5.1.2019

Heppavuosi 2018 paketissa

Nyt on vuodelle 2018 heitetty hyvästit.. mitenhän sitä voisi kuvailla muutamalla sanalla? Tapahtumarikas, kiireinen, kehittävä, jännittävä, rakkaudentäyteinen..? Kuluneeseen vuoteen sisältyi jälleen monia ikimuistoisia asioita, mutta enimmäkseen se täyttyi työkiireillä, opiskelumietteillä, livemusiikilla sekä itselleni niillä kaikkein tärkeimmillä eli rakkailla ystävillä - niin kaksi- kuin nelijalkaisillakin. Nyt on aika tehdä perinteinen kurkistus kuluneeseen heppavuoteen kuukausi kerrallaan! Miten meidän 2018 sujui? :) 



Tammikuu oli meille kaiken kaikkiaan tosi positiivinen kuukausi Dalian kanssa. Vaihdoin ryhmätunneilta yksityisvalmennuksiin ja niiden ansoista päästiin intensiivisemmin treenaamaan sekä vanhoja opittuja että uusia, ja hankaliakin asioita - ja treenit sujuivat erittäin nousujohteisesti. Aloiteltiin  muun muassa vaihtotreenit pienimuotoisesti käynti-laukka-siirtymisten avulla. Kisalupien hankkiminen nostatti motivaatioita entisestään ja olin ihan intopiukeana tulevasta kaudesta. Tammikuun ajan treenailtiin pääosin pelloilla ja pari kertaa käytiin Solbackan maneesillakin käymässä, sillä olin ostanut itselleni sinne 10x kortin! Mutta tosiaan, tammikuu oli meille oikein iloista ja positiivista aikaa ja olimme kaiken kaikkiaan todella hyvällä mallilla. Tammikuuta saa vielä nytkin muistella hymy huulilla! <3 

Kapun kanssa treenailtiin pääosin maneesissa, jossa kehittelin sille useimmiten jotain aivojumppaa - milloin taivutuksia ja milloin siirtymisiä. Pari kertaa päästiin myös pellolle ja muutaman kerran maastoiltiin. Myös meidän yhteistyö sujui nousujohteisissa merkeissä ja sain useimmiten olla tosi tyytyväinen!



Helmikuussa jatkettiin peltoilua ja treenailua ja pidettiin hauskaa maastoillen! Pellolla humppailu oli useimmiten tosi mukavaa, mutta koulutreeneissä ilmeni muutamia hankaluuksia ja epäonnistumisia. Tehtiin meille yksi vähän liian pitkä kuormittava treenipätkä ja se kostautui väsymyksenä, mikä näkyi vastusteluna ja keskittymättömyytenä. Pidettiin vähän taukoa, mutta ongelmat kasautuivat. Onneksi saatiin meidän mahtivalmentajan kanssa homma taas toimimaan (takajalat alle!!) ja jälleen kerran muistutus siitä, että suurimmat ongelmat eivät suinkaan olleet meidän tekemisessämme, vaan vain mun pääni sisällä. Loppukuukausi sujuikin sitten pääosin hymyssäsuin! Kaiken kaikkiaan helmikuu oli meille todella kehittävää aikaa ja jälkikäteen fiilikset ovat pienistä ongelmista huolimatta ihan loistavat! :) 

Kapun kanssa viihdyttiin myös suurimmaksi osaksi pellolla ja nautittiin hangista. Muutamien kovien pakkasten vuoksi käytiin myös maastoilemassa ja kerran taidettiin kentälläkin pyörähtää tsekkaamassa asetukset ja taivutukset kuntoon. Kapun kanssa meillä oli kaiken kaikkiaan tosi kivaa yhdessä, vaikka välillä virtaa (ja vauhtia) olisi ollut vaikka muille jakaa! 

