6.5.2017

Saksasta mukaan tarttuneet opit 2/2: esteratsastus

Saksassa ollessani, oli päätehtäväni ratsastaa hevosia sileällä. Yllätyksekseni pääsin kuitenkin muutaman kerran myös esteille ja sain monia hyviä vinkkejä, joista olen todella kiitollinen. Hyppäsin kahdella hevosella; "oman hepan korvikkeella" Cassolla, sekä viisivuotiaalla tammalla Conenilla. Cassolla neljä ja Conenilla kaksi kertaa. Casso oli rauhallinen ja varma, eikä juurikaan kuumunut, kun taas Conen puolestaan jännitti ja hyppäsi sen vuoksi kovaa ja korkealta. Molemmat hevoset olivat kuitenkin kivoja hypätä ja oli oikeastaan ihan hauskaa kokeilla kahta erilaista hyppääjää. Kumpikaan hevosista ei ollut muuten aktiivisessa estekäytössä, joten niillä minun oli hyvä harjoitella, sotkematta niiden varsinaista treenisuunnitelmaa! ;)

Ennen Saksaan lähtöä viimeisin hyppykertani oli ollut lokakuussa, kun hyppäsin vielä yhden valmennuksen penkin alle menneiden kisojen jäljiltä. Sen jälkeen jäinkin estetauolle. Siitä noin kuukauden päästä otin yhden tunnin lopussa muutaman pompun pikkuesteelle ilman satulaa, mutta sitä en lähtisi varsinaisesti hyppäämiseksi kutsumaan. Tammikuuhun mennessä olin siis pitänyt estetaukoa jo lähes kolme kuukautta, mutta siihen nähden pomput onnistuivat yllättävän hyvin. Keskityttiin enimmäkseen esteistuntaan, myötäämiseen ja lähestymisiin, eikä niinkään radan tai vaativien teiden ratsastamiseen. Pidettiin kaikki tehtävät simppeleinä ja korkeudet matalina, jotta treeneistä jäi aina hyvä fiilis. Hienointa oli huomata, että mun kadonnut itsevarmuus esteillä alkoi palailemaan takaisin!

Ensimmäisellä kerralla hyppäsin Cassolla ja se tulikin melko extempore. Tultiin silloin vaan yhtä kavalettia/pystyä ympyrällä ja tarkoituksena oli varmaankin, että Yrjö ja Claudia pääsivät vähän näkemään minun tekemistäni esteillä. Tärkeää oli, että ratsastin rauhallista laukkaa kohti estettä, pyrin pitämään tahdin kunnossa ja pääsin edes jotenkuten hyppyihin mukaan. Muihin asioihin ei juurikaan kiinnitetty huomiota ensimmäisellä kerralla. Hypyt sujuivat ihan kohtuullisesti ja vaikka meno olikin vähän sinne päin säätämistä, niin ihan hyvä fiilis jäi ja suhteellisen pitkän tauon ja "vieraan" hevosen huomioon ottaen olin ihan tyytyväinen suoriutumiseeni!

Vasemmalla Conen ja oikealla Casso <3 

Seuraavilla hyppykerroilla aloimme sitten kiinnittää huomiota kokonaisuuden lisäksi myös yksityiskohtiin. Ensimmäinen asia, josta Yrjö minulle sanoi, taisi olla tien ratsastaminen. Kun käännän esteelle ja tulen pitkällä lähestymisellä, minun täytyy jo kääntäessäni "osua" linjalle, jota pitkin ratsastan suoraan esteelle. Tein aluksi siten, että käänsin ns. liian myöhään ja jouduin sitten lähestymisessä korjaamaan hevosta takaisin oikealle linjalle, suoraksi kohti estettä. Silloin molemmilla osapuolilla kului turhaa energiaa tasapainon hakemiseen, ja se oli pois muista asioista. Tarkoituksena oli jo estettä kohti kaarrettaessa hakea suora linja, jotta ei tarvitsisi tehdä korjausliikkeitä enää lähestymisessä. Siten askeleiden laskeminen esteille on helpompaa, lähestymiset ovat tasapainoisempia ja hypyt parempia.

Esteistuntani on ollut luonnostaan ihan ok, mutta toki siinäkin oli paljon korjattavaa. Olen aina ollut vähän hidas istunnastani, jolloin hevosen hyppyihin on vaikeaa mukautua, jos se ponnistaa yllättävästä paikasta. Tähän sain simppelin ja toimivan vinkin; askeleen päässä ponnistuspaikasta täytyy itse mennä "valmiustilaan" eli siirtää ylävartalon painoa vähän eteen, jotta hevosen lähtiessä hyppyyn, riittää enää takapuolen nostaminen satulasta. Kun "ennakoin" esteistuntaa hieman ja olen itse valmistautunut hyppyyn, pääsen helpommin mukaan, vaikka hevonen ponnistaisikin turhan kaukaa tai ottaisikin vielä yhden ylimääräisen askeleen.

