25.9.2018

Paistaa se aurinko välillä risukasaankin

Reilu viikko sitten kirjoittamassani postauksessa, (jonka tosin julkaisin vasta muutama päivä sitten), käytiin paikoin synkissäkin tunnelmissa. Lyhyesti: lähdettiin muuttamaan mun istunnassa yhtä asiaa, joka sitten lopulta poiki myös monta muuta pientä ongelmaa. Niistä kietoutui lopulta yhteen sellainen vyyhti, että en sen selvittäminen omin neuvoin tuntui ajoittain sulalta mahdottomuudelta. Kun silloin kirjoitin, että otettiin kolme askelta taakse, se todella tuntui siltä. Viime viikolla puolestaan on tuntunut siltä, että ollaan harpottu edestakaisin. Jossain asiassa eteen-, toisessa taaksepäin. 

Myös keväällä meillä oli myös paljon tasapainottelua vaikeuksien ja onnistumisten keskellä... Muistan tämän valmennuksen jälkeisen epätoivon fiiliksen edelleen hyvin :D © Keri


Viikko sitten sunnuntaina päästiin kouluvalmennukseen, mikä oli siihen neuvottomuuden tunteeseen suurin mahdollinen pelastus. Pääsin vihdoin ja viimein purkamaan ajatuksiani valmentajalle ja mikä parasta, joku katsoi mun perään ja kertoi teenkö mä oikein vai väärin. Siinä oli omat ajatukset jo niin solmussa, että tarvittiin joku ulkopuolinen avaamaan sitä pakettia mun kanssa. Ja sain kuin sainkin valmennuksesta irti paljon asioita. Kuten olin itsekin todennut, niin nyt myös valmentaja huomasi kuinka hidas hevonen oli pohkeelle. Toki siihen suurin syy istui satulassa, mutta pääsin vihdoin kysymään neuvoa siihen, mitä mun pitäisi asialle tehdä. Jalat uudessa hienossa asennossaan tuntuivat yhtä joustavilta kuin puupalikat, joten mun oli vaikeaa saada mitään aikaiseksi. Korjattiin mun ylävartaloa ja lantiota pystympään ja kunhan sain muun kropan toimimaan, myös jalat rentoutuivat ja asettuivat oikeille paikoilleen ja pääsin käyttämään niitä sujuvammin. Silti hevonen tuntui yhä edelleenkin liian hitaalta. Silloin valmentaja sanoi jotain, mikä sai mun lampun syttymään: "Tarkoitushan ei missään nimessä ole poistaa kannuksen tuomaa apua. Kannusta saa ja täytyy käyttää, kun tarve vaatii, mutta tarkoituksena on ollut vain saada ylimääräinen tai tarkoitukseton kannuksella "tökkiminen" pois". No joo, aivan. Mitä hyötyä siitä kannuksesta olisi, jos sitä ei saisi käyttää ollenkaan..? Itsestäänselvää, mutta silti tarvittiin joku sanomaan se mulle.

Viikon verran ratsastamista "uudessa asennossa" oli siis tuonut meihin muutoksia. Oma jalka alkoi löytää jo aika hyvin omaa paikkaansa, mutta jouduin myös välillä käyttämään kannusta ja sen jälkeen palauttamaan jalan takaisin oikealle paikalleen. Sain jalat jo hallittua niin, että kannus ei vahingossa päässyt osumaan hevosen kylkeen. Eli edistystä oli kuin olikin tapahtunut!! 

No, viikon verran ratsastamista "puujaloilla" oli toki muuttanut myös muita asioita. Hevonen oli tullut hitaaksi jalan avuille. Se oli siis päässyt vähän hitaaksi kyljistään, eikä siten ollut kovin taipuisa. Tunnin teemaksi muodostui siis kylkien pehmittäminen ja sitä kautta koko hevosen notkistaminen väistöjen avulla. Tehtiin väistöjä kaikissa askellajeissa ja mun tärkein tehtävä oli istua pystyssä, pitää huolta tahdista ja varoa päästämästä hevosta pitkäksi ja hitaaksi. Väistöissä oli tärkeää säilyttää rytmi ja ponnekkuus ja välillä mun piti muistutella kannuksella. Harjoitutettiin siis sekä hevosta että mun jalkoja samanaikaisesti. Ihan loistavaa! No, fiilis nyt ei ehkä ollut ihan niin loistava, mutta hommiin jouduttiin ja hiki tuli. Pääasia oli kuitenkin se, että valmennuksesta ei jouduttu missään tapauksessa lähtemään tyhjin käsin, vaan saatiin paljon uusia työkaluja jatkoon!

Väistötreeniä kesäkuussa! © Anniina K


Maanantaista tuli jälleen lepo- eli maastopäivä, mutta tiistaina suunnattiin katse määrätietoisesti kohti kenttää. Vedettiin läpi tosi samantyylinen treeni kuin sunnuntaina eli väistöjä kaikissa askellajeissa. Kaiken kaikkiaan itse väistöt sujuivat ihan kohtuullisesti. Tahti oli välillä vaikea saada säilymään, mutta silti suurimmaksi ongelmaksi osoittautui se, että yritin välttää hevosen ennakointia ja säilyttää rehellisen suoruuden ennen väistöön lähtemistä. Välillä hankaluuksia oli myös tuntuman kanssa, mikä myös sunnuntaina jo huomattiin, mutta se jäi silloin vähän muiden asioiden jalkoihin ja päästiin vain nopeasti käymään sitä läpi ihan tunnin lopuksi. Mutta tosiaan jalan käyttämättömyydellä oli iso osuus myös siihen, että hevosen oli vaikeaa tulla rehellisesti pyöreäksi, jolloin se jäi edestä helposti tyhjäksi tai vastaavasti jäi riuhtomaan ohjaa vastaan. Tämä oli mulle itselleni tosi yllättävä juttu, sillä Dalia on tässä viime aikoina ollut kaiken kaikkiaan tosi hyvä edestä, joten tällainen ongelma vähän latisti tunnelmaa. Ei nyt itsenäisestikään päästy siihen paljoa paneutumaan, sillä tehtiin ennen kaikkea niitä väistöjä ja notkisteltiin kylkiä.

Keskiviikkona jatkettiin vielä kerran samalla teemalla, mutta nyt jätin ravin kokonaan pois ja keskityin enemmän käyntiin ja laukkaan. Pikkuhiljaa alkoi jo tuntua ihan hyvältä ja hevonenkin teki väistöt jo paljon paremmin. Kyljet alkoivat pehmetä ja myös tuntuma-asiaan päästiin nyt paremmin paneutumaan. Tuli paljon hyviä pätkiä ja oikealle Dalia tuntui jo ihan kelvolta, mutta silti oli vielä paljon vaikeuksiakin. Vaikeudet tukeutumisen kanssa lannistivat jälleen tunnelmaa, vaikka itse väistöt sujuivatkin jo ihan kivasti. Mutta oltiin selvästi menossa jo parempaan päin!

Torstaina tuuletettiin päätä koulukiemuroista estevalmennuksen merkeissä ja perjantaina maastossa. Se oli erittäin tervetullut pieni tauko ja rentoutuminen tähän kohtaan ja lauantaina meninkin jo ihan alkujaan eri fiiliksellä kentälle. Ei keskitytty enää pelkkiin väistöihin ja tein ihan tosi huolellisen alkuverryttelyn, minkä jälkeen lähdin rennoin fiiliksin tekemään kouluratojen osia. Keskityin nyt erittäin huolella tuntumaan ja tukeutumiseen, enkä antanut meidän livetä siitä. Ratsastin jalalla kohti kättä kuin viimeistä päivää ja sain kuin sainkin kroppani tottelemaan. Myös hevonen parani ja pyöristyi ja olo oli ihan mielettömän hyvä! Saatiin tosi paljon onnistumisia ja pienet vaikeudet eivät saaneet mua enää samalla tavalla nujerrettua kuin aikaisempina päivinä oli tuntunut. Vaikka nytkin oli paljon korjattavaa, niin silti jäi hyvä fiilis ja se oli mulle kaikkein tärkeintä! ♥

© Anniina K


Nyt jo useamman viikon kestänyt vaikeuksien putki on välillä tuntunut uuvuttavalta, mutta jostain vaan olen kerta toisensa jälkeen jaksanut kaivaa sen sinnikkyyden esille. Ongelmia on tuntunut tupsahtelevan esille kuin sieniä sateella, mutta siitäkin huolimatta ollaan yritetty voittaa itsemme.  Mä en henkilökohtaisesti tykkää negatiivisesta ajattelutavasta ja olen sitä mieltä, että se ei pitkällä aikavälillä vie eteenpäin, eikä kehitä, mutta kai sitä on joskus ryvettävä siellä itsesäälissä ja käytävä kaikki mahdolliset tunteet läpi, että jaksaa taas nousta ylös vahvempana. Mun on vaikeaa keskittyä onnistumisiin, jos moni muu asia on pielessä. Siksi tämä kirjoittaminen on loistava tapa purkaa ajatuksia. Tässä en voi sivuuttaa onnistumisia, kun analysoin tapahtunutta. Asiat saavat perspektiivin, eivätkä ongelmat ehkä tunnukaan enää niin suurilta! Toki onnistumisen tunteita tarvitaan ja siinä suhteessa lauantain ratsastus antoi mulle paljon voimaa ja jaksamista jatkaa tästä eteenpäin. Nyt, kun tätä kulunutta viikkoa tutkailee uusin silmin tässä "puhtaalla paperilla", niin ollaanhan me saatu aikaiseksi paljonkin hyvää! Pienetkin onnistumiset ovat eteenpäin ja paljon kaivatut onnistumisen ja ilon tunteet tekevät hyvää itsetunnolle. Kyllä se aurinko välillä risukasaankin paistaa! ♥

4 kommenttia:

  1. ääk en kestä kuinka ihanasti kirjoitettu postaus <3 taisin löytää uuden lempi blogini!

    ihailen tosi paljon sitä, miten positiivisesti ja ihanasti kirjoitit. aina ei kaikki suju, ja silloin kun kehitystä tapahtuu, ei saa lannistua ja miettiä uusia takaiskuja.
    suunta on aina edessäpäin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos aivan ihanasta kommentista Eve! <3
      Olet ihan oikeassa, suunta on loppujen lopuksi aina eteenpäin, vaikka välillä vähän otettaisiinkin takapakkia! Yritän itsekin aina pitää sen mielessä :)

      Poista
  2. Mahtava asenne sulla aina loppujen lopuksi kaikkeen! Ja muista, että se että yhtäkkiä huomaa paljon korjattavaa ja epäkohtia, kertoo myös siitä että taso on noussut ja odotukset ja tavoitteet korkeammalla. Ja sehän on vain positiivinen juttu! Hyvä te, tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Essi ihanasta kommentista! <3
      Yritän aina pitää asenteen positiivisena, sillä negatiiviset ajatukset vain tekevät hankalista asioista vieläkin hankalampia. Toki sitä välillä tuntuu vajoavan epätoivoon, mutta ainakin yritän aina nähdä asioiden valoisan puolen! Ja tuo oli ihanasti sanottu, että yhtäkkiä paljon korjattavaa tarkoittaa myös, että eteenpäin on menty ja tavoitteet korkeammalla! Iso kiitos tsempeistä!! :) <3

      Poista