11.4.2017

Avain onneen

Postauksen kuvista kiitos Merikelle <3 (7.4.)


Reilun kuukauden olen jo viettänyt tutussa satulassa. Treenit ovat sujuneet vaihtelevasti, mutta kaiken kaikkiaan fiilis on positiivinen ja kehitystä on tapahtunut. Olen oppinut ratsastamaan Daliaa jämäkämmin jalasta käteen ja pitämään kädet rauhallisempina paikoillaan. Toki vieläkin on vaikeuksia uusien asioiden omaksumisessa ja saatan joskus yllättää itseni nypläämästä ohjalla tai jäämästä hieman liian vahvaksi kädestä. Paljon parempaan suuntaan olemme kuitenkin jo menossa, siitä kielii myös Dalian tyytyväisyys, rentous ja tasaisuus edestä. 

Aluksi keskityin aika paljon ratsastamaan takaa eteen ja muut asiat jäivät hieman taka-alalle. Vaikka eteen-alas-harjoituksista oli paljon hyötyä, olivat ryhti ja suoruus siinä hieman kärsineet (toki näihin vaikutti myös se, että minulla oli Dalian kanssa 2kk tauko Saksan reissun vuoksi). Ensimmäiset viikot vain haahuilin ympäri kenttää vailla päämäärää, jolloin ainoa tavoitteeni oli saada hevonen pohkeen eteen. En sano, että se olisi ollut täysin huono asia, mutta joku päivä havahduin siihen, etten oikeastaan tehnyt selässä mitään muuta ja yksinkertaisenkin tehtävän (esim. voltin) suorittaminen tuntui hankalalta. 



Muutaman viikon takaisessa valmennuksessa pyrittiin nostamaan hevosia korkeampaan muotoon ja tekemään tehtäviä siinä muotissa. Tämähän on meillä väistämättömästi edessä, kun tavoite tälle vuodelle on HeA-luokissa starttaaminen. Mutta koska olin ratsastanut useita viikkoja vain eteen-alas vaatimatta sen kummempia asioita, on sanomattakin selvää, että hevosen nostaminen korkeaan muotoon ei käynytkään ihan tuosta noin vaan. Tekemisen puute itsenäisissä treeneissä heijastui myös valmennustunteihin, sillä tehtävien tekeminen ja hevosen ratsastaminen oikeassa muodossa tuntuivat samanaikaisesti suoritettuina haastavalta asialta. Ratsastuksen jälkeen vain turhautti se, että en osannut ratsastaa, enkä vaatia hevosta liikkumaan oikein. Huomasin olevani tyytymätön ja turhautunut lähes jokaisen ratsastuksen jälkeen ja silloin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni.

Havahduin omaan tyytymättömyyteeni ja kärsimättömyyteeni muutama viikko sitten ja olenkin sen jälkeen tietoisesti ottanut ratsastukseen ihan erilaisen asenteen. Väänsin asian itselleni rautalangasta: maastossa höntsäillään ja kentällä voidaan höntsäillä silloin tällöin, mutta silloin kun tehdään jotain, niin silloin todella tehdään. Tärkeintä ei ole se, että onnistumme välittömästi ensimmäisellä yrittämällä, vaan se, että teemme työtä pitkäjänteisesti jonkin tietyn asian tiimoilta. Päivälle on aina yksi tai kaksi tehtävää ja niitä käydään kärsivällisesti läpi, kunnes tuntuu hyvältä. Keskityn tekemiseen ja teen huolellisesti. Yritän myös aina kertoa itselleni, että on ok, että virheitä sattuu, kaiken ei tarvitse mennä putkeen ensimmäisellä kerralla. Asennemuutoksesta on ollut paljon hyötyä: nyt ratsastus tuntuu hyvältä ja treenin jälkeen fiilis on useimmiten todella positiivinen! :)



Asennemuutos ei tapahtunut taikaiskun omaisesti yhdessä päivässä, vaan se on todella vaatinut keskittymistä. Minun on pitänyt myöntää omat virheeni ja heikkouteni, ja mikä vaikeinta - hyväksyä ne. Olen oivaltanut, että kärsivällisyys, keskittyminen ja virheiden myöntäminen ovat ratsastuksessa erityisen keskeisessä asemassa. Olen käynyt läpi jonkinlaisen valaistumisen ja sen myötä treenaaminen on saanut ihan uusia ulottuvuuksia. Jaksan tehdä töitä vaikeampienkin tehtävien parissa, koska tiedän niiden tuottavan tulosta - jos ei nyt heti, niin ainakin pidemmällä aikavälillä. Oma henkinen tasapaino heijastuu hevoseen ja olemmekin ottaneet jonkinkokoisen harppauksen eteenpäin! Toki ongelmia on vielä paljonkin ja joudun edelleenkin tekemään töitä oman keskittymisen ja kärsivällisyyden kanssa, mutta kovaa vauhtia olen matkalla oikeaan suuntaan! :)

Kaikista palkitsevinta on ollut se, että ratsastus on muuttunut myös ulkopuolisin silmin. Tänään valmennuksessa Jossu kehui, että olen upeasti saanut hevosen nostettua siihen korkeampaan muotoon, jossa meillä vielä muutama viikko sitten oli valtava ongelma! Taikasana tähän löytyy ratsastajan pääkopasta. Keskittyminen ja kärsivällisyys ovat olleet minun avaimeni onneen!


4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia, heppa on hoikistunut ja ryhdistynyt! Samaistun noihin ajatuksiisi, itsekin tulee höntsäiltyä ihan liikaa. Pitäisi päättää selkeästi, onko tänään höntsäilyä vai tehdäänkö kunnon hommia. Sellainen puolivillainen on pahinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Hevonen tosiaankin on hoikistunut ja ryhdistynyt, olen tosi ylpeä siitä! :)
      Liiallinen höntsäily on ollut yksi mun suurimmista paheista ratsastuksessa. Nyt olen onneksi osannut ottaa myös itsenäiset treenit "tosissani" ja eron aikaisempaan huomaakin ihan heti. Hyvä tulos tietenkin motivoi myös jatkamaan samaan malliin! Tietenkin höntsäilläkin tarvitsee, mutta se täytyy selkeästi erottaa työnteosta :)

      Poista
  2. Jotenkin sain tästä postauksesta tosi paljon motivaatiota ja tsemppiä omaan tekemiseen, kiitos :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että postauksesta on ollut apua! Kiitos ihanasta kommentista! :3

      Poista