Hypyn jälkeen takaisin satulaan istuminen on ollut toinen ongelmani. Satulaan ei saa istua liian aikaisin, sillä siinä tapauksessa hevosen hyppy "katkeaa" ja laskeutuminen on useimmiten huono. Kuitenkaan ei saa jäädä seisomaan jalustimille liian pitkäksi aikaa, sillä se vaikeuttaa hevosen hallitsemista esteen jälkeen, ja etenkin ratatehtävissä seuraava tehtävä saattaa tulla jo pian vastaan, joten siihen täytyy olla valmis. Minulla tähän auttoi se, että tultiin kahta kavalettia innarivälillä (keskihalkaisijalla) ja niiden jälkeen käytiin lyhyellä sivulla ja käännettiin sieltä pitkälle sivulle kohti pystyä. Minun piti kuitenkin tehdä voltti käännökseen, ennen kuin sain lähestyä pystyä. Casson kanssa tämä oli todella hyödyllinen tehtävä, sillä minun piti kavalettien jälkeen tulla nopeasti takaisin satulaan, jotta sain laukan tahdin kuntoon ja suuren hevosen kääntymään voltille. Siinä todella piti keskittyä, mutta ymmärsin tehtävän idean todella nopeasti ja saatiin homma kondikseen.



Istuntani on tosiaan ollut melko hyvä, mutta myötäämisessä minulla on aina ollut enemmän tai vähemmän ongelmia. Joko myötääminen jää liian vähäiseksi tai sitten ohjat roikkuvat löysänä. Tietenkin jälkimmäinen on parempi vaihtoehto, sillä myötäämisen tarkoitushan on nimenomaan tilan antaminen hevoselle, ei tuen ottaminen hevosen suusta. Ratsastajan tulee kantaa oma kroppansa itse (hypyissä tuki tulee nilkasta, polvesta ja keskivartalosta). Tuntuman tulee olla esteen päällä kevyt, jotta hevosella on mahdollisuus venyttää kaulaansa niin paljon kuin se tarvitsee. Myötäyksen paikka on myös ollut mulla hakusessa, sillä kotona olen myödännyt ikään kuin kaulan päälle, kädet ylöspäin, mutta nyt älysin, miten kädet viedään "oikeaoppisesti" kohti hevosen suuta. Ei siis ylös, eikä alas, vaan kädet omilla puolillaan kaulaa. Myötäämistä toki helpottaa todella paljon se, että sai esteistunnan kuntoon ja oman kropan paremmin haltuun esteen päällä.

Yksi mun suurimmista ongelmista on aina ollut liika varmisteleminen estettä lähestyessä ja Jossu onkin usein joutunut mainitsemaan, että muistaisin odottaa hevosta ennen estettä, enkä lähtisi työntämään sitä sinne. Yrjö demonstroi mulle sen liikkeen, mitä siellä selässä tein ja se avasi mun silmät välittömästi. En edes itse ollut huomannut kuinka valtavasti tuuppaan hevosta esteelle. Aina paria askelta ennen estettä teen jalalla nopean puristavan liikkeen, ikään kuin varmistaakseni, että hevonen hyppää. Mistä lie sen olen oppinut... Liike tuli multa niin selkärangasta, että sain todella keskittyä, kun lähdettiin kitkemään sitä pois. Toistot kuitenkin tuottivat tulosta ja opin pikkuhiljaa oikeasti odottamaan. Kuten Jossukin on minulle monesti sanonut, kaikki korjaukset tehdään edellisen esteiden jälkeen tai hyvissä ajoin ennen seuraavaa, mutta viimeiset kolme askelta ennen hyppyä kuuluu aina odottaa.

Esteelle tyrkkäämisen sijaan minun piti opetella ratsastamaan hevonen napakasti esteelle muilla tavoin. Tämä tapahtui oman henkisen puolen ja asenteen kautta. Minun piti lähestymisessä ajatella olevani tiiviisti "hevosen kanssa", jotta sille tulisi turvallinen ja itsevarma fiilis. Hevosta ei kuitenkaan saa paineistaa lähestymisessä liikaa. Sellaisessa tapauksessa voi tulla eteen tilanne, ettei hevonen enää uskalla tehdä omia päätöksiä. Toki jokainen hevonen on yksilö ja Yrjökin painotti minulle, että jokaista hevosta ratsastetaan esteelle vähän eri tavalla! Pääperiaate on kuitenkin se, että tuetaan, muttei missään nimessä hyökätä sen kimppuun :)

Tässä vähän vertauskuvaa. Vasemmalla oleva kuva otettu elokuussa 2016, oikealla oleva kuva huhtikuussa 2017. Tuoreemmassa kuvassa istunta on jäntevämpi ja myötäys korrektimpi! :)

Vaikka esteet eivät enää samalla tavalla säväytä, oli tuo hyppääminen oikeasti uskomattoman kivaa! Sain ihan älyttömän monta hyödyllistä vinkkiä, joista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa! Ollaanhan me Daliankin kanssa nyt jo muutama kerta hypätty reissuni jälkeen ja olen huomannut ihan valtavan eron. Esteet eivät enää jännitä samalla tavalla, vaan voin itsevarmalla fiiliksellä lähestyä estettä. Itsevarmuus tarttuu hevoseen ja koko ratsukolle jää yhteisestä tekemisestä hyvä fiilis! Näiden vinkkien avulla pääsen pitkälle, jos estekärpänen päättäisikin jälleen puraista! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti