16.11.2017

Lajin helppous viehättää

Kuukausi sitten meillä oli ihan tosi hyvä vaihe meneillään. Ratsastus sujui kuin tanssi, minulla oli itselläni (ainakin lähes) koko kroppa hallinnassa ja Dalia kuunteli jatkuvasti pienempiä ja pienempiä apuja. Tehtiin paljon siirtymisiä ja niiden avulla sain hevosen ratsastettua rehellisesti läpi ja älyttömän kevyeksi. Oli päiviä, jolloin en edes ollut tunnistaa hevostani, niin mielettömän hieno ja kevyt siitä oli tullut! Tuntui kuin pelkän ajatuksen voima olisi riittänyt siirtämään hevosen laukasta käyntiin; pehmeästi ja höyhenenkevyesti. Sain jatkuvasti fiilistellä sitä, että meni hyvin!

Mutta.. Koskaanhan ei voi mennä liian hyvin ja jouduin palaamaan takaisin maanpinnalle muutama viikko sitten. Yhtäkkiä hevonen ei toiminutkaan niin pienillä avuilla ja asiat tuntuivat taas vaikeilta. Rupesin itse sähläämään ja "korjaamaan" hevosta jatkuvasti, mikä johti rauhattomuuteen ja epätasaisuuteen. Etenkin heikko kohtani, eli käsivarsien ja käsien levottomuus, tuli jälleen esiin. Ruvettiin taas keskittymään niihin ja siinä sivussa itseltä unohtui muu ratsastus. Istunnan tuki katosi ja hevonen liikkui pienesti. Vähän väliä tuntui siltä, että piti opetella uudelleen ratsastamaan. Alkuun se vähän huvitti, mutta pian alkoi lähinnä turhauttamaan oma osaamattomuus. 



Valmennuksissa tekeminen onkin nyt tuntunut extra-vaikealta, sillä siellä todellakin täytyy haastaa itsensä tekemään vaikeita asioita. Sen lisäksi, että oman kehonhallinnan kanssa on vaikeaa, tehdään jo astetta hankalampia tehtäviä (talvikausi kun on sitä aikaa, jolloin pitäisi nostaa sitä omaa osaamista seuraavaa kautta varten). Huomaan eläväni nyt uudestaan sitä samaa vaihetta, kun muutama kuukausi sitten, kun oma kehonhallinta hevosen selässä oli ihan rempallaan. Sitä seurasi sitten hehkuttamani hyvä jakso! (Uutta vastaavaa odotellessa, heh)! Silloin, kuten nytkin, oli aluksi todella vaikeaa päästää irti hevosesta ja jättää se omille jaloilleen. Tuntui siltä, että minulla ei ollut kontrollia hevoseen, eikä se ollut avuilla. Tällä hetkellä koen samoja tunteita: hevonen tuntuu olevan hidas ja löysä, vaikka todellisuudessa minun pitäisi vaan uskaltaa lopettaa sen kannatteleminen ja "auttaminen", ja päästää enemmän, jotta voin sitten myös ottaa ja pyytää. Hevonen tuntuu "ihan ok:lta" tai jopa "huonolta", mutta näyttää kuitenkin hyvältä niissä pätkissä, kun mulla on oma kroppa hallussa. Täytyy vaan oppia jälleen luottamaan siihen, että kyllä se heppa osaa, kunhan vaan annan sille vapauden tehdä.

Tällä hetkellä painin lähinnä oman keskittymisen kanssa. Täytyisi pystyä kiinnittämään huomiota moneen asiaan yhtä aikaa: oma kroppa ja sen osa-alueet täytyisi hallita ja lisäksi tulisi vielä korjata hevosta. Liian usein ajaudun tilanteeseen, jossa jään vain korjaamaan hevosta, mutta oma kroppa tekee ihan mitä sattuu. Ja lähes kaikissa näissä tilanteissa ratkaisu hevosen ongelmiin löytyisi välittömästi, kun korjaisi sen oman istuntansa ensin kuntoon.



Ollaan myös puhuttu valmentajan kanssa paljon siitä, että pään silittelyllä ei pääse pitkälle. Siitä olen täysin samaa mieltä. Jos ei koskaan poistu mukavuusalueelta ja haasta itseään, on uusien asioiden oppiminen lähes mahdotonta - tai ainakin siinä kestää paljon pidempään. Joudun jatkuvasti haastamaan itseäni, kroppaani ja mieltäni. Se ei ole helppoa, eikä välttämättä todellakaan tunnu hyvältä. Monen asian korjaaminen samanaikaisesti on hankalaa ja saattaa tuntua kamalta, mutta minua lohduttaa se, että tiedän meidän olevan matkalla oikeaan suuntaan. Asiat eivät onnistu tänään, eivätkä välttämättä edes huomenna, mutta tiedän, että jonain päivänä tämän päivän ongelmat ovat taakse jäänyttä elämää. Niin monesti ennenkin olemme olleet siinä tilanteessa, että ensin kaikki on supervaikeaa ja sitten yhtäkkiä palaset loksahtavat paikalleen ja kaikki sujuu taas! :)

Vaikeuksista huolimatta motivaatio on ihan huipussaan. Vaikka sitä on tullut valmennuksen jälkeen itkettyäkin omaa turhautumistaan, on silti ollut helppoa nousta takaisin jaloilleen. Olen halukas oppimaan ja hyvien hetkien muisteleminen saa minut yrittämään vaan kahta kovempaa. Ollaan vahvistamassa meidän nykyistä tasoa ja tehtävät vaikeutuvat. Se on väistämättä edessä, jos haluaa päästä eteenpäin. Pitää vaan uskaltaa heittäytyä uusiin asioihin ja jaksaa painaa duunia hiki hatussa. Siihen olen enemmän kuin valmis!

14.10. mentiin vähän pidemmällä kaulalla ja tehtiin siirtymisiä! Hieno Dalia <3 | © Merikke


"Voittajat eivät koskaan luovuta,
eivätkä luovuttajat koskaan voita"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti