30.5.2017

Dressagerider goes showjumping

Kuvista suuri kiitos Kerille ♥ | 18.4.



Viime syksynä, tarkemmin sanottuna lokakuussa, päätin jäädä tauolle esteratsastuksen parista. Motivaatio, innostus ja itsevarmuus olivat kadonneet kokonaan ja siinä olikin sitten oivallinen tilaisuus keskittyä kouluratsastukseen enemmän. Tammikuun alussa lähdin estetallille Saksaan ja innostus alkoi pikkuhiljaa palautumaan. Hyppäsin siellä muutaman kerran ja vihdoin itsevarmuus esteiden suhteen alkoi kasvaa kohti entistään.

Kotiin palattuani en kuitenkaan hypännyt muutamaan kuukauteen. Huhtikuun lopulla tallikavereiden harjoitellessa estekisoihin, oli kuitenkin hyvä sauma osallistua muutamalle estetunnille pitkästä aikaa. Valehtelisin, jos väittäisin, että ennen ekaa estetuntia ei jännittänyt. Olihan estetaukoa ollut Saksan jälkeen jo pari kuukautta ja oman hepan kanssa hyppäämisestä oli vierähtänyt jo lähes puoli vuotta. Perhosia vatsassa astelin kentälle ja muistan vaan sen, kuinka hukassa olin. Saksan opit pyörivät päässä ja tuntui, että tuhat asiaa piti muistaa kerralla. Tehtiin kuitenkin meille helppoja tehtäviä matalilla korkeuksilla, jotta molemmille jäisi hyvä mieli touhusta. Tavoitteessa onnistuttiin, sillä mulle jäi oikeasti ihan hyvä fiilis! 

Samalla viikolla hypättiin uudelleenkin ja jatkettiin helpohkoilla hyvänmielentehtävillä. Tällä kerralla aloin itse jo olla kartalla ja pakko myöntää, että jopa tämä vannoutunut kouluratsastaja nautti hyppäämisestä. Epävarmuus oli tipotiessään ja tilalle oli tullut innostus. En kuitenkaan kehoituksista huolimatta uskaltanut vielä estekisoihin ilmoittautua ;) 




Noin kuukautta myöhemmin, ImRan koulukilpailuiden jälkeen osallistuttiin jälleen estevalmennukseen. Lyhykäinen tauko oli tehnyt tehtävänsä, sillä paikkojen löytäminen tuntui heprealta, eikä laukka rullannut. Varmasti asiaan vaikutti myös se, että hepalla oli muutama maastopäivä alla, eikä sekään oikein tuntunut keskittyvän.. :D Tunnin jälkeen fiilis oli vähän sama kuin monessa viime syksyn valmennuksessa. Tuntui, että mikään ei oikein onnistunut, vaikka mitään täydellistä fiascoa ei päässytkään käymään. En kuitenkaan antanut fiiliksen häiritä, vaan pyrin ajattelemaan positiivisesti. Eikä meillä kuitenkaan ole mikään pakko hypätä, jos se pahalta tuntuu :) 

Viime viikon perjantaina minulla oli vapaapäivä ja tallilla oli poikkeuksellisesti estevalmennukset silloin. Menin tallille ajatuksenani mennä katsomaan ja kuvaamaan estetunteja, mutta eipä aikaakaan, kun jo löysin itsenikin hevosen selästä ja estetunnilta. Alkuverryttelyssä tuntui ihan siltä, ettei tänäänkään tulisi sujumaan, mutta pian kun päästiin hyppäämään, muuttui fiilis ihan totaalisesti. Lopputunnista hypättiin rataa ja Jossu nosti sen kahdeksaankymmeneen. Kuulemma kaikkien piti tulla. Pieni pupu pöksyssä lähdin suorittamaan rataa, mutta se sujuikin paljon paremmin kuin olin ajatellut. (Pupukin taisi tipahtaa kyydistä kesken suorituksen ;)). Tallikaverit ja valmentaja olivat sitä mieltä, että suoritin 80cm radan paljon paremmin kuin pienemmät tehtävät tunnin alussa. Siihen oli hyvä lopettaa, sillä sekä kuski, että heppa suorittivat loistavasti! Etenkin heppa <3 

Ehkä tämä kouluratsastaja voi aina silloin tällöin käydä mielenvirkistykseksi vähän pomppimassa (niin valmennuksissa kuin kisoissakin). En kuitenkaan ole asettanut, enkä aseta meille mitään tavoitteita esteiden suhteen. Kunhan hypätään huvin vuoksi ja pidetään touhu hauskana molemminpuolin! :)

2 kommenttia:

  1. Hyvä, että estemotivaatio on palautunut! Seuraavaksi kenttää?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tosi kivaa, että ei enää jännitä ja tykkään taas hypätä! Se on kuitenkin hevoselle (ja itselle) niin kivaa vaihtelua kouluväännöstä! :)
      Hahah, katsotaan nyt, ehkä joskus... siihen on vielä aikaa, että ratsastajan pää kestää maastoesteitä ;)

      Poista