29.12.2018

Huoleton joulukuu

Joulukuu alkoi meillä lomailun merkeissä. Dalialla oli heti kuukauden alussa raspaus- ja rokotuspäivä ja siitä olikin luontevaa jättää treenit pienelle tauolle. Samoihin aikoihin myös pakkaset lisääntyivät, joten pohjien kunto vaihteli tosi paljon. Eipä siis senkään puoleen harmittanut lomailla. Viikon ajan koluttiin metsiä ja valloitettiin maastolenkkejä, kentällä me ei edes käyty pyörähtämässä. Loma tuli juuri sopivaan saumaan, sillä syksyn kisakausi oli ohi ja molemmat tuntuivat olevan pienen levon tarpeessa. Nautittiin siis täysin siemauksin maastoilusta pakkaspäivien auringonpaisteessa sekä pimenevissä, rauhallisissa illoissa!



Ell:n käynnistä viikon kuluttua, eli viikon maastoilun jälkeen Dalia oli kerännyt rutkasti ylimääräistä virtaa ja alkoi jo tuntua melkoiselta aikapommilta, joten päätin, että meidän on aika ottaa taas kenttätreeni mukaan ohjelmaan sen verran, mitä pohjat antavat myöden. Tarkoituksena oli pikkuhiljaa lähteä liikkeelle, rennosti vain taivutellen ja siitä jatkaa kohti talven treenijaksoa. Dalia oli muutaman päivän ihan mielettömän hyvä, kevyt ja kuuliainen ratsastaa ja keskittyi aivan loistavasti. Se suoritti  muun muassa vastalaukat moitteetta ja päästiin myös pureutumaan laukannostoihin, että ne varmasti tulevat rehellisesti selän läpi, takajalkojen kautta. Rento jakso oli selvästi tehnyt hyvää, sillä hevonen silminnähden nautti lomailun jälkeen palaamisesta takaisin töihin ja oli motivoitunut tekemään ja yrittämään parhaansa!

Montaa päivää ei kuitenkaan ehditty ahkeroimaan, sillä juuri kun oltiin päästy vauhtiin, minulle nousi kuume, joka sitten jatkui flunssana yli viikon siitä eteenpäin. Treeniin tuli siis väkisinkin katkos, mikä tarkoitti minulle muutamaa pakollista tallivapaata ja sen jälkeen maastoilua. Ja voi sitä onnenpäivää, kun viikon sairastelun ja chillailun jälkeen pääsi vihdoin kunnolla ratsastamaan. Tai eipä se ensimmäinen kerta mitään kunnollista ratsastamista ollut, kunhan vähän humputeltiin mun kunnon sallimissa rajoissa, mutta päästiin edes jotain tekemään. Dalia oli tosi kivan tuntuinen ratsastaa ja jälleen tosi onnellisen oloinen, että pääsi vähän muutakin kuin vain kävelemään maastossa! Ja minä se vasta tyytyväinen olinkin! :D

Pikkuhiljaa aloin tervehtyä ja päästiin takaisin vauhtiin. Ennen joulua ehdittiin muutama päivä treenata sekä koulua että pieniä estetehtäviäkin. Voi sitä iloa, kun pääsin pitkästä aikaa estevalkkuun ja pohjatkin olivat siinä kunnossa, että sallivat meille kavalettijumppaa. Kontrollitehtävät olivat meille oikein hyödyllisiä, vaikka Dalia olikin yllättävän rauhallinen kevyeeseen jaksoon nähden! Alkutunnin siirtymisissä oli pieniä haasteita, jotka pulpahtivat esille myös seuraavan päivän itsenäisellä iltajumpalla. Silloin tehtiin loivaa kiemuraa volteilla ja laukanvaihtoja käynnin kautta. Vaikka pikkuriikkisiä hankaluuksia olikin, niin jäi molemmista treeneistä ihan superhyvä fiilis. Ehkä ihan siksikin, että pitkästä aikaa pääsi oikeasti taas tekemään jotain! Lauantaina pidettiin maastopäivä, kun ei ehdittykään kentälle ennen tuntien alkua, mutta sitten sunnuntaina jatkettiin työntekoa kouluvalmennuksen merkeissä. Silloin otettiin siirtymiset työn alle ja laitettiin taas hevosen takapää kunnolla töihin. Mentiin aika paljonkin meidän mukavuusalueen ulkopuolella nostamalla vähän kokoamisastetta. Muutaman kerran Dalialla meinasi mennä herne nenään, mutta kunhan se siitä rauhoittui ja alkoi keskittymään, se teki mun mielestä tosi upeasti töitä! Ja kaiken kaikkiaan sieti kivasti mukavuusalueelta poistumisen! Loppuun saatiin taas tehtyä pari onnistunutta laukanvaihtoa, joten siihen oli hyvä lopettaa - hymy korvissa!

