22.9.2018

Aikalisä

Kirjoitettu viikko sitten lauantaina 15.9., joten aikasuhteet ovat sen mukaisia


Kuvituksena toimivat ihanan Meriken ottamat kuvat huhtikuulta! 


Viime viikon sunnuntaina oltiin kouluvalmennuksessa ja tarkoituksena oli vähän käydä läpi HeA:1-rataa meidän tämän viikon koulurataharjoituksia varten, mutta tunnin teema vaihtuikin lennosta istuntaharjoituksiksi. Mun jalat kiertyvät herkästi ulospäin, mikä aiheuttaa sen, että käytän helposti kantapäätä. Kannukset jalassa jalan kiertyminen korostuu, sillä silloin kannus osuu välillä tahattomasti hevosen kylkeen. Jalkojen kiertyminen on minulla osittain kiinni omasta fysiikasta, osittain totutusta tavasta, jolloin sen korjaaminen vaatii paljon sekä ajatustyötä että toistoja, jotta kroppaa totuttautuu uuteen, "epäluonnolliseen" asentoon. 

Korjatessani jalkoja uuteen asentoon, myös muu kroppa reagoi voimakkaaseen muutokseen. Uutta asentoa hakiessani painopisteiden sekä jännityksen ja rentouden hallinta meni ihan uusiksi ja oikean asennon löytyminen ja vartalon eri osien samanaikainen hallitseminen oli erittäin vaivalloista, ellei jopa mahdotonta. (Valmentajan sanoin: energia yrittää päästä jostain muusta paikasta ulos, kun se ei enää pääse sinne, missä se on ennen ollut). Könötin milloin missäkin asennossa, mikä luonnollisestikin vaikutti hevoseen ja sen liikkumiseen. Saatiin me tunnin aikana paljon hyviäkin pätkiä aikaiseksi, mutta oma keskittyminen meni niin täysin omaan istuntaan ja siihen, kuinka monta liikkuvaa osaa ihmisen vartalossa voikaan olla, että muistikuvat tunnin etenemisestä ovat melko hatarat.

Sain tunnilta kotiläksyksi harjoitella jalan paikkaa ja totuttaa kroppaa uusiin asentoihin. Muutaman kerran olen ehtinyt harjoittelemaan itsekseni ja vaikeaa on edelleenkin ollut. Olen todennut paljon samoja asioita kuin sunnuntainakin, esimerkiksi sen, että vasen jalkani on oikeaa vahvempi ja paremmin hallinnassa, mikä sinänsä on yllättävää, sillä oikea puoleni on normaalisti vasenta tehokkaampi, mutta tässä mennään nyt päinvastoin. Sen lisäksi hevonen on tuntunut todella hitaalta pohkeelle, mikä tosin johtuu ihan siitä, että omat jalkani eivät ole täysin hallinnassa ja yrittäessäni tukeutua, jalkani saattavatkin jännittyä liikaa ja sillä tavalla hidastaa hevosta.



Tiistaina ratsastin Dalian kentällä ja ajattelin ihan pitkän kaavan mukaan keskittyä vain ja ainoastaan jalkoihini (ja muuhun kroppaan) ja olla tekemättä sen kummempia tehtäviä. Kunhan edes kaikki askellajit saisin vedettyä läpi. No joo, siinä onnistuttiin olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Mitään katastrofaalista ei tapahtunut, mutta tunne selkään oli rehellisesti sanottuna aika hirveä. Oma kroppa tuntui ihan hallitsemattomalta kasalta epämäääräisiä raajoja ja hevosen hallitseminen siinä sopassa vain kaukaiselta unelmalta. Silloin tosin ei vielä hymy ihan täysin hyytynyt, vaan vähän naureskellen valittelin tallikavereille, että olen unohtanut miten hevosen selässä istutaan. 

Keskiviikkona annoin meidän levätä ja käytiin maastolenkillä. Torstaina meillä oli estetunti ja siellä homma eskaloituikin. Pitkät työviikot takana, vaikea asia ja viisi ratsukkoa samassa paikassa, joten minä yksityistunteihin tottuneena tunsin oloni melko yksinäiseksi ongelmieni kanssa. Alkutunti ei sujunut ollenkaan. Lopputunnista annoin istunnan palata lähemmäs vanhaa ja saatiin onnistunut rata tehtyä. Siihen lopetettiin, mutta silti koko homma harmitti. Sen päivän sekä tiistain ongelmat ja epäonnistumiset kasautuivat ja kietoutuivat yhteen. Pitkästä aikaa tuntui siltä, että nyt tiputaan korkealta ja kovaa - mitään en enää osaa. En ainakaan istua. 

En normaalisti tykkää ajatuksesta, että luovuttaisin, mutta nyt tarvitsin aikalisän. Päädyin perumaan koulurataharjoitukset lauantailta. Olen itse juuri tällä hetkellä niin täysin keskellä prosessia, että en tunne olani millään tavalla varmaksi hevosen selässä. Vaikka ne olisivatkin olleet pelkät harjoitukset, tarvitsin pienen tauon kisojen miettimisestä. Peruminen oli hyvä päätös ja perjantaina rauhallisuuden tunne välittyi selkään asti, sillä pystyin ihan rehellisesti keskittymään istuntaani ilman mitään paineita. Kisat tai kisaharjoitukset eivät hengittäneet niskaan ja sain rauhassa korjata asioita ilman minkäänlaista kiireen tunnetta. Annoin itseni epäonnistua, annoin itselleni aikaa löytää jalkoihin oikean asennon ja rentouden, muuhun kroppaan rauhan. Löysin itsestäni lisää vinuoksia, mutta annoin itseni etsiä uutta asentoa rauhassa. Annoin hevosen kulkea vähän pitkänä ja matalana, tärkeintä oli, että sekin pystyi rentoutumaan ja ottamaan apuja vastaan. Sain myös pätkittäin vatsalihakset oikealla tavalla töihin ja pääsin oikeasti istumaan hevosen liikkeissä, jalat oikeassa paikassa ja rentona. Tunne oli ennen kaikkea helpottunut.

Vaikka olemme ottaneet ehkä kolme askelta taaksepäin tässä viikon aikana, on muistettava, että uusien asioiden oppiminen vie aikaa. Jos nyt pitkäjänteisesti keskityn tähän, ovat jalkani jonain päivänä oikeammassa asennossa. Kehitys ei koskaan ole suoraviivaista, vaan joskus rymistään alamäkeä alas. Mutta sen on tapahduttava, jotta sieltä voi taas kiivetä takaisin ylös. Kyllä mä siltikin jaksan uskoa, että tämä tästä pian taas iloksi muuttuu! 

2 kommenttia:

  1. Aina ei voi mennä hyvin - ainakaan silloin, kun yrittää päästä eroon totutusta tavasta/asennosta tms. Hurjasti tsemppiä teille treeneihin, kyllä se kohta sujuu jo paremmin!

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olet ihan oikeassa, että aina ei voi onnistua, etenkin silloin, kun tulee uusia asioita ja muutoksia!
      Kiitos paljon tsempeistä ja ihanasta kommentista Matilda! <3

      Poista