Maaliskuu näyttäytyi meille suurimmaksi osaksi vielä lumisena ja saimmekin nauttia hankitreenistä melko pitkään. Useamman kerran käytiin myös maneesilla treenailemassa ja siellä pääsikin kunnon pohjalla pureutumaan tehokkaasti "temppuihin", kun puolestaan kotona keskityttiin ihan perusliikkumiseen sekä voiman kasvattamiseen hangessa. Pääosin tämä oli meille hyvä kuukausi ja saatiin valmentajalta ihania kehuja meidän menosta! <3 Myös kausi pyöräytettiin käyntiin rataharjoituksilla, jotka sujuivat ihan kohtalaisen hyvin. Ne lisäsivät kuitenkin tehokkaasti innostusta varsinaisen kisakauden alkua varten! 

Kapun kanssa vietettiin rauhallista maaliskuuta, suurimmaksi osaksi maastoiltiin vaan, mutta kerran taidettiin pellollakin piipahtaa ja siellä meno sujui oikein mallikkaasti!



Huhtikuu oli meille varsinainen tehotreenikuukausi (kuun alkua lukuunottamatta) ja onnistumisten lisäksi myös hankaluuksia mahtui mukaan arkeen. Aloiteltiin meidän kisakausi ImRalla hävyttömän huonolla valmistautumisella ja tuloskin oli sen mukainen. Sen jälkeen ryhdistäydyttiin ja pian pohjatkin alkoivat sulaa, kevät saapui ja päästiin oikein kunnolla vauhtiin. Valmennuksissa pureuduttiin mun istuntaan ja ruvettiin pikkuhiljaa suuntaamaan katseita kohti kevään kisoja. Treenit sujuivat vaihtelevasti: mulla oli pitkiä työputkia ja pääsykokeisiin lukemista ja niiden mukanaan tuoma väsymys heijastui välillä treeniin. Kuitenkin saatiin myös lukuisia onnistumisia ja kuukausi huipentuikin tallin koulukisoihin, joissa napattiin 3. sija HeB:stä ja 2. sija A:sta. Kisojen jälkeen ei kuitenkaan ehditty pitkäksi aikaa jäädä chillailemaan, sillä seuraavat karkelot siinsivät jo kiikarissa.

Kapun kanssa päästiin myös pikkuhiljaa takaisin kentälle treenaamaan, kun pohjat sulivat! Tehtiin taivutuksia, väistöjä, avoja ja työstettiin paljon tahtia sen kanssa. Jonkin verran oli herralla kevättä rinnassa, mutta kaiken kaikkiaan sujui aika kivasti. Istuntajutuista intoutuneena työstin myös omaa kroppaani sen kanssa ja mitä enemmän sain itseäni hallintaan, sen paremmaksi Kapukin tuli! :) 


Toukokuu on jäänyt mieleeni rentona ja hyväntuulisena kuukautena. Ihan kuun alussa meillä kuitenkin oli muutama hankala päivä, kun tuskailin kisapaineiden alla. Yritin toitottaa itselleni, että ongelmat ovat aina suurempia pääni sisällä kuin todellisuudessa. Päädyttiin kuitenkin vaihtamaan kuolainta juuri ennen kisoja ja se aiheutti omat jännitysmomenttinsa. Olin kuitenkin jännittänyt ihan turhaan, sillä Solbackan kisoissa Dalia oli hienompi kuin koskaan!! Taas kerran yksi todiste sen puolesta, että pahin vastustaja katsoo aina peilistä! Onnistuneiden kisojen jäljiltä pidettiin pientä breikkiä koulutreenistä, mikä sitten venähtikin odotettua pidemmäksi. Helteidenkin vuoksi oli hyvä antaa vähän lepiä ja maastoiltiin ihan huolella. Käytiin muutaman kerran hyppäämässä ja estekisoihinkin uskaltauduttiin! Kuun lopulla olimme juuri pääsemässä takaisin koulukiemuroiden makuun, kunnes meille osui yllättävä saikku, minkä vuoksi jatkoimme hölläilyä kuun loppuun asti :) 

Kapun kanssa puolestaan meni kuukauden tehokkuus vähän toisin päin. Alkukuusta käytiin paljon maastoilemassa ja kokeilimpa myös ensimmäistä kertaa ratsastaa sitä ilman satulaa. Loppukuusta oltiin sitten vähän tehokkaampia ja päästiin oikein kunnolla paneutumaan tahtiin ja taipumiseen ja Kapu antoi mulle tosi kivoja pätkiä! Sen kanssa puuhastelu oli pääosin todella antoisaa! :) 


Kesäkuussa meillä oli lasten leirit, joihin myös Dalia osallistui. Helteet ja normaalista poikkeava arki verottivat hepan voimia tehokkaasti. Olinkin itse melko vähän ratsailla - lähinnä vain viikonloppuisin. Siitä huolimatta päästiin kuitenkin melko tehokkaasti treenaamaan aina leirien välipäivinä ja alkukankeuksien jälkeen sujuikin useimmiten oikein mallikkaasti. Käytiimpä me Solbackan koulukisoissakin pyörähtämässä, ja sieltä saatiin hyvä mieli kotiintuomisiksi (ensimmäiset ei-sijoittuneet molemmissa luokissa :D). Kisojen jälkeen laitettiin meidän osalta kevään treenikausi pakettiin ja Dalia sai vielä hetken ahkeroida leirihommissa ennen kuin pääsi viettämään juhannusta laitumelle. Sieltä palailtiin kuitenkin vielä muutamaksi päiväksi takaisin höntsäilemään kotiin ennen kuin aloiteltiin virallisesti kesä-/laidunloma kuun tokavikana päivänä! :) 

Kapu lähti myös viettämään kesälomaansa eri paikkaan, joten siellä en leirikiireiden vuoksi juurikaan ehtinyt käymään. Kerran ehdin juuri ennen sen lomaa käymään ja sitten muutaman kerran maastoilin sen kanssa kesäpaikassa! :) 



Heinäkuu, kuten kuvista näkyy, oli helteinen lomakuukausi! Noin puolet päivistä Dalia oli vapaalla ja muuten käytiin maastoilemassa rennosti. Tehtiin sekä pitkiä että lyhyitä lenkkejä, hiekkateillä, pelloilla, metsissä samoillen. Ihana rento loma <3 Ihan kuun lopussa Dalia palaili takaisin kotiin ja aloiteltiin vähitellen palaaminen arkeen. 

Kapulla kävin taas melko vähän, mutta muutaman kerran treenailtiin kentällä helteessä ja pari kertaa maastoiltiin. Sen kanssa treenit kentällä sujuivat kaiken kaikkiaan aika kivasti pienistä keskittymisvaikeuksista huolimatta! 



Elokuu alkoi meillä jälleen leiritohinalla, jonka jälkeen annoin Dalialle pienen breikin ennen kun palailtiin varsinaisen treenin pariin. Pikkuhiljaa siirryttiin kuitenkin takaisin meidän arkeen ja Dalia vaikutti loman jäljiltä todella innokkaalta ja motivoituneelta. Aluksi muistuteltiin ihan perusasioita mieleen, niin kuskille kuin hevosellekin ja vähitellen päästiin nostamaan vaatimustasoa. Käytettiin hevosen innokkuutta hyödyksi ja kuun lopussa tehtiin valmennuksissa jo sujuvasti vaativan asioita. Koettiin ihan mielettömiä onnistumisentunteita koulupuolella! <3 Myös estepuolella saatiin hyviä kokemuksia, vaikka aluksi meinasikin jännitys iskeä. Kuun lopussa aloitin pitkästä aikaa vakituisella estevalkkupaikalla ja treenit lähtivät rullaamaan odotettua paremmin! 

Kapu oli vielä elokuun ajan kesäpaikassaan ja sen kanssa tehtiin paljon hommia kentällä. Saatiin ehdottomasti aikaiseksi meidän siihen mennessä parhaita pätkiä. (Se kehittyi etenkin laukan kanssa ihan huimasti kesän aikana). Kapu kantoi itseään hienosti ja oli todella kevyt ratsastaa! Sen kanssa oli oikein iso ilo tehdä töitä! 



Heti syyskuun ensimmäisenä päivänä polkaistiin käyntiin syksyn kisakausi ImRan esterataharjoitusten merkeissä. Sen jälkeen treenit kotona sujuivat aika vaihtelevasti. Esteet tuntuivat paikoittain jopa helpommalta kuin kouluratsastus, missä meillä olikin valtavia vaikeuksia. Lähdettiin taas kerran korjaamaan mun istuntaa ja siinä tuntui menevän koko pakka ihan uusiksi. Epävarmuus ja epäonnistumisen tunne olivat vahvasti läsnä, joten päädyin myös perumaan yhdet koulurataharjoitukset sen vuoksi. Lopulta se kuitenkin osoittautui ihan oikeaksi päätökseksi, sillä sain omille ajatuksilleni "aikalisän" ja pääsin rauhassa keskittymään vaikeisiin juttuihin. Saatiin valmentajalta huikea apu mun neuvottomuuden tunteeseen ja korjailtiin ongelmia yksi kerrallaan. Suurimpina haasteina meillä olivat tuntuman epätasaisuus, tukeutumattomuus ja hitaus pohkeelle. Kuun loppua kohti homma alkoi sujumaan paremmin ja mieli alkoi kirkastua ja osasin jälleen olla aidosti onnellinen siitä, miten hyvällä mallilla me oltiin, vaikka välillä pitikin painaa hiki hatussa töitä <3

Kapun kanssa meille tuli vuosi yhteistyötä täyteen 2.9. Se muutti elokuun lopussa uudelle tallille, jonne mä pääsin sitä syyskuun puolella moikkaamaan. Uusi ympäristö loi hetkeksi vähän jännitystä ja uusia tilanteita, mutta kaiken kaikkiaan päästiin ihan hyvin etenemään treeneissä Kapun kanssa. Menin pääosin kentällä, vaikka maneesikin oli tarjolla, sillä olin itse vielä vähän ujo esittelemään meidän yhteistä menoa täysin vieraille ihmisille :D Vaikka ei siinä menossa juuri mitään hävettävää ollutkaan!



Lokakuu alkoi tallin koulukisoihin valmistautumisella sekä tietenkin itse kisapäivillä! Palkintojenjaossa meidän kova työ palkittiin HeB sekä HeA luokkavoitoilla ja Länsiranta-CUP hopealla. Kisojen jälkeen pidettiin vähän ansaittua treenitaukoa viime kuun rutistuksen jäljiltä ja olimpa välissä viikon verran syyslomareissussakin. Sieltä palattuni keskityttiin treenaamaan tallin estekisoihin ja "vakavamielinen" koulutreeni jäi edelleen vähemmälle. Kisojen jälkeen päästiin kuitenkin (vihdoin) takaisin oman lajin pariin ja aloiteltiin treeniin palaaminen jumppailemalla hepan kroppaa auki ja työstämällä takajalkoja takaisin rungon alle.

Kapun kanssa jatkettiin edelleen sinnikkäästi kentällä työskentelyä (jälkeenpäin vähän naurattaa tää mun "pakkomielle" mennä kentällä XD). Se tuli kerta kerralta paremmaksi ja keskityin edelleen vain ihan perusjuttuihin - tahtiin, taipumiseen ja hyviin askellajeihin. Työstin useimmiten aika paljon käynnissä ja ravissa ja jätin laukan usein pois. Syysloman jälkeen pimeys ajoi meidät (minut) vihdoin viimein maneesiin ja siellä jatkettiin treenejä samoilla teemoilla.



Marraskuun pimenevät illat ja kiireet töissä verottivat omaa energiaa, mutta siitä huolimatta jaksoin yllättävänkin hyvin käydä ratsastamassa ja treenata hankaliakin asioita. Kuitenkin pian löysimme itsemme samojen ongelmien äärestä kuin syyskuussakin: Dalia oli edestä vahva, eikä tukeutunut mielellään käteen. Kävin mielessäni kaikki kauhuskenaariot läpi, kunnes valmentaja totesi ongelman olevan niinkin "yksinkertainen" kuin takajalkojen puutteellinen työskentely. Siitä huolimatta, että tiedostin ongelman, vaikeudet jatkuivat silti, vaikka toki vähän helpottikin. Yritin vaikeuksista huolimatta, välillä väkisin, löytää ne hyvät puolet meidän tekemisistä ja lopulta kova työ palkittiin vielä kerran Solbackan kisoissa kuun loppupuolella, kun saatiin rusetti kotiinviemisiksi. Siihen oli aivan ihanaa lopettaa kisakausi ja hengähtää itse helpotuksesta. Kiireinen syksy sai kuitenkin onnellisen päätöksen! Ja niinhän mä taisin tokaistakin joskus, että kaikkein tärkeintähän on se, että mä ylipäätään pääsen puuhastelemaan tuon hömpän kanssa, eikä se miten hyvin me suoriudutaan <3 

Kapun kanssa olin vihdoin itse oppinut hyödyntämään maneesia (:D) ja tehtiin paljon töitä tahdin ja taivutusten parissa. Työstin edelleen aika paljon käyntiä ja ravia ja jätin tietoisesti laukan vähän vähemmälle. Kapun kanssa oli selkeää kehitystä havaittavissa ja sen kanssa työskenteleminen oli pääsääntöisesti todella mukavaa!



Joulukuu, kuten vähän aikaa sitten kirjoittelinkin, oli meille melko rento ja huoleton kuukausi. Ell-käynnin (raspauksen ja rokotuksen) jälkeen päästiin nollaamaan kisapaineet ja lepäämään kuluneen kauden tehdyn työn jälkeen. Maastoiltiin ensin ihan tarkoituksella viikon verran ja sen jälkeen mun flunssa iski meille vielä toisen lepoviikon heti perään. Pian päästiin kuitenkin takaisin vauhtiin ja aloiteltiin valmennuksissa pureutuminen laukanvaihtoihin ihan toden teolla. Kuun viimeisessä valkussa saatiinkiin oikeastaan siunaus siihen, että nyt Dalia on ne vihdoin oppinut. Mikä voisikaan olla sen parempi tapa lopettaa tämä kausi <3

Kapun kanssa joulukuun treenit ovat sujuneet myös toinen toistaan paremmin ja pikkuhiljaa siitä on kuoriutumassa yhä pätevämpi kouluhevonen. Sen kanssa on ollut hienoa päästä kokemaan nousujohteista kehitystä koko kuukauden ajan!

---

Tällainen hevosvuosi päästiin paketoimaan tällä kertaa. Ehdottomasti erittäin antoisa vuosi molempien hevosten osalta! Dalian kanssa ollaan luovittu läpi erilaisten ongelmien, mutta kuitenkin aina lopulta kaikesta ollaan selvitty ja päällimmäisenä tunteena on ehdottomasti onnellisuus ja kiitollisuus kehittävästä kaudesta! Kapun kanssa on ollut ilo päästä kehittymään ja seuraamaan sen kokonaisvaltaista kehitystä! Ihana, hieno vuosi on ollut ja nyt suunnataankin katseet innokkaasti kohti uuden vuoden seikkailuita! <3

Kiitollinen tästä kaudesta kaikille siinä mukana olleille: hevosten omistajille, valmentajalle, tallikavereille ja kaikille tsemppareille! <3 

2 kommenttia:

  1. Älyttömän ihana ja kivalla fiiliksellä kirjoitettu postaus, nautin suuresti! Toivottavasti sun vuodesta 2019 tulee yhtä mahtava, muistettava ja oppimisentäyteinen kuin viime vuodestakin.

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Matilda ihanasta kommentista! <3
      Toivon myös sulle kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!

      Poista