Sitten koittikin jo jouluaatto ja tietenkin aamupäivällä perinteinen joulumaasto! Kierrettiin porukalla rauhallinen käyntilenkki ja vilkuteltiin ohikulkijoille toivotellen hyvää joulua. Lopuksi otettiin pellolla muutama vauhdikkaampi pätkä ja sitten olikin jo aika painua jokainen omaan joulunviettoonsa. Ihana ja niin lämmintunnelmainen aattoaamu Länsiranta-perheen kanssa ♥

Rakkaita..♥ | © Pia Kujanpää

Joulupäivän Dalia sai viettää vapaata, Tapanina se pääsi jo liikkeelle, tosin ei mun ratsastamana, sillä itse vietin vielä joulua sukulaisten luona oikein pitkän kaavan mukaan. Torstaina kuitenkin olin itsekin jo takaisin kotona ja mentiin valmennukseen. Esteille. Vaikka edeltävällä estetunnilla se oli ollut yllättävän rauhallinen, niin tällä kertaa ei ollut (:D). Dalialla oli ilmeisesti vain liikaa virtaa, sillä alkutunnista se juoksi pidätteitä vastaan, sinkoili ja muutenkin vähän vastusteli.. No, pehmeni se edes vähän loppua kohti ja saatiin sentään viimeisellä tehtävällä homma toimimaan. Haha. Lähinnä jälkikäteen vaan nauratti, tamma... :D

Eilen ja tänään ollaan jumppailtu väistöillä ja hiottu siirtymisiä. Dalia on ollut aika kiva ratsastaa, ja tänään sain sen mun mielestä vielä pehmeämmäksi ja kevyemmäksi kuin eilen! Huomenna meillä on vielä vuoden viimeinen kouluvalkku, mikäli kenttä ei yön aikana muutu luistinradaksi (miltä tosin sääennusteen perusteella vähän näyttää). Jos meille kuitenkin käy huono tuuri, eikä päästä tunnille, niin sitten joulukuun ja koko vuoden viimeiset päivät vietetään maastoillen :)

Melko huoletonta ja rentoa joulukuuta ollaan siis vietetty. Alkuperäinen hepan lomasuunnitelma pääsi vähän venähtämään mun sairastelun vuoksi ja toki joulunpyhät vietettiin rauhallisissa merkeissä, mikä lisäsi vapaan määrää. Mutta ei se mitään, nyt päästään suuntaamaan ainakin hyvin levänneinä ja täynnä tarmoa uuteen vuoteen! Odotan innolla talven treenikautta, sillä meillä on edessä paljon työtä, joka toivottavasti myös tuottaa tulosta. Pidetään vaan peukut pystyssä, että säät olisivat meille suotuisia ja pääsisimme treenaamaan hyvillä pohjilla koko talven! Tarkempia "uuden vuoden postauksia" eli summaus tästä vuodesta sekä tämän ja seuraavan kauden tavoitteista ovat vielä tulossa. Ne saan kuitenkin oletettavasti vasta ensi vuoden puolella julki, joten tämän postauksen myötä tahdon toivottaa oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta aivan jokaiselle! ♥

27.12.2018

Mutkia matkassa loppusyksyn treeneissä

Viimeisimmässä postauksessa kurkistimme yhteen meidän tämän syksyn (ja ehkä myös ihan meidän koko yhteisen taipaleen) tärkeimmistä tähtihetkistä. Loistokkaan viikonlopun jälkeen syksyn pimenevä ja harmaantuva arki kuitenkin jatkui ennallaan ja treenit kohti tulevaa etenivät tavalliseen tapaansa. Hyvin sujuneiden kisojen jälkeen motivaatio oli huipussaan ja muutaman päivän levon, maastoilun ja jumppailun jälkeen jatkettiin innokkaasti treenaamista ja homma toimi loistavasti! Saatiin hyvä vire päälle ja treenaaminen tuotti meille paljon iloa! :) 

Treeniin kuitenkin tuli tauko, sillä viikon kuluttua tallin koulukisoista alkoivat koulujen syyslomat ja meidän perheemme suuntasi nokan kohti Kroatian saaristoa ja vietimme viikon purjehtien Välimeren lämmössä. Jatkoaikaa kuumalle kesälle <3 Loma osui minulle juuri sopivaan kohtaan, sillä alkusyksy töissä oli ollut melkoista haipakkaa, kun keikkaa pukkasi enemmän kuin mihin olin tottunut. Hyvä vaan, että töitä riitti, mutta lomakin kyllä tuli tarpeeseen! 

Me pukeuduttiin halloweenin kunniaksi enkeliksi ja paholaiseksi
© Pia Kujanpää
Reissusta palattuani kolkuttelivat ovella tallin estekilpailut, joten lomaa seuraava viikko menikin niihin valmistautuen. En juuri treenannut koulua, muutamana päivänä vähän jumppailin hevosen kroppaa auki, mutta enimmäkseen maastoiltiin ja pari kertaa hypättiin ennen kisoja. Itse kilpailut (mitkä olivat halloween-teemaiset) sujuivat meidän osalta melko riehakkaissa tunnelmissa. Daliasta paistoi läpi muutaman kevyen viikon aikana kasaantunut energia ja radalla taisi polle muutamaan otteeseen päästä lapasesta, mutta hauskaahan me tultiin vaan pitämään. Siinä onnistuttiin ja vaikka menestystä ei tällä kertaa tullutkaan, niin saatiinpahan ainakin hyvää viihdettä aikaiseksi katsojille :D 

Tallin estekisojen jälkeen syksy teki tepposiaan ja ensimmäiset pakkaset saivat pohjat jähmettymään. Treenailtiin sen verran mitä pohjat antoivat myöden. Pakkasjakso ei kuitenkaan onneksi kauaa kestänyt ja pian päästiin taas tekemään ihan normaalisti. Kun syksyn kisakalenterissa näkyi pieni tauko, käytettiin valmentajan kanssa tilaisuus hyväksi ja aloiteltiin taas pitkästä aikaa laukanvaihtoharjoittelu. Tällä kertaa enemmän tositarkoituksessa. Kuitenkin edettiin edelleen aika rauhassa, sillä edessä oli vielä muutamat koitokset tämän kauden puolella ja tarkoituksena ei ollut missään nimessä opettaa hevosta tarjoamaan vaihtoja kesken vastalaukkojen. Päästiin kuitenkin ihan hyvään vauhtiin ennen kuin harjoittelu keskitettiin taas kisatreeniin.

Lokakuun loppu ja marraskuun alupuolisko olivat minulla töiden ja muiden pakollisten (ja vähemmänkin pakollisten) menojen osalta melkoista tohinaa, joten aika ja jaksaminen olivat kortilla. Yhäti pimenevät illat ja viilenevä sää yhdistettynä väsymykseen ja ajanpuuteeseen heijastuivat myös heppahommiin ja saivat jälleen kamppailemaan motivaation kanssa. Joka syksyinen juttu minulle, mutta yhtä kurjalta se silti tuntuu joka kerta. Jaksoin kyllä siitä huolimatta käydä tallilla sen mitä ehdin ja työstää meille vaikeita asioita, vaikka kaikki ei aina mennytkään ihan putkeen. Toki oma fiilis vaikutti paljon myös onnistumisten määrään ja meillä oli itsenäisissä treeneissä enempi vähempi hankaluuksia. Jo aiemmin syksyllä kirjoittelin tänne blogiinkin, että mun jalkaa korjatessa Dalia oli päässyt edestä tosi vahvaksi ja epätasaiseksi. Marraskuussa löysimme itsemme jälleen saman ongelman parista. Molempiin suuntiin, mutta etenkin vasempaan hevonen jäi herkästi tyhjäksi tai vastavuoroisesti yritti rimpuilla tuntuman yläpuolelle. Mulla oli valtavia vaikeuksia saada se tukeutumaan käteen ja olin useamman kerran ihan epätoivon partaalla, kun tuntui, ettei mikään oikein ottanut onnistuakseen. Kouluvalmennuksista tuli harmittavasti (olosuhteiden pakosta) parin viikon tauko juuri tähän kriittiseen kohtaan: mulla itselläni oli ongelmien työstäminen tosi vaiheessa, olin umpikujassa ja keräilin motivaation rippeitä epäonnistumisten keskeltä. 

Kuitenkin kokeiltiin kepillä jäätä ja mentiin puutteellisesta valmistautumisesta huolimatta koulurataharjoituksiin ImRalle sunnuntaina 18.11. Aamun aikana kävi useaan otteeseen mielessä harjoitusten peruuttaminen - ja näin jälkikäteen ajatellen olisi vaan pitänyt luottaa intuitioon ja olla menemättä, mutta mentiin silti. En tosiaan ollut päässyt kouluvalmennukseen pariin viikkoon ja jouduin siis "selviytymään omillani". Dalia oli ollut tosi vaihtelevan tuntuinen itsenäisissä treeneissä, mutta rataharjoituksissa ei sitten onnistunut senkään vertaa. Rehellisesti sanottuna, meidän suorittaminen ei ole varmaan ikinä ollut noin huonoa. Helppo A rämmittiin läpi 54 prosentilla. Mulle ei kuitenkaan itse radasta jäänyt huono fiilis, vaan meidän yhteistyön tasosta ylipäätään. Halusin kiivaasti tietää, missä vika oli. Oliko se varusteissa? Terveydessä? Vai ratsastanko mä itse vain yksinkertaisesti aivan päin mäntyä? Missä asiassa me mennään näin pahasti metsään? Näitä kysymyksiä pyörittelin mielessäni kotimatkan aikana. Kuitenkin mieli vähän kirkastui siinä auringonpaisteessa yhdessä kävellessä. Mitä väliä yksillä rataharjoituksilla? Mitä väliä, että meillä on nyt vaikeaa? Ollaan me ennenkin noustu pohjalta. Ja vaikka mä kuinka epätoivoisesti halusinkin löytää ratkaisun ongelmaan, niin silti kaikkein tärkeintä ja rakkainta mulle on kuitenkin tuo hömppä tuossa mun vierellä. Kaikista epäonnistumisista ja vaikeuksista huolimatta sain ajatuksilleni rauhan. Osasin antaa itselleni anteeksi. Ei yksi epäonnistuminen tee meistä kokonaisuudessaan epäonnistuneita. Aika vaan ei nyt ollut oikea.

Oikeanpuoleisessa kuvassa rataharkkojen jälkeisissä tunnelmissa kotipihassa. Tässä vaiheessa epätoivo oli väistynyt ja iloitsin yhteisestä ajasta palleron kanssa syysauringossa. Vasemmanpuoleisessa puolestaan tunnelmia aurinkoiselta ja onnistuneelta lauantaiaamulta ♥


Rataharjoitusten jälkeen otettiin muutama päivä ihan rauhassa ja hölläiltiin maastossa sekä pellolla. Juttelin fiiliksistäni sekä valmentajan että omistajan kanssa (tietenkin myös kavereille vuodatin tunteitani). Olen niin kiitollinen, että ympärilläni on niin ymmärtävä tiimi, joka jaksaa aina tukea myös vaikeissa tilanteissa. Lopulta päädyttiin siihen ratkaisuun, että emme suinkaan jättäydy kokonaan pois kauden päätöskisoista, mutta jätetään pois HeA ja mennään pelkkä hyvänmielen HeB. Otin itseäni niskasta kiinni ja treenattiin ahkerasti muutama päivä. Kisoja edeltävänä torstaina päästiin mun kauan odottamaani kouluvalkkuun, mistä saatiin muutama vinkkivitonen takataskuun. Alkutunti sujui aika hyvin, mutta lopputunnista hankaluudet ja itsekriittisyys iskivät jälleen. Valmentaja painotti ennen kaikkea takajalkoja. "Ei se voi olla hyvä edestä, jos se on huono takaa". Mulle tuli hetkellisesti jo sellainen fiilis, että en mä voi osata enää yhtään mitään, jos kaikki meidän parin viikon ongelmat onkin vain sen syytä, kun en yksinkertaisesti vain ole osannut ratsastaa hevosen takapäätä alle. Meinasin olla jälleen kerran perumassa kisat, mutta onneksi mun rakastava tiimi takoi mulle järkeä päähän mun jo ollessa hyppäämässä suin päin itsesääliin. Ihana tsemppiporukka (♥). Seuraavana päivänä otin härkää sarvista ja mentiin kentälle treenaamaan vaikeita juttuja. Silloin puolestaan aluksi oli hankaluuksia, mutta loppuun saatiin hyviä pätkiä, joihin oli hyvä lopettaa. Lauantaina tehtiin rento valmistelutreeni ilman satulaa ja siitä jäi päällisin puolin todella hyvä fiilis. Homma sujui kaiken kaikkiaan oikein hienosti! 

Kisakauden päätöskisat ja hyvänmielen HeB, tuttu ja turvallinen KN Special kisattiin Solbackassa sunnuntaina 25.11. Aamulla kisoihin lähteminen vähän jännitti ja kauhistutti, mutta toisaalta "pelkkä" B vähän huojensi. Verryttelyssä meinasi tuttu epätoivo iskeä, sillä mikään ei oikein tuntunut onnistuvan. Odottelualueella, juuri ennen mun omaa vuoroa kuitenkin jostain iski taistelutahto. Tarvitsenko mä muka aina sen yhden huonon radan alle ennen kuin alan oikeasti ratsastaa? Eikö pelkkä huono verryttely riitä? Päätin, että no kyllä hemmetissä riittää, hengitin syvään ja aloin ratsastaa niitä takajalkoja alle vielä enemmän ajatuksella. Kun meidät sitten vihellettiin radalle, kasasin ajatukseni ja oikeasti ratsastin. RATSASTIN. Koko radan, jokaisen tehtävän, jokaisen kulman. Keskityin ja saatiin päälle upea rata-flow, jossa koko ympäröivä maailma hetkeksi katosi ja huomioni keskittyi vain ja ainoastaan siihen, mitä radalla tapahtui. Tehtiin suoritus, johon olin enemmän kuin tyytyväinen. Loistin radan jälkeen kuin naantalin aurinko, eikä sille tullut loppua, sillä saatiin kuin saatiinkin kaudelle upea ja iloinen päätös nappaamalla 65,600% ja jaettu 6. sija. En olisi ylpeämpi ja onnellisempi voinut olla! Saatiin ihana onnistuminen tänne vaikeuksien keskelle. Kyllä tuo mun maailman rakkain pallero vaan antaa kaikkensa juuri oikeassa paikassa! ♥

Onnelliset sijoittuneet ♥ Hymy ei hyytynyt vielä pitkään aikaan! | © Arja


Kisojen jälkeen saimme "luvan kanssa" hengähtää: käytiin maastoilemassa ja jumppailtiin rennosti kentällä. Käytiin lisäksi yhdellä puomitunnilla ja kisoista viikon kuluttua koulutunnilla. Kun mitään kisoja ei ollut enää näköpiirissä, pääsimme jatkamaan vaihtoharjoittelua ja ai että miten hienoja fiiliksiä Dalia antoikaan mulle! Seuraavana päivänä siitä oli vuorossa eteen-alas -jumppa ja myöhemmin samana päivänä ell kävi rokottamassa ja raspaamassa. Molemmat toimenpiteet sujuivat rutiininomaisesti, eikä mitään kummempaa sanottavaa ollut. Pääsimme huokaisemaan helpotuksesta ja siitä alkoikin meidän ansaittu treenitauko!

25.12.2018

Hyvää joulua!

Kuvan tontut toivottavat kaikille oikein rauhallista ja iloista joulunaikaa! ♥ 
Kuva: Pia Kujanpää

15.12.2018

"Kova työ palkitaan"

Meidän tallin perinteiset koulukilpailut järjestettiin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kilpailuiden yhteydessä ratkesi myös Länsiranta-CUP 2018 kouluratsastuksen osalta eli sekä kevään että syksyn tulosten keskiarvojen perusteella vuoden parhaat ratsukot (oman tallin kilpailuiden tulosten perusteella). Päästiin siis viettämään oikein jännittävät kisapäivät!

Edeltävänä viikonloppuna ahkeroitiin ImRan kisoissa, joten maanantaina käytiin ihan vaan maastoilemassa. Kovin ruhtinaallisesti meille ei muutenkaan jäänyt treeniaikaa enää kisaviikolla, sillä meidän starttipäivä oli jo perjantaina ja koska kyse oli tallin omista kilpailuista, oli myös muilla mahdollisuus toivoa Daliaa kisaratsukseen. Siitä syystä Dalia teki viikon aikana minun ratsastusteni lisäksi myös muutamia muita tunteja. Maanantain lisäksi myös keskiviikko pyhitettiin minun osaltani lepo- eli maastopäiväksi, oltiinhan me kuitenkin ennen ImRan kisojakin treenattu, joten varsinaista läpiratsastusta enempää ei tarvinnut treenata. 

Tiistaina oltiin puolen tunnin yksärillä, jotta saatiin viimehetken vinkkivitoset takataskuun ennen kisoja. (Meidän valmentaja muuten toi tuolloin meille uuden satulan testiin - ja se meillä on käytössä tänäkin päivänä! Jee, satularumba saatiin onneksi suht nopeasti päätökseen!). Tehtiin vaan aluksi askellajit kuntoon, niin että hevonen tuli rehellisesti kropan läpi ja polki takaa. Sen jälkeen toivoin, että keskittyisimme raviin ja niin teimme. Fiksattiin siis harjoitusravia niin, että saatiin siitä hyvä, rento ja lennokas. Sen jälkeen tsekattiin vielä nopeasti keskiravit ja väistöt. Kaiken kaikkiaan jäi tosi hyvä fiilis, sillä hevonen oli rento ja pehmeä ratsastaa! Kuten jo aiemmin mainitsin, niin keskiviikkona tosiaankin maastoiltiin. Torstaina illalla tein vain nopean läpiratsastuksen seuraavan päivän kisapäivää ajatellen. Dalia oli juuri laskeutuneen pimeyden vuoksi vähän pörheänä, mutta ne pätkät, kun se jaksoi keskittyä olennaiseen, olivat tosi hyviä. Itsellä oli ollut pitkä työpäivä takana, joten lopetin aika lyhyeen. Tehtiin vain nopsahko eteen-alas verkka ja sen jälkeen kerran helpon A:n ohjelma läpi. Seuraavaa päivää ajatellen fiilis oli ihan hyvä. 

Sitten koitti itse kisapäivä. Vaikka olikin tuttu porukka, niin silti vähän jännitti. Jotenkin kotona onnistuminen tuntuu luovan jopa enemmän paineita kuin ulkopuolisissa kilpailuissa, vaikka mentiinkin meille ihan tutut ohjelmat HeB KN Special ja HeA:10. Ensimmäisessä verkassa tuntui aika jäävän vähän turhan lyhyeksi, eikä rataa edeltävä odottelu ainakaan tehnyt mulle kovin varmaa oloa. Pienestä epävarmuuden tunteesta huolimatta KN meni kuitenkin ihan hyvin ja sain Dalian jopa ihan kivasti avuille, vaikkakin suoritus oli edelleen mun makuuni turhan löysähkö. Hyvällä fiiliksellä kuitenkin jatkettiin. HeA:han lähdin tosi hyvillä mielin. Olin verkassa saanut Dalian aika kivaksi sekä vähän ryhdikkäämmäksi. Raviohjelma oli taasen vähän turhan löysä, mutta kuitenkin jo parempi kuin edeltävällä radalla. Sitävastoin laukkaohjelma oli tosi hyvä ja radasta jäi kokonaisuudessaan jopa yllättävän hyvä fiilis. 



Olen nyt tämän kuluneen vuoden aikana päässyt mielestäni aika hyvin radoilla siihen rata-flowhun, mutta tallin kisoissa oli pitkästä aikaa sellainen fiilis, että en ihan täysillä pystynyt keskittymään tai olemaan ns. tilanteen päällä. Liikaa ajatuksia oli mielessä, enkä siksi pystynyt 100% keskittymään pelkästään hyvän suorituksen tekemiseen. Kuitenkin radoista jäi päällisin puolin ihan hyvä fiilis, mutta jännitys oli aiheuttanut pikkuriikkisen epävarmuuden omaan tekemiseen. Ilmeisesti se ei kuitenkaan ollut välittynyt ulospäin, sillä tuomari oli antanut meille ihan huimasti pisteitä. Olin ihan ällikällä lyöty, kun sain tulospaperit käsiini! KN 68,600% ja A 63,600%. MITÄ!? Olin onnellisen hämmentynyt, kun me oltiin päivän päätteeksikin vielä molempien luokkien johdossa.

Meillä kisat ovat kuitenkin kaksipäiväiset, joten vielä seuraavaan päivään piti odotella lopullisia tuloksia. Niitä saikin sitten koko päivän jännittää, sillä taitavia ratsukoita oli vielä useampia kilpailemassa sijoituksista! Niin siinä kuitenkin kävi, että palkintojenjaossa meidät palkittiin sekä HeB että HeA voittajiksi ja Länsiranta-CUP 2018 saatiin kouluratsastuksen osalta molemmissa luokissa kirkkaasti hopeaa!!

Ehkä mun fiilikset edelleenkin kiteyttää kaikkein parhaiten tämä ällösöpö, mutta kuitenkin niin todenmukainen päivitys, jonka kirjoittelin facebookiin kisojen jälkeisenä iltana: 


Niin onnellinen ja kiitollinen 😭❤️
HeB KN Special 68,600% (1/12)
HeA:10 63,600% (1/5)
Ja Länsiranta CUP 2018 (kouluratsastus) hopeaa HeB ja HeA
Maailman hienoin hevonen, mun rakas ystävä, jonka kanssa ollaan niin monet ylä- ja alamäet käyty läpi, mutta ei koskaan luovutettu. Se antaa mulle kaikkensa ❤️
Maailman ihanin ja kärsivällisin valmentaja, joka on aina jaksanut uskoa meihin, vaikka itsellä on meinannut usko loppua. Joka on jaksanut kuunnella mun valitusta siitä, että ”en vaan osaa”, mutta on aina lopulta saanut mut yrittämään kovempaa. Kiitos avusta ja tsempistä, ilman sua ei oltais tässä ❤️
Sekä tietenkin maailman paras talliporukka ja paras Pia, jotka aina jaksaa tsempata ja olla tukena kaikessa. Ootte täyttä kultaa, ilman teitä ois aika tylsää ja ankeeta tää touhu ❤️
Kova työ palkittiin ja tästä on hyvä jatkaa kohti uusia koitoksia kiitollisin mielin ❤️



Vieläkin, kun muistelen noita kisoja, palautuvat samat kiitollisuuden ja onnellisuuden tunteet mieleen. Ihan mielettömän matkan olemme käyneet Dalian kanssa läpi, niin tänä syksynä, tänä kautena ja koko tämän reilun kolmen vuoden aikana. Nämä ovat aina niitä hetkiä, jolloin kova työ palkitaan ja ahkeroinnista saa kiitoksen. Vaikka tätä ei pelkkien näiden hetkien vuoksi tehdäkään, niin kyllähän nämä antavat ihan valtavan buustin jatkoa varten. Ihan mieletöntä, että saan onnistua tällaisen tsemppaavan ja rakastavan tiimin keskellä, maailman parhaimman hevosen kanssa <3