26.5.2017

Koval duunil asiat vaan onnistuu

Lauantaina 13.5. olimme kauan odotetuissa ImRan harjoituskoulukilpailuissa Provincia-tallilla. Siellä meidän oli tarkoitus startata HeB:n lisäksi myös ensimmäinen HeA-ratamme. Lähes koko kilpailuja edeltävä viikko oli kuitenkin sujunut niin huonosti, että minun teki mieli perua HeA. Torstaina päätin kuitenkin, että teen lopullisen ratkaisun kisapaikalla ensimmäisen radan jälkeen.

© Pia Kujanpää


Helppo B -ratana oli tuttu ja turvallinen KN Special, jonka olemme jo useasti aikaisemminkin suorittaneet. Sinne lähdin siis melko hyvillä fiiliksillä. Verryttelyssä hevonen oli todella kivan tuntuinen, eikä väsähtänyt, vaikka jouduimme odottamaan lähtöämme melko pitkään verkan jälkeen. Rata oli melko tasainen yhtä rikkoa lukuunottamatta ja olin ihan tyytyväinen suoritukseen. Mulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että pystyin keskittymään täysillä juuri meneillään olevaan juttuun, enkä siihen mitä tein äsken. Kuitenkin arvostelupaperi ja tallikaverit palauttivat minut maanpinnalle, sillä mainintaa tuli (jälleen kerran) siitä, että ratsastin todella löysästi ja hevonen ei ollut terävä. Saatiin 60,800%, mikä oli mun mielestä meiltä riman alle suorittamista. Mulla on lähes aina kisoissa sellainen huono "tapa", että ratsastan ensimmäisen radan hieman huolimattomasti ja vähän sinne päin, enkä uskalla vaatia hevoselta tarpeeksi. Se sitten näkyy pisteissä ja niin kuuluukin! Mutta ainahan näistä oppii jotain! :) 

HeB K.N. Special 2009
Radalle harj. ravissa, pysähdys, tervehdys, harj. ravia - 6,5
Vasemmalle, loiva kiemura - 6,0 | Selvempi taivutus I:ssä, pyöreämpi muoto
BH Lävistäjä keskiravia, H harj. ravia - 6,5 | Venyy, mutta muoto voisi olla pyöreämpi
C Voltti oikealle - 6,0 | Tasaisempi muoto
Loiva kiemura - 6,0 | Tasaisempi muoto
EM Lävistäjälle, 3 askelta käyntiä I:ssä, harjoitusravia - 6,5
C Voltti vasemmalle - 6,5
H Käyntiä - 6,5
S vasemmalle, I pysähdys (4sek), R oikealle, B harj. raviin - 6,5 | Hyvin keskitetty, mutta ei seiso tasan takaa. Käynti ok
L Laukannosto (oikea) - 5,5 | Kättä vasten
Kierros pääty-ympyrällä - 6,0 | Epävakaa muoto
EM Lävistäjä harjoituslaukkaa, M siirtyminen raviin - 6,5
S vasemmalle, I laukannosto (vasen), R vasemmalle - 4,0 | Väärä laukka
Kierros pääty-ympyrällä - 6,0 | Saisi olla pyöreämmässä muodossa
HB Lävistäjä harjoituslaukkaa - 6,0
B siirtyminen laukasta käyntiin - 5,5 | Muutaman raviaskeleen kautta
L pituushalkaisijalle, I pysähdys, tervehdys - 6,0 | Takaosa oikealla pysähdyksessä

Askellajit - 6,0
Lennokkuus - 6,0
Kuuliaisuus - 6,0
Ratsastajan asento, istunta, apujenkäytön moitteettomuus ja tehokkuus - 6,0
Oikeiden teiden seuraaminen - 7,0

"Kaunis hevonen, joka saisi liikkua vielä tasaisemmassa ja pyöreämmässä muodossa, jotta myös pisteet kohoaisivat"

