14.8.2017

Tasapainottelua ilman jalustimia

Ennen kun Dalia kesäkuussa meni viikoksi laitumelle, oli meillä jo jonkin aikaa mennyt todella hyvin. Viikon loman jälkeen samaa fiilistä ei tuntunut millään löytyvän sileälle ja sekös pisti ärsyttämään. Ensimmäisellä treeniviikolla hypättiin rata- ja maastoesteitä, mentiin kuolaimettomilla ja sen lisäksi oltiin CR-kurssilla, josta olenkin jo kirjoitellut. Etenkin toisena kurssipäivänä oli hankaluuksia, kun jouduin vaatimaan hevoselta ja itseltäni enemmän. Sileän treenissä tunnuttiin molemmat olevan ihan jäissä.

Kurssin jälkeen yritin keskittyä istuntaani, tuntumaan ja ohjaspituuteen sekä vinouteen aikaisempaa enemmän. Sain paljon ratsastuskuvia itsestäni ja tiirailin niitä silmä kovana, parannettavia kohtia etsien. Oli iloinen yllätys, että hevonen oli oikeastaan tosi hyvän näköinen, oli se sitten tuntunut miltä tahansa selkään. Oma istunta sen sijaan näytti ihan kivalta, mutta jotenkin jännittyneeltä. Kiinnitin asiaan huomiota myös ratsailla ja huomasin, että minun oli todella hankalaa saada alavartalo rennoksi, jolloin hevonen reagoi siihen kipittämällä. Askellajeja on vaikeaa ratsastaa auki ja lennokkaiksi puristavalla istunnalla. Keskityin alavartalooni yhä enemmän, mutta jostain syystä rentouttaminen oli todella hankalaa ja asian jatkuva ajatteleminen vei huomiota muista asioista ja paketti tuntui hajoavan käsiin.

Postauksen kuvat 9.7., kun meni todella hyvin! | © Merikke



Yhtenä päivänä hermostuin omalle osaamattomuudelleni ja nakkasin kesken tunnin jalustimet menemään. Ja sieltähän se avain lennokkaampaan liikkumiseen löytyikin. Vihdoin sain lantioni käännettyä oikein päin alle, niin että istuin istuinluiden päällä ja sain alavartaloni rennommaksi. Sain vatsalihakset aktivoitua ja oman vartaloni tuettua kunnolla - hevosen liikkeiden myötääminen helpottui kertaheitolla. Seuraavana päivänä kokeilin aloittaa normaalisti jalustinten kanssa, mutta päädyin lähes heti ottamaan ne pois. Tukeuduin niihin automaattisesti liikaa, jolloin jalka ja lantio jännittyivät, hevosen liike lukkiutui ja kaikki tuntui yksinkertaisesti todella vaikealta. 

Ilman jalustimia myös oma vinouteni korostui, sillä ilman jatkuvaa tukea jouduin kannattelemaan itse oman kehoni ja suoristamaan kylkeni. Aluksi se oli todella hankalaa ja etenkin laukassa tuntui siltä kuin olisi kaatunut sisäänpäin. Itsensä suoristaminen tuntui vain pahentavan tilannetta ja tasapaino heitti kuperkeikkaa. Muutaman päivän sinnikkään treenin avulla tehtiin kuitenkin jo laukkavoltteja niin, että minä istuin suorassa ja näytin hevoselle suuntaa vaan kiertämällä ylävartaloani voltin suuntaisesti sen sijaan, että olisin kallistunut sisälle. Dalian ratsastettavuus tuntui paranevan muutaman päivän aikana ihan huimasti ja se kantoi itseään päivä päivältä paremmin. Yhtenä päivänä tehtiin volttitehtävää kaikissa askellajeissa siten, että minä ratsastin pelkästään istunnalla ja pääsin jatkuvasti myötäämään, ja siitä huolimatta hevonen jatkoi työntekoa. Fiilis oli ihan mieletön! 

Sen jälkeen Dalia olikin enää muutaman päivän kotona ja lähti sitten takaisin laitumelle viettämään ansaittua lomaa. Nyt se on ollut takaisin treenissä tasan kaksi viikkoa ja painitaan taas saman ongelman parissa. Satulassa on jalustinten kera hankala olla ja joskus myös ilman niitä on vaikeuksia. Istunta on vähän ruosteessa, mutta mikä eniten tässä estää, on oma pää. Nyt syyskisakauden koitokset odottavat ja ajatukset pyörivät liikaa tulevien kisojen ympärillä ja keskittyminen itse ratsastukseen tuntuu olevan hankalaa. Noh, ehkäpä se tästä pian lähtisi rullaamaan. Heinäkuun onnistumiset antavat voimaa ja toivoa tuleviin treeneihin. Vaikka nyt tuntuukin siltä, että junnataan paikallaan, uskon, että parempaa on tulossa! Kaikkeahan ei voi korjata kerralla! :) 


2 kommenttia:

  1. Juurikin näin! Erinomaisesti kirjoitettu postaus, tosi hyviä ajatuksia:)

    VastaaPoista