessa odotan innolla tätä kautta! Suunnitelmat kuulostavat omaan korvaani oikein hyvältä ja heppatäyteinen arki jatkuu - vähän eri tavalla, mutta jatkuu kuitenkin! :)

27.2.2017

Miksi tulin kotiin?

Ensinnäkin, haluan pyytää anteeksi sitä, että kirjoittamiseen tuli näinkin pitkä tauko. Minun oli tarkoitus kirjoittaa Saksasta enemmän - ja olisin kovin mielelläni jakanut ajatuksiani, tuntemuksiani ja kuulumisiani. Sain kuitenkin itseni ajettua nurkkaan vellomalla "jäädäkö vaiko lähteä" -kysymyksen parissa, joten olin henkisesti melko väsyksissä ja jätin siksi blogin hetkeksi pois kuvioista. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti siis tammikuun loppuun mennessä päättää jäänkö Saksaan vielä koeajan loputtua vai tulenko takaisin kotiin. Lopullinen päätöksenteko kuitenkin venyi venymistään, enkä hyvästien sanomisesta ja kotiin lentämisestä huolimatta tuntenut oloani varmaksi.

Lensin kotiin torstaina 16.2. Vietin hiihtoloman perheeni kanssa Slovakiassa ja lähdimme sinne 18. päivä lauantaina. Ehdin siis muutaman päivän ajan kurkistaa elämääni täällä Suomessa ja totutella ajatukseen tänne jäämisestä. Olin kuitenkin edelleen kahden vaiheilla. Olen onnekas, että ympärilläni on ymmärtäväisiä ihmisiä, jotka jaksoivat kärsivällisesti odottaa ja antoivat minulle aikaa tehdä päätökseni kaikessa rauhassa. Slovakiassa sain siis lisäaikaa miettiä asiaa, olematta kummankaan ympäristön "vankina". Viikon aikana päädyin siihen, että kotiin tuleminen on sittenkin tässä vaiheessa se oikea ratkaisu minulle.



Miksi? Päätökseeni vaikuttivat monet asiat, mutta kaikista selkein oli se, että en kokenut olevani vielä valmis sitoutumaan. Työ hevosalalla on todella täysipäiväistä: minulla se oli 6 päivää viikossa ja 10-12h päivässä, joillakin se voi olla vielä paljon enemmänkin. Iltaisin ei vain yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään muuta kuin painaa pään tyynyyn. Elämäntapana se on fyysinen ja raskas. Ja vaikka kuinka ehdottomasti nautinkin työstäni, en siitä huolimatta kokenut olevani valmis sitoutumaan pidemmäksi aikaa, koska en ollut vielä täysin varma itsestäni. Ja sitä paitsi, jos olisin jäänyt, olisin halunnut jäädä pitkäksi aikaa (ja nyt siis puhun reilusta puolesta vuodesta, jopa vuosista).

Tiedän nyt, että hyvin suurella todennäköisyydellä tahdon tulevaisuudessa tehdä töitä hevosalalla. En kuitenkaan ole vielä täysin varma missä muodossa. Onko päivittäinen usean hevosen ratsastaminen ja ammattimainen kilpaileminen se minun juttuni, vai löytäisinkö polkuni sittenkin joltain muulta hevosalan osa-alueelta? Valmentaja, kengittäjä, ratsastuksenopettaja, yrittäjä? Vai päädynkö jossain vaiheessa siihen, että haluankin vain harrastaa? En siis ole vielä täysin varma siitä, mitä tahdon. Kotiin tuleminen on siksikin myös se turvallisempi vaihtoehto, sillä täällä voin ottaa asiaan vähän etäisyyttä ja pohdiskella rauhassa. Juttelin Yrjön kanssa ennen lähtöäni ja kysyin, olisiko mahdollista ottaa yhteyttä uudelleen siinä tapauksessa, jos mieleni yhtäkkiä kirkastuisi ja tietäisin, että se homma on sittenkin sitä mitä tahdon tehdä. Sain kysymykseeni empimättömän myöntävän vastauksen. Suhteet Saksan päähän ovat siis oikein hyvässä kunnossa ja tiedän voivani palata lähes milloin vain :)



Miltä nyt sitten tuntuu? Lyhyesti sanottuna: ajatukset heittelee tosi paljon. Olen tuntenut paljon epätoivoa ja pelkoa siitä, että olen tehnyt suuren virheen. Eilen illalla esimerkiksi olin todella väsynyt ja minua suretti ihan suunnattomasti. Ikävä Saksaan tuntui kasvavan kasvamistaan, enkä oikein tiennyt miten päin olla. Oloa ei ainakaan helpottanut se, että tunsin itseni jollakin tapaa täysin ulkopuoliseksi täällä Suomessa. (Onneksi en kirjoittanut tätä postausta eilen, olisi voinut tulla vähän erilainen teksti :D). Tänään kuitenkin kävin tallilla ja fiilis helpottui paljon, ulkopuolisuuden tunne katosi ja tunsin vihdoin, että saan tämän ratkaisun sittenkin toimimaan! Voihan se toki olla, että Saksa kutsuu minua vaikka jo ensi talvena... mutta sen näkee sitten kun sen aika on! Nyt kuitenkin uskon tehneeni oikean ratkaisun - ja pääsenhän minä takaisin, jos alkaa kaduttaa!

Tein elämäni siisteimmän reissun ja olen ylpeä itsestäni. En voi tarpeeksi kiittää Yrjöä ja Claudiaa siitä, mitä he ovat tehneet minun eteeni! Nyt on kuitenkin aika avata uusi luku elämässä ja katsoa, mitä voin saamieni arvokkaiden oppien avulla hevosharrastuksessani saavuttaa! Katse eteen, suupielet ylös ja kohti uusia pettymyksiä onnistumisia! ♥

Yhden luvun loppu

Olen lopultakin, pitkän pohdinnan jälkeen saanut ajatukseni kokoon ja päätynyt siihen ratkaisuun, että palaan takaisin kotiin. En ole vielä valmis sitoutumaan Saksaan pidemmäksi aikaa. Ehkä joskus, mutta en nyt. Homma on kuitenkin todella täysipäiväistä ja haluan olla varma itsestäni ja siitä, että todella haluan sitä tehdä, jos siihen ryhdyn. Nyt - vaikka se kipeää tekeekin myöntää - en koe olevani vielä valmis. 

Matkani oli kuitenkin kaikin tavoin onnistunut, sitä ei tarvitse hetkeäkään epäillä. Nautin työstäni, kasvoin henkisesti, opin hyödyllisiä asioita niin hevosista kuin elämästä ylipäätäänkin. Olen ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä, mutta ennen kaikkea olen kiitollinen. En varmaan ikinä osaa pukea tätä tunnetta sanoiksi. Olen järjettömän kiitollinen upeasta kokemuksestani aivan jokaiselle, joka on minua siinä tukenut, mutta suurimmat kiitokset kuuluvat tietenkin Yrjölle ja Claudialle. Sisälläni velloo pelkkää rakkautta (ja pikkuinen ikävä) ♥




[Kirjoitan aiheesta kattavammin ja kerron miksi päädyin tähän ratkaisuun, kunhan saan ensin ajatukset fiksusti jäsenneltyä luettavaan muotoon. Tällä hetkellä oma pää on vielä vähän jumissa ja ajatukset sekaisin]