152 pistettä, 60,800%

© Pia Kujanpää
KN:n jälkeen mulla oli sellainen fiilis, että kyllä mä haluan mennä kokeilemaan A:ta. Hevonen oli kuitenkin tuntunut todella vastaanottavaiselta ja ainoa ongelma oli omassa tekemisessä. Halusin mennä korjaamaan omat virheeni ja päätin, että nyt mun on pakko tsempata ja oikeasti RATSASTAA radan läpi napakasti, jos halusin päästä ohjelmasta läpi. Ja jumankekka, kyllähän mä ratsastinkin! Keskityin, ratsastin jokaisen askeleen ja hevonen oli ihan törkeän hyvä! Radan jälkeen olin vaan yhtä hymyä. Kaiken kruunasi se, kun tallikaveri tuli kertomaan, että sain radasta 60%. En uskonut sitä todeksi ennen kun sain arvostelupaperin käteeni. Huhhuh... olin kuin puulla päähän lyöty! Ylitettiin kyllä sillä tuloksella mun odotukset ihan huolella!

HeA:1 2009
Radalle harj. laukassa, pysähdys, tervehdys, harj. ravia - 6,0 | Pituushalkaisijan vasemmalla puolella
ME Keskiravia - 5,5 | Saisi venyä enemmän
L Keskihalkaisijalle, pohkeenväistö pisteeseen M - 6,0 | Ravi hieman hyytyy
C Voltti vasemmalle - 6,0 | Saisi ravata aktiivisemmin
HB Keskiravia - 6,5 | Parempi
L Keskihalkaisijalle, pohkeenväistö pisteeseen H - 5,5 | Pääsee hieman pitkäksi, takaosa pyrkii edelle
C Voltti oikealle - 5,5 | Tasaisempi, taivuta paremmin, enemmän eteen
R oikealle, I pys. peruutus 4 askelta, raviin, S vasemmalle - 6,0 | Ei pisteessä, eikä tasan takaa. Peruutus ok, napakammin liikkeelle
L Keskikäyntiä, B ja R välissä kokoaminen, takaosakäännös, keskikäyntiä - 7,0
E ja S välillä kokoaminen, takaosakäännös, keskikäyntiä - 6,5 | Pyöreämpi muoto, muuten ok
Keskikäynti LBLEL - 6,0 | Melko lyhyttä, saisi olla energisempi
L Harjoituslaukkaa, BH Keskilaukkaa, H Harjoitusravia - 6,5
C Harjoituslaukkaa, L Kaarros - 5,5 | Pyöreämpi muoto
RS Puoliympyrä vastalaukkaa, S harjoitusravia - 5,5 | Ei peräänannossa
L Harjoituslaukkaa, C kaarros - 6,0
RS Puoliympyrä vastalaukkaa, S harjoitusravia - 5,5 | Ei peräänannossa
C Harjoitulaukkaa, ME Keskilaukkaa, E Harjoitusravia - 6,0 | Enemmän venymistä
L Keskihalkaisijalle, X harjoituslaukkaa (oikea) - 6,0 | Suora, muttei peräänannossa
G Pysähdys, tervehdys - 6,0 | Ennakoi pysähdyksen, mutta kuitenkin suora

Askellajit - 6,0
Lennokkuus - 6,0
Kuuliaisuus - 6,0
Ratsastajan asento, istunta ja apujenkäyttö - 6,5

"Hevonen saisi liikkua pyöreämmässä ja tasaisemmassa muodossa, nyt ei aina ihan peräänannossa"

156,5 pistettä, 60,192%


© Pia Kujanpää
Jäätiin molemmissa luokissa kauas sijoituksista, mutta se ei todellakaan haitannut. Helposta B:stä jäi vähän hampaan koloon se, että olisin helposti saanut parempia pisteitä, jos vaan olisin uskaltanut ratsastaa kunnolla. Toisaalta, turhahan sitä on näin jälkeenpäin harmitella ja ainahan löytyy jotain parannettavaa. Sitä paitsi, meidän Helpon A:n debyytistä jäi niin helpottunut ja onnellinen fiilis, että se kantaa pitkälle! On mulla vaan upea treenikumppani! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti